Voimauttavaa

 

Hei aurinkoiset! Täällä melkoisen väsynyt, sekava ja hieman ylikierroksilla käyvä, mutta onnellinen tyttö. Viime päivät ovat menneet poikkeuksellisesti ja pitkästä aikaa koulun penkillä! Pääsin kuukauden kestävälle taiteilijoille suunnatulle täydennyskurssille ja siellä on ollut niin kivaa ja inspiroivaa, että ajatukset ovat ihan sekaisin ja tuntuu että pää pursuaa kaikista asioista, joita haluaisin tehdä! Tämän päivän läksy itselleni oli että niiden miljoonien muistilappusten ja to do-listojen kirjoittamisen sijaan voisin alkaa konkrettisesti toteuttamaan asioita.

 

 

 

Aikainen joogaherätys ja sieltä suoraan koululle-rytmi, valtava informaatiotulva ja uudet ihmiset ovat kai näin yhtäkkisesti olleet minulle hieman liikaa, sillä en muista koska olisin ollut näin väsynyt. Luultavasti totun siinä vaiheessa kun kurssi on ohi. No, väsymyksestä viis, kun on kivaa!

 

 

 

 

Ulkoilu on jäänyt kaikessa tohinassa liian vähälle, joten yhtenä päivänä vietin aikaa lempparipuistossani, Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Oli niin voimaannuttavan vihreää ja raikasta, että teki oikeasti mieli halailla puita. Valtavan kaunista. Keskellä vilkasta Helsinkiä paratiisikeidas, josta ei haluaisi lähteä ollenkaan pois.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Toivotan virkeyttä päiviinne! Ja täällä ollaan edelleenkin, vaikkakin hieman hitaahkona. Tekisi mieli asettaa postauskielto, sillä olen ihan jäljessä teidän blogien lukemisessa. 😉 Halaukset!

 

Laatikkohyllyt

 

 

Ihastuin alla olevaan kuvaan, jossa valkoisista laatikoista on sommiteltu kiva hylly. Olen kaivannut jotain sänkyni yläpuolelle, mutta en ole vielä ratkaissut mitä se voisi olla. Muistin omistavani kaksi puista säilytyslaatikkoa ja kaivoin ne esiin. Tällä hetkellä laatikot ovat vaaleanpunaiset, mutta alkuperäinen väri on ollut vihreä. Mistä lie ovatkaan peräisin. Olen säilyttänyt noissa kaikkea sukista elektroniikkaan. Muutama laatikko vain lisää ja ehkäpä niistä saisi sommiteltua kivan kokonaisuuden tähän tyyliin…

 

 

Kuva: Deko // Susanna Vento // photography Kristiina Kurronen

 

 

 

 

 

 

 

Kävi kuitenkin niin että olin ehtinyt viedä maalipensselit työhuoneelle, enkä päässyt maalaamaan laatikoita valkoisiksi, joten nostin ne lattialta hetkeksi puuhyllyn päälle odottelemaan. Syntyikin vahingossa aika söpö kokonaisuus.

 

 

 

 

 

Nyt mietin että laittaako seinälle vai ei ja maalatako vai ei….?

Takaisin keittiöön

 

Nyt kun on selvitty sekä viikonlopun järkytyksestä että huokaistu helpotuksesta ja tilattu uudet pankkikortit on kivaa aloittaa uusi viikko levähtämällä hetken blogin parissa. Sitä tämä muuten minulle on. Rentouttavaa. Ja te olette muuten maailman paras vertaistuki. En voisi olla onnekkaampi.

Mutta nyt takaisin keittiöön. Ylemmässä kuvassa näkyy toinen puisista kaihtimista, joka hieman jakaa keittiöosuutta muusta huoneesta. Seinälle sai mahdutettua ihanan paljon avohyllyjä, joten tässä keittiön toista hyllyseinää.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tällä hetkellä keittiön tasoa pitää paikallaan kapea puulaatikko ja se on ihmeellisen tukeva, kun se on täysin keskellä ja olen tukenut sitä myös parilla laudalla. Ei heilu vaikka näyttääkin keikkaavalta. Tason alla ovat myös jääkaappi ja lipasto, joka kärsi muutossa. Olin teipannut kaapin ovet ja teipit veti maalia pois, mutta nyt olen alkanut tykkäämään jäljistäkin. Aika sekava kokonaisuus, mutta sitä oikeastaan hainkin ja syntyi vähän vahingossa, kun mikään ei oikein käy yhteen, eikä ole suunniteltua, vaan hieman olosuhteiden pakosta.

 

 

 

 

Suunnittelin tason alle alunperin jotain kaapistoa, jossa olisi myös laatikostot, mutta sopivaa ei ole löytynyt ja budjettinikin on mitätön, joten kelpaa tuo mainiosti noinkin ja on oikeastaan aika hauskan näköinen.

Ihmeellistä

Kiitos maailman eniten auttavista ja lohduttavista sanoistanne. Luin ne moneen kertaan. Arvostan valtavasti. Olette aarteita. ❤ Ette usko, mitä nyt kerron, elämä on ihmeellistä! Toisessa hetkessä kaikki on kaaosta ja yhtäkkiä asiat järjestyy. Pakko sanoa että taisi olla enkeleitä matkassa. Huolestutin ihmisiä käyttämällä sanaa ryöstö, vaikka tarkoitin varkautta, anteeksi! Minua ei siis uhattu, vaan laukkuni varastettiin! Soitin koko yön ja aamun puhelimeeni, koska se oli vielä auki. Kortit olin kuolettanut ja rikosilmoituksen tehnyt. Koska puhelin oli auki ja hälytti, tuntui että toivoa on…jossain se soi ja ehkä joku löytää ja vastaa siihen. Ja niin kävikin tänään päivällä!!! Sydän hakkasi kun joku vastasi ja uskomatonta, että vastaaja oli henkilö, joka oli kassini vienyt! Omaisuuteni oli toisella puolella kaupunkia, kuulemma vain muovikassi, puhelin ja meikkejä, mutta laukku, kotiavain ja kukkaro puuttui. Käytin kaikki sosiaaliset taitoni ja olin superystävällinen vain siksi että HALUSIN asiani takaisin. Mies vakuutti ettei tiennyt miksi heillä on laukkuni ja väitti itseään rehelliseksi. Huh. Sanoin että sillä ei ole mitään väliä miten laukku on heille päätynyt, kunhan saisin tärkeät asiani takaisin. Sain osoitteen ja lähdin ystäväni kanssa hakemaan tavaroitani. Soitin vielä matkalta varmistussoiton että olen tulossa ja henkilö sanoi että uskomatonta mutta laukku kaikkine sisältöineenkin oli heillä! Oli kyllä omituinen kohtaaminen jonkun miehen kanssa, joka on varastanut laukkuni, mutta väittää ettei tiedä yhtään miten laukku on päätynyt heille. Yöllä vielä ajattelin että menettäisin varmaan täysin itsehillintäni jos tietäisin kuka on tehnyt näin ilkeästi, mutta siinä vaiheessa kun sain laukkuni, olin vain niin huojentunut ja hämmentynyt etten osannut olla muuta kuin kiitollinen ja ystävällinen…varkaalle. Ihmeellistä. Sain siis tosiaan KAIKEN takaisin.
En enää koskaan jätä laukkuani hetkeksikään vartioimatta. Edelleenkin haluan uskoa ihmisten hyvyyteen, varsinkin tämän jälkeen. Luultavasi varas oli tullut katumapäälle. Ajatukset ovat ristiriitaiset kaikesta ja vieläkin olen ihan ihmeissäni ja olo on outo, mutta IHANAA sanoa että loppu hyvin, kaikki hyvin. 

Tyhjä ja tyhmä

Tulin yöllä ryöstetyksi. Elämäni ensimmäistä kertaa. Suomessa. En sentään keskellä kirkasta päivää. Tuntuu suoraan sanottuna ihan paskalta, enkä tiedä miksi tätä tänne kirjoitan. Ehkä siksi, että on sentään edes nämä bloggertunnukset päässä. Niitä ei kukaan vienyt. Toisin kuin kotiavaimet, puhelimen, kukkaron kaikkine kortteineen, juuri hankitun passin, meikit ja muuta ei niin oleellista, mutta silti asioita jotka harmittaa. Paljon. Aloin heti pohtimaan kaikkia pahoja asioita joita olen joskus tehnyt ja mietin että tämä on varmaan kosto jostakin. Olen ehtinyt unettomana yönä miettiä myös koko elämääni ja taas kerran sitä miten hölmösti ihminen rakentaakaan elämäänsä joidenkin typerien esineiden ja materian ympärille ja on muka riippuvainen niistä. Olo on kieltämättä aika tyhjä, kun ei pääse omaan kotiin, eikä ole puhelinta, jolla voisi soittaa äidille, eikä kukkaroa tai rahaa, jolla tehdä, öö jotain. Tavallaan olen myös ylpeä siitä miten rauhallisesti otan tämän. En ole vielä edes itkenyt, vaikka tekisi mieli. Tiedän kyllä jo valmiiksi että tulen itkemään sellaisen supersääli-itkun, jossa tuskailen kaikkea kadonnutta ja ajattelen että mikään ei onnistu ja miten vaikeaa on kun joudun hankkimaan kaiken passista ja pankkikorteista kirjastokorttiin ja puhelimeen ja miten kallista sekin tulee olemaan. Sen jälkeen kerään itseni ja joogasyvähengittelen päätyen tajuamaan, että mitäpä sitä ihminen taas elämässään tarvitsee muuta kuin rakkautta ja katon päänsä päälle. Joillakin ei ole edes niitä. Sedältäni paloi joskus talo. Siinä meni kaikki. En osaa edes kuvitella miltä tuntuu seistä pihalla keskellä yötä vähissä vaatteissa ja katsoa kun talo palaa. Mihin sitä sitten itse palaa? Mihin kävelee? Kirjoitan tätä kai siksikin että samalla tajuan oman tyhmyyteni. Pienuuden ja hölmöyden. Miten mitätön asia minua koskettaa, satuttaa ja saa palan kurkkuun. Yksi tyhmä kassi sisältöineen. Eipä voi elämä olla kovin raskasta, jos murehtii sellaista. Oikeasti kaikki on niin hyvin ja olen tajuttoman onnellinen ja nyt sitten tulee se itku. Melkein tekisi mieli pyytää anteeksi.  

Keittiö Köket Kitchen

Keittiö on kodin sydän, sanotaan. Siltä minustakin tuntuu, sillä tykkään ruoanlaitosta eli kaikesta mitä siihen kuuluu vihannesten pilkkomisesta lähtien. Siksi keittiö olikin ensimmäinen asia, jota halusin alkaa laittamaan. Kivointa on sommitella esille kauniita astioita ja ruoanlaittovälineitä. Krhm, sommitella….se siitä stailaamattomuudesta. No, jos totta puhutaan niin asiat ovat kyllä löytäneet paikalleen ihan itsestään sen suuremmin miettimättä.

 

 

 

 

 

Jonkinlainen sopivalta tuntunut järjestys on syntynyt tämän alla olevan lähtötilannekuvan jälkeen…..

 

 

Tai siis korjataan…tämä oli lähtötilanne!

 

Ja nyt näyttää kutakuinkin tältä….

Yksityiskohtia…

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Seuraavista kuvista näkyy paremmin seinä, jonka kauniin betonipinnan halusin jättää näkyviin, paikkausjälkineen kaikkineen. Olen tosi iloinen, että uskalsin, sillä tykkään tuosta nyt valtavasti! Ja ainahan sen voi maalata jos joskus kyllästyy.

 

 

 

 

 

 

 

Mitä mieltä ootte seinästä? Kiva vai karmea?

Keittiöinspiraatioita

Freunde von Freunden: Malin Elmlid 

Miettiessäni keittiöni ( eli yksiöni huoneen yhteydessä oleva pieni avokeittiö ) sisustusta ahmin taas jo aiemmin mainitsemieni Freunde von Freundenin ja The Selbyn keittiökuvia ja inspiroiduin pursuilevista hyllyistä, purnukoista ja pienestä, kodikkaasta sekasotkusta. Siitä että mikään ei näytä stailatulta, vaan siltä että kodissa oikeasti asutaan ja astioita ja esineitä käytetään, eivätkä ne ole vain koristeina. Tai sitten kuvat ovat vain erityisen hyvin stailattu boheemin rennoiksi. 😉

 

Freunde von Freunden: Malin Elmlid 

 

Freunde von Freunden: Raul Walch 

 

Freunde von Freunden: Malin Elmlid 

 

The Selby: Mya Henry & Eric Werner 

Freunde von Freunden: Christiane Bördner & Marcus Gaab

 

Freunde von Freunden: Malin Elmlid 

 

Freunde von Freunden: Alex Flach 

 

Freunde von Freunden: Antje Taiga 

Seuraavaksi kuvia omasta keittiöstä, joka sotkeentuu rennoksi aina ihan hujauksessa…

Muistoja ja muuttoja

Aloin muistelemaan edellisten kotien kollaasiseiniä ja tuli ihan hassu olo, kun kaivelin arkistoista vanhoja kuvia. Nämä kaksi ensimmäistä kuvaa ovat kodista, josta aloitin bloggaamisen 2,5 vuotta sitten. Tätä kotia ennen siis asuin tässä kodissa, jossa asun nyt. 😀

Ja sen jälkeen asuin tässä pienessä minikodissa…

Laskin että olen lapsuuteni, eli kotoa muuttamisen jälkeen asunut kahdeksassa kodissa, jos lasketaan tämä koti kaksi kertaa. Tai no kahdeksan muuttoa, seitsemän eri kotia. Entä te?

Äitienpäivänä

 

Olen kuvannut äitiäni paljon, varsinkin kouluaikoina. Tässä minusta yksi kauneimmista kuvista, jonka olen äidistä ottanut. Kuva on viime kesältä ja otettu Hvitträskissä. Kuva ei ole lavastettu, vaan muistan huomanneeni upean valon ja äidin asennon ja pyysin äitiä olemaan liikkumatta ja ikuistin hetken.

Äitini on maailman paras, osaa kaiken ja on minulle yhtä kuin molemmat vanhemmat.

Väriä seinälle!

 

Hei ihanuudet, tässä tulee minun versioni tauluseinästä. Sanoisin että en nyt kovin dramaattiseen koko seinän peittävään kollaasiin päätynyt, mutten ihan pliisuunkaan. Ehkä aika näköiseni sekalainen komppania kaikenlaisia kehyksiä ja kuvia sikin sokin ja ihan vinossa, mutta minusta aika sympaattinen kokonaisuus. Mitä mieltä te ootte?

 

 

 

Ajattelin että on hauskaa että tauluja voi lisäillä jos siltä tuntuu ja vaihdella kuvia ja kehyksiä fiiliksen mukaan, joten kollaasi tulee varmaan muuttumaan aina välillä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Alla olevassa kuvassa näkyy myös toisella seinällä harmaa ilmastointiluukku, joka kaivettiin esille remontin yhteydessä. Se on oikein toimiva ja johan alkoi ilma kulkemaan. En raaskinut maalata sitä valkoiseksi, koska se on minusta kiva. Harmi ettei rosoinen pinta näy nyt kuvassa kunnolla.