Nuukuusviikon mietteitä



Interiordesignlover mielenkiintoisesta Living hygge-blogista haastoi minut mukaan viettämään ekologisen kulutuksen teemaviikkoa, eli nuukuusviikkoa. Olen tästä haasteesta erityisen iloinen! Toiveena on siis että ihmiset alkaisivat kiinnittämään enemmän huomiota omiin kulutustottumuksiin ja miettimään olisiko jokapäiväisissä askareissa jotain jonka voisi tehdä vähemmän luontoa kuluttavasti.

“Teemalla halutaan korostaa, että ekologisesti kestävät elämäntavat ovat ihmiselle mahdollisuus nostaa elämänlaatuaan.”

Tämä oli kivasti sanottu, sillä mielestäni se on juurikin noin! Mitä enemmän olen kiinnittänyt huomiota kaikkeen ympärilläni, sitä onnellisemmaksi olen tullut paremmista valinnoistani. On ihanaa että esimerkiksi jokin tuote on luonnonmukainen ja kierrätettävissä ja ei näin ollen kuormita luontoa, mutta tekee samalla hyvää myös itselle! Usein tällaisissa valinnoissa kivana bonuksena on myös se että ne miellyttävät silmää myös visuallisesti enemmän, vai mitä mieltä olette?


Tuoreista luomuaineksista tehtävä salaatti vai kaupan valmissalaatti?


Kauniit ekologiset puhdistusaineet vastaan Fairy?

Well, you got the point!

Mietin pitkään mikä olisi asia johon erityisesti haluaisin kiinnittää huomiota omissa kulutustottumuksissa tai miten haluaisin nuukailla, mutta täytyy sanoa että kuluttamiseni on jo niin minimissään, ettei se tästä oikein pienemmäksi voi muuttua. Olen lähestulkoon aina ollut hyvin vähävarainen ja se tietenkin rajoittaa jo ihan pakostakin kaikenlaista shoppailua. Olen siitä toisaalta iloinen sillä se on samalla myös opettanut kuinka pienellä ja vähällä ihminen tuleekaan toimeen. Onnea kun ei voi ostaa vaan se tulee sisältä päin ja se vaan on niin totta! Toki tuo totuus on saattanut olla välillä kovallakin koetuksella, mutta sekin on vain saanut miettimään kuinka onnellinen olen silti niistä asioista joita elämässäni on, kuten ystävät, perhe ja katto pään päällä.

Myös muut asiat joilla on vaikutusta ympäristöön ovat olleet elämässäni pitkään niin sanottuna elämäntapana, ettei niitä asioita oikeastaan tarvitse koskaan miettiä, sillä tapa toimia tietyllä tavalla tulee luonnostaan. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi kasvissyönti, kaiken mahdollisen kierrättäminen, vaatteiden osto käytettynä, kävely tai julkisen liikenteen käyttäminen jne. Aina on kuitenkin asioita, joihin voisin kiinnittää vielä enemmän huomiota. Viikon ekotekoni voisikin liittyä ruokaostoksiini, jotka ovat lähestulkoon ainoa asia johon käytän rahaa. Ostan paljon luomua, vaikka se onkin edelleen hieman kalliimpaa, mutta olen tehnyt sen valinnan. Sen sijaan liian usein tulee ostettua kaukomaiden hedelmiä ja vihanneksia ja vaikka olisivatkin luomua, pitäisi kyllä harkita hieman enemmän ostaisiko sittenkin mieluummin esimerkiksi kauden vihanneksia tai vaikka kotimaisia marjoja. Tämän huomion en myöskään missään tapauksessa halua jäävän vain viikkoon vaan lupaan vastaisuudessakin ottaa asian enemmän huomioon ruokaostoksilla.


Otan mielelläni myös vastaan kysymyksiä, mietteitä, vinkkejä ja haasteita aiheen tiimoilta jos teille tulee jotain mieleen! Koitan koota viikon lopuksi myös jonkinlaisen listaksen missä asioissa voi säästää sekä luontoa että kukkaroa.

Advertisements

8 thoughts on “Nuukuusviikon mietteitä

  1. Mielettömän hyvin havainnollistettu tuo ajatus, että ekologiset valinnat myös parantavat elämänlaatua ja saavat mielen iloisemmaksi :)) Ajattelin myös itse tehdä viikon päätteeksi jonkinlaista yhteenvetoa tällä viikolla virinneistä ajatuksista.. Ihana päästä lukemaan muidenkin ajatuksia asiasta, se on ainakin minun mielestä yksi blogien parhaista puolista :]

  2. Mun mielestä on aika hölmöä ostaa luomua ulkomailta jos samaa saa Suomesta ei-luomuna. Tutkin asiaa yhteen opiskelujuttuun ja tutkimuksissa on myös todettu etteivät luomutuotteet ole sen terveellisempiä kuin tavallisetkaan (ainakaan Suomessa). Jostain jenkkilän tehoviljelystä en olisi niinkään varma..

  3. Ruuan suhteen meillä on päätös että ostamme vain eurooppalaisia tuotteita poikkeustapauksia lukuunottamatta. Ja jos sitten joskus ostetaan jotain kauempaa niin se saa sitten olla jotain oikeasti eksoottista, eli ei mitään argentiinalaisia omenoita vaan joku eksoottinen hedelmä.Suomalaisten ja ulkomaisten ruokien suhde ei muuten ole simppeli. Jos eism. haluaa talvella tomaatteja, on ekologisempaa ostaa espanjalaisia kuin suomalaisia, sillä kasvihuoneviljely suomessa talvella kuluttaa enemmän energiaa kuin tomaattien kuskaaminen muualta. Ekologisinta on tietysti jäättää ne talvitomaatit ostamatta :)-cerisier

  4. Kun on riittävän köyhä, nuukuus on vaihtoehdoton elämäntapa. Ruuan kanssa ei tällöin ole aina mahdollista olla ekologinen, mikäli ei tarkoituksena ole pitää talouttaan jatkuvasti nälässä.Kyllä,niukkuus parantaa elämänlaatua ja kasvattaa ihmisenä, kun elämä on yhtä kieltäymystä toisensa perään. Vai toimiiko se vain hyvätuloisille, joille nuukailu vapaaehtoinen valinta?

  5. Livinghygge: Kiitos! Itsekin olen lukenut mielenkiinnolla muiden mietteitä ja niistä löytää usein hyviä vinkkejä. Olen iloinen tästä blogimaailman vuorovaikutteisuudesta!Maria: Olet oikeassa siinä että ei ole todistettu onko luomu terveellisempää kuin ei-luomu. Asiasta ei ole tarpeeksi tietoa. Itseäni silti epäilyttää ei-luomujen tuotteiden torjunta-ainejäämät. Myös nämä asiat vaikuttavat ostopäätökseeni: "Luonnonmukaisessa maataloustuotannossa keskeistä on, että siinä suositaan uusiutuvia raaka-aineita ja kierrätystä, palautetaan maahan eloperäisiä aineita ja niiden sisältämiä ravinteita. Kotieläintaloudessa kiinnitetään erityistä huomiota eläinten lajityypilliseen käyttäytymiseen ja hyvinvointiin sekä luonnollisten, lajinmukaisten rehujen käyttöön." (www.luomu.fi)Usein ostankin suomalaista luomua sen verran kuin mahdollista. Myös suurimman osan hedelmistä ostan luomuna, mutta niitä ei tosin ole suomalaisina muutenkaan, paitsi tietty omenoita syksyisin. Olen kyllä samaa mieltä kanssasi siitä että on fiksumpaa suosia suomalaisia tuotteita kuin ostaa kaukomailta rahdattuja tuotteita. Kiitos Maria kannanotostasi! Cerisier: Kuulostaa mielestäni oikein järkevältä tuo teidän päätös. Itse olen kanssa luopunut tomaateista talven ajaksi lähes kokonaan, kuten myös kurkun. Ihan muutaman kerran on tullut ostettua ja tyhmänä muuten juurikin niitä suomalaisia! Hyvä että muistutit minua tästä! Lupaankin siis että tomaatit ja kurkut jäävät oikeasti vastaisuudesssa kaupan hyllylle talvisin. Kiitos kommentistasi!Taikapähkinä: Hyvin sanottu. Itsellenikin tämä nuukuus on juuri vaihtoehdotonta ja välillä toki raskasta juuri siksi. Toisaalta tiedän että eläisin lähestulkoon samalla lailla vaikka olisin varakkaampi, tai siis tarkoitan että valintani olisivat samoja esim.kuluttamisessa. ( Tai no mistäpä sen toisaalta voi tietää…)Totta ettei ruoan kanssa voi ihan joka hetki olla ekologinen kun rahaa on vähän, mutta minusta on mahtavaa että on myös paljon halpaa ja ekologista ruokaa saatavilla, esim. talvisin suomalaiset kaalit ja juurekset. Mietin pitkään viimeistä lausettasi. Se oli hyvä kysymys, mutten tiedä mitä sanoisin. Minä en oikeastaan tunne ketään hyvätuloista joka nuukailisi. Ja jos on hyvätuloinen ja nuukailee vapaaehtoisesti, niin en usko että silti voi tietää millaista ihan oikeasti on elää täysin ilman rahaa tai euron päiväbudjetilla. Tämä on aihe josta voisi kirjoittaa pitkäänkin ja olisi kivaa kuulla mielipiteitä asiasta. Kiitos kovasti kun kommentoit asiaa!

  6. Ihania kuvia ja nuo ekoaineet on kyllä paaaljon kauniimpia kuin fairy. Minulla helposti menee siihen, että teen siitä ekologisuudesta itsessään tuotteistamista ja kulutusta. Ikään kuin pitäisi ostaa ekoa kun se on ekoa vaikka eihän se niin mene.Mä en ole vielä kuluttamiselle immuuni, minulle tulee hetkiä ja (muka) tarpeita ostaa jotain kaunista. Yritän miettiä mielihyvän ja ekoilun kannalta mahdollisimman järkevästi. Yritän etsiä keskitietä ja jonkinlaista mun tapaa elää ja olla. Sen tiedän, että vähemmälläkin voisin elää mutta tiedän myös että enemmänkin voisin tuhlata ja kuluttaa. Suunta on pääsääntöisesti oikea vaikka polulta tuleekin poikettua. Ihanan värikäs tämä sun blogi, jään seurailemaan 🙂

  7. Olin yllättynyt miten hyvä keskustelu tästä aiheesta on syntynyt! 🙂 Meillä ostetaan luomua, koska luonnonmukaisuus on arvo sinänsä: torjunta-aineettomuus, viljelymaan ja eläinten kohtelu niiden ansaitsemalla tavalla. Ja on olemassa myös tutkimuksia, jotka puoltavat luomuruuan korkeampaa vitamiinipitoisuutta.Luomua ostetaan vaikkei olla kovinkaan hyvätuloisia: opiskelija ja vasta aloittanut insinööri. Säästetään sitten muissa asioissa: ei tupakoida, autoillaan mahd vähän.. Sellainen nostaa myös elämänlaatua. Ymmärrän kuitenkin esimerkiksi pienituloisten lapsiperheiden paineen ostaa halvinta mahdollista ruokaa. Olen itsekin elänyt joskus pelkillä nuudeleilla ja tonnikalalla.Ja vielä yksi huomio: tiedän useita hyvätuloisia nuukailijoita. He saattavat tuloistaan huolimatta elää ekologisesti, säästäväisesti tai mahdollisimman yksinkertaisesti.

  8. Little M: Hyviä ajatuksia, kiitos!:) Toki itsellenikin tulee halu välillä ostaa jotain kaunista, mutta nykyään koitan lähinnä ajatella asian tarpeellisuutta. Usein on ihanaa kyllä käydä vain ihailemassa asioita – ikkunaostoksilla. 🙂 On ollut pitkään sellainen olo että oikeastaan haluan vain kaikesta ylimääräisestä eroon ja pitää vain tarpeellisimman. Ihanaa kuulla että olet löytänyt hyvältä tuntuvan suunnan. Kävin kurkkaamassa blogiasi ja se vaikutti tosi kivalta! Haluan ehdottomasti palata siihen oikein kunnolla heti kun on aikaa keskittyä!Livinghygge: Joo, ihanaa että syntyy keskustelua! Aihe on tarpeellinen ja mielenkiintoinen! Itse olen kanssa ajatellut että ostan tilanteen mukaan luomua, mutta "säästän" sitten muissa asioissa. Niin ja huomioosi vielä, että itse asiassa ajattelin tuon jutun jotenkin erilailla…nimittäin itsekin tunnen paljon hyvätuloisia ihmisiä jotka kuluttavat ekologisesti ja järkevästi, kuten vaikka monet ystäväni. Mä kai aloin miettiin sitä että en tunne ketään, joka eläisi minimaalisella budjetilla ihan huvikseen vaikka rahaa olisikin. Silloin on varaa tehdä "parempia" valintoja oikeastaan minkä tahansa asian suhteen. Esimerkiksi jos vaikka pitäisi ostaa kengät, niin köyhempi ostaisi vaikka kestävät nahkaiset kengät, muttei kuitenkaan pystyisi ostamaan niitä kotimaisina, koska kotimaiset, laadukkaat kengät maksavat paljon enemmän kuin ulkomaiset. Jotain tämän suuntaista mietiskelin kai… 🙂

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s