Hyvää oloa



Rauha on pikkuhiljaa asettunut omaan mieleen. Hassua miten stressasin tai lähinnä jännitin näyttelyä ja siihen liittyviä valmisteluja niin paljon. Kaikki meni kuitenkin oikein hyvin. Olen oppinut hallitsemaan ( kuulostaapa voimakkaalta sanalta ) mieltäni hyvällä tavalla, eli positiivisella ajattelulla jo pitkään ja se on asia, joka on vaikuttanut ehkä eniten elämääni ja hyvinvointiini. Jos minulla on sellaisia oloja, jotka liitän jonkinlaiseen stressin kaltaiseen tilaan, koitan hartaasti vakuuttaa mieleni siitä, että jännitän nyt hyvien asioiden puolesta ja hyvällä mielellä, enkä niin että pelkäisin mikä menee pieleen.

Haluankin kirjoittaa teille pian kaikenlaisista hyvän olon tuojista…

Selailin leikekansioitani ( joo, olen mummo ) ja varsinkin nämä kaikki kuvat ovat sellaisia, jotka nyt saavat minuun virtaa ja tuovat hyvän mielen, sillä tuntuu että viikkojen huonojen unien ja liian vähäisen ulkoilun ja liikunnan takia olo on aivan kuin olisi joka päivä krapula. Ei kiva. Kuvat liittyvätkin juttuihin joihin palaan pian. Nyt nukkumaan!


Advertisements

Onnelliset vuoret, hukkuvat vuoret


Hei ihanuudet! Vihdoinkin isoin työ ja kauhea jännitys on takana ja saan levähtää hetken ja ehkä jopa unikin alkaa maittaa. Viime yönä nukuin varmaan kuukauteen ensimmäisen kerran tosi levollisesti ja sikeästi! Nyt toivottavasti ehdin taas bloginkin ääreen enemmän!

Näyttelyni on nyt alkanut ja koska lupasin teille, että laitan kutsun, niin hui kauhistuksen kanahäkki, tässä se tulee! Kortin saa klikattua isommaksi. Ootte oikein lämpimästi tervetulleita!!! 🙂 Niin ja tiedoksi että itse istuskelen siellä seuraavat kolme viikkoa, joten jos joku teistä sattuu saapumaan paikalle, niin ois ihan huippuihanaa jos vinkkaatte keitä ootte, ettei mun tarvii jännittää että onkohan tuo joku ihana lukijani! 😀 Lupaan tarjota teetä, hih!







Varpu ja Kaisla

Hei! Pakko oli tulla tänne moikkailemaan teitä näin iltamyöhään, sillä iski blogi-ikävä! Olen niin unen tarpeessa, että ihan pian on kyllä painuttava unten maille, mutta ajattelin että koska päässä ei oikeastaan liiku yhtään mitään muuta kuin kaikki “työjutut” niin on kiva tulla tänne fiilistelemään jotain ihan muuta. Yöunet on muuten jääneet jännityksen vuoksi ihan liian lyhyiksi ja yhtenä päivänä peiliin katsoessa sieltä tuijottikin ihan kaamea ryppyinen, nuutunut akka. Niin että jotain olisi kai ehdittävä tekemään sillekin asialle. 🙂



Mutta siis sievempiin asioihin, eli näihin kuppeihin! Eiks oo aika söpöt? Löysin ne joululomalla lapsuuskaupunkini kirpparilta. En tiedä mitä kupposia ovat. Tiedättekö te? Minä nimesin ne kruunuksi ja palloksi.


Lautasia niihin ei löytynyt, mutta iskinkin silmäni näihin Arabian pikkulautasiin ja niillä on ihan nimetkin, kun tarkistin laatutavara.comista. Varpu ja Kaisla. Nätit nimet! Ajattelin että niistä tulee Pallon ja Kruunun aluset. Ihan hyvin passaa.





Uuden kodin lumoissa ja joskus tulevaisuudessa tulevia tupareitakin ajatellen iskin silmäni myös muutamiin nätteihin laseihin ja kippoon. Hinnat oli ihan jotain o,50 € – 2 €, joten ei köyhää sen koommin köyhdyttänyt.



Pieni, hopeinen tarjotin tarttui mukaan ilmaislaatikosta.


Ja sitten löytyi vielä soma teepurkki tai mitä lie tuonne laitankaan sitten kun joskus saan keskityttyä kotiasioihin. 🙂


Vielä yksi ihana asia, josta olen erityisen onnellinen, on tämä pussukka. Äitini virkkasi sen minulle ja siksi siitä tuli minulle tärkeä. Se on sipulipussi ja samanlainen on äidilläni keltaisena ja muistan sen lapsuudesta. Siellä ei nyt ole sipulin sipulia.

Mä oon kirjoittanut seinään! Eilen piirsin sydämenkin! Pinkillä. Hah!

Laventelia


Muistin että onhan kodissani yksi paikka, joka on jo valmis soppi! Minikylppärini amme pinnoitettiin joululomani aikana. Oli kiva palata kotiin, kun amme hohti valkoisuuttaan. Tänään vasta muistin testata ensimmäisen kerran, kun kaipasin jotain rentouttavaa.

Oliivisaippuan sain äidiltäni joululahjaksi ja kivaa että sen on tehnyt hänen tuttavansa itse.

Olen käyttänyt pääosin luonnonmukaista kosmetiikkaa sekä meikeissä että shampoissa ja muissa jo muutamia vuosia. Jossain vaiheessa kun muutaman viikon olosuhteiden vuoksi käytin tavallista shampoota, niin se oli niin vahvaa, että päänahkani tuntui kuin olisi ollut tulessa siitä kutinasta. Hassua että silloin sen vasta tajusi, kuinka vahvoja ne onkaan.



Tuo Madaran hoitoaine on aika hyvän tuoksuista, mutta ei ollutkaan yhtään niin hyvää kuin Sante, jota aiemmin olen käyttänyt.

Body Shopin hamppukäsivoide ei ole luonnonkosmetiikkaa, mutta en ole löytänyt tilalle yhtä hyvää tuotetta, joka imeytyy heti ja pysyy käsissä pitkään. Käytän sitä myös jalkoihin.
Savon de marseille on Mokosta ja olen ostanut sen joskus lähinnä lasisen pullon takia. Täytän sitä aina Ruohonjuuressa tai Ekolossa sieltä saatavilla saippuoilla.

Kylpyyn tarvitaan muutama tippa Dr Hauschkan laventeliöljyä, kynttilöitä ja kasa lehtiä. Mahdollisesti myös viinilasi. Tai sitten ei mitään. Ollaan vaan ja maataan hiljaa.





Ja jotta ette luulisi että loikoilen loisteliaalla spa-osastolla, niin voin kertoa että tuo amme on sellainen istuttava miniamme ja siinä se kylppäri sitten onkin! 😀 Mutta ihana se on. 🙂

Vino pino



Tämä vuosi on alkanut vauhdikkaasti, enkä ole edes blogin pariin ehtinyt! Halusinkin tulla pistäytymään näin aamupalan äärellä ja kertomaan teille kuulumiseni. Muutaman viikon päästä minulla on oma näyttely ja oon siitä niin innoissani, etten malttaisi öisin edes nukkua! Viime yönäkin heräsin taas kaksi kertaa kirjoittelemaan muistilappuja, kun asioita putkahtelee mieleen! Harmittaa etten ole ehtinyt teidänkään blogeihin, mutta joku päivä kahlaan kaikki miljoonat postaukset läpi. Älkää päivittäkö niin useesti! 😉

Koti on aivan kaaos, sillä en ole muuton jälkeen ehtinyt tehdä oikein mitään, kun oli tuo joululomakin välissä. Keskityn kodin laittoon sitten näyttelyn jälkeen. Nyt elän tyytyväisenä täällä notkuvien paperikasojen keskellä.

Mun on pakko näyttää teille että mun ajatukset on vähän väliä myös kodin laitossa, sillä en malttanut olla jo repimättä suikaletta tapettia irti, kun kiinnosti että mitä sieltä paljastuu. Mä jotenkin tykkään tuosta kohdasta ihan valtavasti! 😀

Muokkailuja

Sellainen pikatiedotus, että lähipäivinä saatan koittaa hieman remppailla blogiani. Kaipaisin jotain virkistystä. Saa nähdä osaanko, vai täytyykö tyytyä vanhaan ulkoasuun. Älkäätte siis ihmetelkö pätkimistä tai jotain hassuja testikuvia tai värejä. 🙂 Ai niin, jos ette oo vielä osallistuneet Weekdaycarnivalin ihanaan arvontaan, niin sivupalkista vain klikkaamaan!

Tunnelmia



Onpa ihanaa olla kotona! Kaksi viikkoa tuntui jo pitkältä ajalta olla poissa omasta kodista, vaikka tavallaan olisin halunnut jäädä sinnekin tai edes kaapata muutaman rakkaan ja lomailufiiliksen mukaan Helsinkiin. No, äidin kaappasinkin muutamaksi päiväksi. Joulun aika oli ihanaa, mutta nyt voisikin sitten kevät tulla!
Nämä kuvat ovat ystäväni luota, tunnelmia hänen uudesta kodistaan, jossa juhlimme alkanutta vuotta.