Hei hei Kallion koti!




Nyt tulee aikamoinen kuvatykitys! Eri vuodenaikoina otettuja, jo täällä nähtyjä kuvia kodistani, jolle nyt heitän hyvästit!

Olit kiva, toimiva ja kaikinpuolin suloinen koti, oikeastaan ihan unelmayksiö noin pieneksi sellaiseksi! Harmi vain että kohtasimme hieman huonoon aikaan, joten suhteestamme ei koskaan oikein olisi voinut tulla tämän syvempi. Kiitos tästä ajasta, nautin siitä silti suunnattomasti! 😀






Kiitos teillekin ihanuudet tästä ajasta kun olette seuranneet tätä Cosy Homea ja kiitos ihanista kommenteistanne!!! Ootte parhaita! ❤ Palaan ihan pian kunhan saan tavaroita hieman paikalleen uudessa kodissa! Kaikki jatkuu siis ennallaan, mutta uudessa ympäristössä. Ihanan virkistävää aloittaa niin sanotusti puhtaalta pöydältä, vaikka koti onkin vanha tuttu! 🙂

Tämä tuli nyt vähän äkkiä, mutta….



…MÄ MUUTAN!
Ööö, ensi viikolla! 😀

Kerron teille miksi. Siksi että asuin ennen ihanassa kodissa, joka on ystävieni vanhempien omistama. Siellä oli narisevat puulattiat, leveä ikkunalauta, hieman repsottavat tapetit ja sellainen suloinen vanhan talon tunnelma ja henki. No, kyllä te tiedätte. Sitten jonkin ajan kuluttua meitä olikin siinä kaksi. Alkoi tuntua ahtaalta ja muutettiin isompaan kotiin. Sitten muutamien vuosien ja hieman useampien mutkien kautta etsin kotia itselleni ja löysin tämän, jossa nyt asun.

En kuitenkaan ole koskaan aivan täysin kotiutunut. Se ei ole asunnon vika, sillä aivan ihana pikkukotihan tämä on! Se on vain sellaista henkistä asennevammaa…kun ei olisi halunnut silloin muuttaa, mutta oli pakko. Siitä jäi outo tunne.

Hetki sitten kuulin ystävältäni että vanha kotini vapautuisi ensi kuun alusta. Se ihana, jossa asuin. Puulattiakoti, hih! Kävin sitä katsomassa ja se tuntui juuri niin hyvältä kuin muistelinkin.


PALAAN SIIS SINNE TAKAISIN
!
🙂
Kuulostaako ihan hassulta?

Kuppia monenmoista



Meinasin taas pudota tuolilta ja liikutuin, kun sain eilen ihanalta ystävältäni myöhästyneen syntymäpäivälahjan. Voi että kun olen niin iloinen näistä suloisista teekupeista ja nätistä kortista! Oli myös taas niin inspiroivaa vierailla tässä herttaisessa kodissa. Heräsi valtavat sisustusinspiraatiot!

Kupeista puheen ollen esittelen teille muutkin kahvi-ja teekuppini, sillä niitä on ihan vain muutama. Kaksi jokaista.

Noista Marimekon Siirtolapuutarhakupeista tulee varmaan ihan lempparit kauneudessaan, mutta tässä aiemmat lempikuppini. Nämä keltaiset ostin muuttaessani tähän kotiin, tuparilahjaksi itselleni. Löytyivät Stockan Habitatin osastolta.

Nämä valkoiset olen ostanut joskus muistaakseni Tarjoustalosta. Muistan että etsin halvalla täysin valkoisia kuppeja ilman ankeita kuvioita. Laatu onkin ihan hyvä hintaan nähden. Maksoivat varmaan pari euroa, mutta ovat kestäneet varmaan jo kymmenen vuotta.
.

Oranssi ja vihreä kuppi löytyivät joskus kirpparilta, asuessani Tampereella…Ovat merkkiä Tams ja valmistettu Englannissa. Koitin googlettaa, mutten oikein löytänyt että mitkäs ihmeen kupit nuo oikein ovat. Löytyi ainoastaan tällaiset aika söpöt siniset Tamsilta.

Nämä suloiset vaaleanpunaiset Pentikin kukkakupit olen saanut lahjaksi entiseltä anopiltani.

Siinä ne sitten tosiaan olivatkin. Mieluummin muutama kiva kuppi kuin monta ankeaa! 🙂 Joskus kun koti on isompi tai edes keittiö, olisi kiva saada muutama kuppi lisää, jotta voisi pitää hieman isompiakin juhlia ilman välitiskauksia…

Ai niin, on minulla vielä yksi aarrepari. Isoisoäidiltäni perityt käsinmaalatut teekupit. Pohjassa lukee Arabia ja maalaajan (isoisoäitini ystävä) nimi ja vuosiluku 1962. Ovat kyllä käytössä, niin kuin kaikki muukin, mutta kovasti koitan varjella ja varovasti tiskailla, etten tohella ja hajoita.

Matot pöydälle




Tykkään matoista lämmittämässä jalkojen alla, mutta pienessä kodissa ne tuntuvat olevan jotenkin liikaa. Jos lattia on nätti mattoja ei minusta tarvita välttämättä laisinkaan. Upeaa puulattiaa en välttämättä raaskisi piilottaa mattojen alle. Minulla on yksi iso, valkoinen matto ja se tuntuu suurentavan valkoisuudellaan pientä tilaa, joten ratkaisu on hyvä. Sain äidiltäni pari pientä, raidallista. Eteinen näyttää kuitenkin siistimmältä ilman, joten toinen matto päätyi perunalaatikon päälle. Aika kiva oikeastaan!

Puulaatikon ( joka siis toimii sohvapöytänä ) toinen sivu on ihan mustassa maalissa, mutta en ole koskaan halunnut tehdä sille mitään. Tykkään siitä sotkuineen päivineen.

Kaivoin taas vanhan, kirpparilta joskus aikoinaan löytyneen lautasen esiin. Se jää odottamaan kynttilöitä, kun vain osaisin päättää kynttilöiden värit.

“No paa se purkki ny siihe ja mee ettii lisää purteloita”




Käydessäni taannoin vanhassa kotikaupungissani vierailin myös paikallisessa “aarreaitassa”, jonka omistaa eräs isä poikansa kanssa. Vanha isäukko aloittaa valtavan papatuksen heti kun ovesta astuu sisään. Se vain kuuluu paikan henkeen että ukko istuu tuolissaan ja huutaa ja ihmettelee tätä “nykyistä meininkiä” ja päivittelee rahan muuttunutta arvoa. Äitini löysi sieltä ison Riihimäen lasipurkin ja kysyi hintaa. Mies siihen että: ” No paa se purkki ny siihe ja mee ettii lisää purteloita”, eikä luovuttanut vaikka äiti koitti vain hintaa udella. Piti sitten kiertää liike moneen kertaan ja kuunnella paasausta ja kun ei lisää purkkejä löytynyt niin sanoi sitten että ” no mitä tommosesta lasipurkista ny voi sitte pyytää, onko pariki euroa liikaa, tuommonen purkki vaa, oha noita maailma pullollasa”. 😀 Siihen tuli sitten miehen keski-ikäinen poika, joka alko isällensä huutaa että “hullu äijä, eksää yhtään tiiä mikä noitten arvo oikeen on…?”. Siinä ne sitten kiisteli ja äiti pisti kaksi euroa pöytään. Minä löysin sieltä kauniin pienen maljakon ja se maksoi sitten kanssa kaksi euroa ja miehen poika päivitteli taas isällensä että “no toi nyt onki sen parin euron arvonen, mikä lie Kiinassa valmistettu! Etkö sää yhtään tajuu antiikin päälle!”. 😀 Hih, virkistävä reissu!

Mikä tilkkutäkki!

Lukiessani uusinta Dekoa silmäni nauliintuivat ihanaan värikkääseen tilkkutäkkiin. Se löytyy Ulla Koskisen kodista, joka esiteltiin lehdessä ja kuvatekstin mukaan tuo piristävä, ruudullinen päiväpeitto on peräisin 1950-luvulta.

Kuvasin tämän teille lehden sivulta.

Lehti jäi niille sijoilleen ja minä aloin tonkimaan kaappeja, sillä muistin että minulla on kaksi melkein samanlaista peitettä itsellänikin! Olin vain täysin unohtanut peitteet, sillä vasta näin päivien pimetessä olen alkanut kaipaamaan kotiini väri-iloittelua.

Tässä siis minun peitteeni ja arvatkaa mistä tämä on peräisin?! Sen on kutonut minun ukkini! Meillä suvussa kukaan naisista ei ole pahemmin harrastanut käsitöitä ainakaan isän puolelta, mutta ukkini rakasti kutomista, virkkaamista ja ristipistotöitä! Minulla on ihanat muistot lapsuudesta kun joka joulu saimme lahjaksi ukin kutomat villasukat- ja lapaset. 🙂

Peite ei oikein toimi raidallisen kankaan kanssa, joten kokeilin tilkkutäkkiä myös sen tilalle. Luultavasti se on kuitenkin hieman liikaa minulle näin pienessä asunnossa, joten täkki jää varmaan vain sohvan reunalle lämmittämään. Toista täkkiä ei löytynyt mistään, mutta onneksi on tämä yksi tallessa!

Hieman tuo repsottaa, mutta helppo kursia kasaan. Itse olisin hieman hillinyt värien käyttöä, mutta ukki on varmaan halunnut käyttää jämälangat tai sitten tykännyt värien sekamelskasta. Tällä peitolla on tunnearvoa ja ihanaa että se oli tallessa!


Mulle käy usein niin että lueskelen jotain sisustuslehteä ja sitten saan sieltä inspiraation ja alan heti säätämään jotain kirjahyllyä uuteen uskoon, siivoamaan, vaihtamaan taulun paikkoja tai keksimään uusia asetelmia. Niin kai sisustuslehtien- ja blogien kuuluukin toimia – innoittajina! 🙂