Taiteilijan työtila

Olen luvannut jo aikapäiviä sitten esitellä teille työhuoneeni ja vasta nyt kun pieni pelko sen menettämisestä ihan hetkeksi hiipi sisälleni, niin muistin asian ja päätin tarttua vihdoin toimeen ja raottaa studion ovea. Minulla on samalla myös oma lehmä ojassa, sillä työhuonekaverini luopuu tilasta syksyn aikana ja etsin yhtä tai kahta uutta tilaa tarvitsevaa. Mahdollisimman kivaa sellaista.  Jos teistä tai tutuistanne löytyy Helsingistä työtilaa tarvitsevia, niin minuun voi ottaa yhteyttä.

 

 

 

Työtila on minulle tärkeä paikka. Se on ihanan tilava ja valoisa. Käyn siellä välillä liian harvoin, välillä hyvin paljon ja ahkerasti. Se menee jaksoissa. Arki on parasta silloin kun on päässyt hyvään vauhtiin työskentelyssä ja tietää jo mitä tekee. Silloin olen niin onnellinen ja tiedän olevani oikeassa ammatissa. Sitten on hetkiä, jolloin kaikki on tukossa ja lukossa. Oma pää ja mieli harmaa. Ei uskalla tarttua siveltimeen, sillä valkoinen kangas on kaunis ja niin kauan hyvä, kun sitä voi vain tuijottaa ja nähdä mielessään millainen se on valmiina.  Odottaa että kuva mielestä siirtyy kankaalle itsestään.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Parasta on että voi työskennellä vapautuneesti, eikä tarvitse varoa maaliroiskeita. Voi maalata koska vain. Muistan ajan, jolloin tein töitä vielä kotona. Aina oli vaatteet ja kaikki paikat maalissa ja jäljet piti siivota todella tarkasti vuokra-asunnossa ja olla muutenkin varovainen. Aloittaminen oli vaivalloista, kun piti ensin raivata tilaa maalaamiselle, siirrellä keittiön pöytää ja tavaroita ja työskentelyn jälkeen siivota kaikki paikat ja työntää huonekalut takaisin paikoilleen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Haluaisin taas kirjoittaa paljon enemmän vaikka mistä, työskentelyprosessista, taiteesta, siitä millaista on välillä pyristellä jollain rajalla oman ( työ )elämän suhteen.  En kuitenkaan nyt jostain syystä osaa, löydä oikeita sanoja tai uskalla. Kertokaa te, jos herää jotain kysymyksiä tai ajatuksia.

Muuten, onnellista uuden viikon alkua!

Advertisements

25 thoughts on “Taiteilijan työtila

  1. Ihana tila! Melkein voisin vuokrata tuon vain hengailua varten! (jos siis olisin miljonääri…) katselisin vain kuinka työskentelet ja nauttisin aidoata taiteilijaelämän ilmapiiristä! 🙂

  2. Sulla on niin upeita töitä ja sellaista syvyyttä niissä että tutkailin ihan rauhassa noita taulukuvia. Aamukahvin kanssa 😀 Osaat sekoittaa tosi persoonallisesti noi värisävyt. Upeaa! ja toi työtila! upee valo. Just niinkun pitääkin. toi aiemman postauksen karttapallo on kans tosi makee ^^i like it all 😀

  3. Oi miten ihana työtila! Voisin vuokrata tilan ihan vain hengailemista varten :D. Mutta jos asuisin Helsingissä tarvitsisin kyllä tilaa erinäisille projekteilleni. Huonekalujen entisöinti ja korujen teko on nimittäin hieman haastavaa kotioloissa. Voisin myös kysyä ystäviltäni jos he haluaisivat vuokrata huoneita.

    Ps.

    Olisit tykännyt mun taiteilijakavereiden ravintolasta 🙂

    http://www.rantapallo.fi/avecsofie/2011/08/22/2307/

  4. Hosuli: Kiitos paljon! Se oiskin huippua, pääsisi taulu hyvään kotiin! 🙂 Olen iloinen että sinivihreä taulu on myöskin ihanassa kodissa, ystäväni omistuksessa.

    Nalle: Kiitän! 🙂

    Sisustuskärpänen: Viihdyn tuolla tilassa kyllä ihan tosi hyvin. Hih, hauskasti sanottu! Onneksi tilamme ei ole ihan miljonäärien luokkaa, tai noh, henkisessä mielessä kyllä, mutta tila on onneksi hyvin edullinen. Muuten en minäkään siellä pystyisi työskentelemään. 🙂

    A kiss from the past: Ihanasti sanottu, kiitos! Parasta tuossa tilassa onkin juuri valo. Harvoin tarvitsee edes laittaa keinovaloja päälle, sillä isoista ikkunoista riittää, ainakin kesäisin, valoa iltaan saakka.

    Sofie: Kiitos! Tila käykin kivasti minkälaiseen työskentelyyn vain! Siellä on maalattu, tehty veistoksia, entisöity huonekaluja ja pyöriä ja ties mitä. 🙂 Oi, ihanalta näytti ystäviesi ravintola. Ensi vuonna tuun syömään, jos säkin oot siellä kokkaamassa. 😉

    Kotilo: Eikö! Toivottavasti en joudu luopumaan siitä!

  5. enpäs muistanut taulu inspiksissäni sanoa vielä sitä, että kirjoita ihmeessä luomisesta ja työskentelystä ja kaikesta työprosesseista. Musta se olisi tosi raikas aihe ja mukava luettava. Keskeneräiset taulutkin on upeita, niitäkin kannattaa joskus vilauttaa. (tiedän, se on vaikeaa..) tyhjän kankaan syndroomaa minäkin joskus poen. Ei sitä vaan osaa siirtää sitä kuvaa joka mielessä on tauluun saakka. Tai jos yrittää, aihekkin muuttuu täysin ja koko työstä tulee jotain aivan muuta. Mä tykkään niin paljon taiteesta että voisin jauhaa siitä vaikka loputtomiin 😀

  6. Hei! Sinulla on tosi inspiroiva blogi. Tykkään todella paljon valokuvistasi. Niissä on upea värimaailma ja kuten sanontakin kuuluu, ne todella kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Voisin unohtua katselemaan kuviasi vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Ja työtilasi.. Aivan uskomattoman ihana! Todella toivon, että löydät ihanat työkaverit sinne etkä joudu luopumaan siitä.

  7. Jussi: Kiitos! Kiinnostuneita onneksi on löytynyt, mutta vielä ei oo tehty mitään päätöksiä, sillä kaikilla riippuu varmasti taloudellisesta tilanteesta ja toki sijainnista ja kaikesta. Tässä on onneksi aikaa hetki miettiä. Mutta jos kolme tuohon saadaan, niin sitten ois hyvä ja tila ois edullinen! Ja koska oot kiva, niin laita ihmeessä sähköpostia saronashome@gmail.com ja yhteystiedot, niin voin laittaa lisätietoja paikasta. 🙂

    A kiss from the past: Kivaa kuulla, että olisi ainakin yksi lukija, jos innostuisin kirjoittelemaan enemmänkin! Sama juttu mulla että voisin jauhaa kanssa loputtomiin joistain aiheista, mutta harvoin niistä pääseekään keskustelemaan. Onneksi löytyy muutamia ystäviä samalta alalta, jotka jaksaa kuunnella. 🙂 Tuli vain mieleen, että luin uudesta Oliviasta Anna- Leena Härkösen haastattelun, jossa kuvasi työskentelyprosessiaan uusimman kirjan kanssa ja mulla pääsi itku kirjastossa, kun olin niin fiiliksissä siitä, että jollain on samankaltainen luomisprosessi kuin itsellä. 😀 Siinä oli myös monta lausetta, jotka oli pakko kirjoittaa ylös. No niin, nyt lopetan ennen kuin tämä venyy liian pitkäksi. Meidän pitää kohta alkaa kirjeenvaihtoon, koska tulee aina välillä näitä romaanivastauksia! 😀

    Tanja: Voi kiitos paljon,olen otettu! Mä uskon että löydän työhuonekaverit, sillä Helsingistä varsinkin on tosi vaikeaa löytää edullisia ja valoisia työhuoneita. Ja jos en löydä, niin pitää varmaan sitten muuttaa työhuoneelle ja luopua asunnosta! 😀

    Nelly: Nuo ikkunat kyllä tekevät tilasta ihanan ja korkeus. Toivottavasti löydät kanssa joskus unelmiesi työtilan!:)

    Anna: Heippa! Ja kiitos! Hauskaa että löysit tiesi tänne. Mä kävin kurkkimassa sun blogia ja se näytti niin houkuttelevalta, että ihan varmasti jään seuraamaan!

  8. joo täällä yksi lukija nostaa käden pystyyn- täällä ollaan! Romaanivastaukset on muuten parhaita. Mun pitääkin nyt kyllä mennä kirjastoon etsimään Oliviaa xD toi kuulosti tosi hyvälle jutulle. ja annasta kiinnostaa lukea muutenkin, sillä on hyviä kirjoja ja kolumneja. Se on kyllä kumma juttu, että on hyvin harvinaista jos keskustelua syntyy jostakin tietystä aiheesta. Ainahan sitä keskustelua on, mutta jotkut aiheet tuppaavat jäädä vähemmälle. Kuten nyt joku taide. Sitä yleensä ihmiset vaan katsoo ja sanoo heti mitä mieltä ovat. Mutta sitten se muu keskustelu tahtoo jäädä vähemmälle. Nyt tulee todellakin romaania, meiltä taitaa ilmestyy kohta jatko-osa 😀
    ps: minäkin kirjottelen lauseita ylös, jos löytyy joku älyttömän hyvä juttu joka kuvastaa just sen hetkisiä fiiliksiä..

  9. Pauliina: Valo onkin se ihanin asia tuolla ja sitä riittää onneksi pitkälle syksyyn ja talvisinkin päivisin voi maalata ilman keinovaloja, jos on kirkasta. 🙂

    A kiss from the past: Hauskaa että säkin kirjoittelet lauseita muistiin. Mä käyn useesti kirjastossa lukemassa uusimmat lehdet. Vihko ja kynä mukana, että voi kirjoitella kaikkea kivaa ylös, kuten kivojen paikkojen osoitteita, ruokaohjeita, bändien nimiä, hyviä lauseita tai mitä tahansa lehdistä löytyykään. Mä välillä mietin toisen blogin perustamista, että vois kirjoitella ihan muista aiheista, mutta tuntuu ettei aikaa välttämättä olisi kahdelle blogille ja aika hyvin tännekin tulee kirjoitettua eri aiheista. 🙂

    Iina: Joo! Kivaa, laitan! Ja edelleenkin haaveilen sinne tulosta, sillä ois niin huippua nähdä!

    Henna: Mihinkähän se hävisi? Itseasiassa muistan sen lukeneeni ja nyt sitä yhtäkkiä ei oo enää missään. Hassua. Olen kyllä onnellinen että olen löytänyt noin kivan tilan ja koitan siitä kovasti pitää kiinni. 🙂

  10. meillä oli lapsiryhmän kanssa etuoikeus päästä viime talvena vierailulle useamman taiteilijan yhteistyöhuoneelle, joka oli hyvin samantyylinen kuin tuo sinun. muistan vain edelleen sen oman haltioituneen fiilikseni siellä kaiken tilan ja valon ja (ihanan) roinan ja keskeneräisten töiden keskellä. jos olivat mun päiväkotilaiset innoissaan, niin oli kyllä opekin. ne tunnelmat palasivat mieleen näitä kuvia katsellessa. toivottavasti saat pitää tilasi!

  11. Hanna: Kuulostaapa kivalta päivältä! Mäkin haluaisin nähdä muiden työtiloja. Mun yks lempparipalsta Gloria-lehdessä on sellainen jossa esitellään aina jonkun taiteilijan työhuone. Muiden tiloista saa inspiraatioita. Onneksi toki omastakin!

  12. oi, mikä mahava tila ja valo ja värit ja kaikki! maalaatko muuten öljyväreillä vai onko monenlaista tekniikkaa käytössä? entä oletko opiskellut maalausta jossain vai ihan itseoppinut? itse olen huljutellut akryyleillä sielun värimaailmoja kanvaaseille, ihan aloittelijan ottein, mutta olis kiva joskus jotain tekniikkaoppia käydä ammentamassa jossain, opistossa tms. olisiko suosituksia? iloisia syyspäiviä!

  13. Virpi: Kiitos! Maalaan öljyväreillä, sillä se on itselleni rakkain ja luontevin tekniikka, kun voi maalata niin monia kerroksia ja sekoitella sävyjä loputtomiin. Nyt olen hieman alkanut käyttämään myös akryyleja ja vesiväritkin on aika ihania. Tekniikka valikoituu teoksen idean mukaan, mikä milloinkin on se sopivin. Olen valmistunut kuvataiteilijaksi aikoinaan täältä Helsingistä yksityisestä oppilaitoksesta ja sen jälkeen Tampereen ammattikorkeakousta taiteen puolelta samaiseen ammattiin. En osaa suositella mitään nimenomaista opistoa, mutta ehdottomasti kannattaa mennä kursseille, se on ihanaa ja vapauttavaa! Syysiloa sinullekin!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s