Jäätelökateus

 

Iski jäätelökateus kun ystävä kertoi herkutelleensa jätskillä. Kurkistin pakastinlokeroon ja sieltä löytyi neljä pakastettua banaania.  Kuivakaapista pilkisti pussillinen raakakaakaojauhetta ja jääkaapista löytyi kauramaitoa. Niistäpä syntyi supermaukas suklaamoussejätski!

 

 

Banaanien pitää antaa sulaa hieman, että ne saa kuorittua veitsellä. Sormet jäätyy, mutta lopputulos on sen arvoista. Banaanit blenderiin. Sekaan pari ruokalusikallista kaakaojauhetta ja sen verran kauramaitoa, että blenderi suostuu toimimaan.

 

 

Valmista! Ja koska blenderini ei ole niin priima ja jouduin lisäämään maitoa hieman enemmän ( ja silti kone vain surrusi hankalasti tuskissaan ) ja jätskistä tulikin paksua suklaajuomaa, niin lusikoin sen sellaisenaan lasista! Nam! Päälle puolukoita ja pari mintunlehteä.

 

 

No, säästin minä puolet ja maltoin laittaa pakkaseen jäätymään jäätelömäisemmäksi. Koitan malttaa säästää suklaaherkkua ihanimmalle ja parhaalle leipämestarille, joka ilahdutti minua tuolla kuvassa näkyvällä värikkäällä leikkulaudalla. Siinähän on kaikki lempparivärini! Ihan superhieno! Raaskinkohan edes käyttää sitä, ettei tule viiruja veitsestä? Olen ihaillut tuota leikkuulautaa siitä asti, kun ihana Sort of Pink sen esitteli. Kiitos!!!

 

Advertisements

9 thoughts on “Jäätelökateus

  1. Ohje kuulostaa herkulta, en olekaan koskaan pakastanut banaania vaikka joskus ennenkin törmännyt siihen vinkkiin 🙂 että auttasi makeannälkäänkin tehokkaasti!
    Pitääpä pakastella, vieläkun pakkasessa on tilaa ennen marjasesonkia!

  2. Tätä täytyy kokeilla! Oisko sulla muitakin sokerittomia (raaka)herkku reseptejä? 🙂
    Olen ajatellut jättää sokerit pois kokonaan ainakin joksikin aikaa mutta pelottaa jo valmiiksi..

  3. Sort of Pink: Niin onkin, hienoin kaikista! 🙂 Ihanaa juhannusta!

    Sofie: Olepas hyvä! Mulle ei oo pienenä koskaan tarjottu jääbanaaneja. 🙂

    Karmiini: Kokeile ihmeessä, on ihan superhelppo ja hyvä!

    Heidi: Ei tuota kyllä tavallisesta suklaapirtelöstä erottanut, joten makean himoon auttoi hyvin! Marjoja vielä päälle vaan, nam!

    Maria: Hmm, lupaan postailla muitakin jos tulee mieleen! Ainakin hunaja on hyvä makeuttaja kaikenlaisissa herkuissa ja banaanikin on tosiaan niin makea, varsinkin pakastettuna, ettei kaipaa mitään muuta makeutusta… 🙂

  4. Eikö nuo banaanit kannattaisi laittaa valmiiksi kuorittuina ja paloiteltuina pakastimeen niin ei tarvitsisi turhaan jäädyttää näppejä. Niitä ei myöskään missään nimessä pidä sulattaa, vaan laittaa suoraan jäisenä blenderiin – ja tämän tyyppisen jäätelön tekoonhan tarvitaan kunnon kone, ettei rakenne pääse kärsimään liiallisen blendauksen seurauksena.

  5. Kiitos Hanna! Olet enemmän kuin oikeassa että tyhmähän sitä näppinsä jäädyttää. Kyseessä on kyllä enemmänkin laiska kokki, sillä kun huomaan että banaanit ovat päässeet mustumaan, niin nakkaan ne pois silmistäni pakastimeen ilman minkäänlaisia toimenpiteitä. Ensi kerralla teen niin kuin neuvoit. 🙂 Mulla on halpis kone, mutta yllättävän hyvä ja pitäisi onnistua myös jäisiä käsittelemään.

  6. Pingback: Toipilaan eväät | Cosy Home

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s