Uusi seinäkollaasi



Kyllästyin katselemaan vinoja tauluja. Kaipasin jotain uutta ja muistin että minulla on varastossa kaksi valkoista magneettitaulua, joten hain toisen niistä ja kiinnitin seinälle. Muutaman taulun jätin satunnaisiin nauloihin. Pidän tuosta magneettitaulusta, sillä sitä on helppo muutella eri kuvien kanssa. Nyt seinä näyttää tältä….


Entinen ruokapöytä, nykyinen työpöytä. Ihan hölmösti sohva jää tuonne pöydän taakse piiloon, mutta kun tilat ovat rajalliset niin…

Perunalaatikko




Minä koitan päästä tavaroista eroon, mutta lisää näyttää tulevan takaisin sitä mukaa kun jostain luovun. Nyt on tosiaan aika järjestää kaikki jotenkin uudestaan että mahdun olemaan kodissani. Entinen mieheni muutti toiseen kaupunkiin ja toi minulle tavaroitani, jotka ovat joskus hänelle jääneet. Muilla ei niin väliä, mutta tästä vanhasta perunalaatikosta olen todella iloinen! Tykkään siitä niin paljon. Nyt pitäisi vain päättää voisiko se leikkiä ruokapöytää, sillä pöytäni on tainnut jäädä kokonaan työpöydäksi, jona sitä enemmän tarvitsen.

Ystävien ihana, värikäs koti




Hei! Ennen kuin karkaan taas viikonlopun viettoon mökille, tällä kertaa Päijänteelle, haluan esitellä teille ystävieni virkistävän, värikylläisen kodin, joka sijaitsee Tampereella. Se on ystävieni oma ja voin kuvitella kuinka hyvin he viihtyvät, sillä tilaa on runsaasti, koti on valoisa ja kaunis ja parvekekin löytyy! Myös tästä kodista tulette näkemään myöhemmin lisää kuvia, sillä vierailin hieman yllättäen, eivätkä ystäväni osanneet varautua kuvailuihini, joten ensi kerralla järjestämme kunnon kuvaussessiot.

PARVEKKEELTA:

OLOHUONEESTA:


Kivoja asetelmia…


KEITTIÖSTÄ:


Tämän upean valaisimen on ystäväni tehnyt kiinnittämällä laseja rautalangalla metallikehikkoon. Hieno!


Keittiö on niin iso että siellä on tilaa myös ihastuttavalle oleilusohvalle…

Näkymä keittiöstä olohuoneeseen…


Aurinkoista viikonloppua teille! Ensi viikolla vihdoin matkakertomusta ja muutama muu kotiesittely!