Lähellä Tapiovaaraa

 

 

Meinasin unohtaa, että olenhan minä tehnyt vielä toisenkin roskislöydön karttapallon lisäksi! Nimittäin tuolilöydön ja se se vasta onkin hieno juttu. Olen pitkään etsinyt tuoleja, sillä omistan vain yhden, joka hajosi alleni ja toisen jonka liitokset natisee yhtä uhkaavasti. Nämä kaksi tuolia löytyivät kuukausi sitten keskeltä Helsinkiä roskalavan vierestä. Likaisia olivat kuin mitkä, mutta pakko ne oli napata mukaan.

 

 

Sinisen tuolin päällysen alta paljastui ihan kelpo mustikansininen kangas, joten se ei kaipaa kunnostusta. Saatan päällystää sen myöhemmin jollain toisella kankaalla. Ruskea tuoli on tällä hetkellä varastossa, sillä yhtäkkiä niitä tuoleja alkoi löytyä enemmänkin…

 

 

…nimittäin taannoin sieltä lapsuuskaupungistani, josta tein astia– ja karttapallolöydötkin.  Eläköön pikkukaupunkien kirpparit!

 

 

Ostin neljä tuolia, jotka muistuttavat erehdyttävästi Tapiovaaran Fanetteja. Tarkemmin katsottuna tuolin istuinosa on kuitenkin erilainen. Nämä ovat siis mahdollisesti Askon valmistamat kopiot tai sitten jotkut aivan muut?Jos joku osaa vinkata niin olisi huippua! Tai löytyykö teiltä kenties samanlaisia pinnatuoleja? Kiinnostaisi tietää mitä olette niistä maksaneet? Ja nyt pitää korjata, että enhän minä näitä tuoleja ostanut, vaan ihana enoni, joka sattui paikalle juuri kun tuoleihin ihastunut allekirjoittanut murehti, että sinne jäävät, kaunokaiset.  Eli kiitos rakas eno, kun lainasit tuolirahaa! Käytössä ovat juuri tälläkin hetkellä ja liimasin jokaisen tuolin pinnat vielä kunnolla kiinni.

Advertisements

12 thoughts on “Lähellä Tapiovaaraa

  1. kivat tuolit, mulla kun on tismalleen samoja mut on niissä kyl se istuinosa erilainen..ja pohjassa on askon vanha tarra.. onko sulla se tarra pohjassa? ne taitaa olla sitä tapiovaaraa mä luulen.. jos noi onkin mielenkiintoisemmat kuin ne tapiovaarat? Hyvältä näyttävät!

  2. A kiss from the past: Hauskaa, että sulla on melkein samat ja ilmeisesti sama värikin? Noista on kai tehty useampiakin kopioita ja hieman eri istuinosat tai jalat. Mulla ei oo mitään leimoja eikä tarroja pohjassa, joten en yhtään tiedä mistä tuolit ovat peräisin. Näyttävät kuitenkin vanhoilta. No, sinänsä minulle ei ole väliä vaikka eivät olisikaan Tapiovaaraa, sillä tykkään niistä yhtä paljon kuitenkin. 🙂

  3. sama on väri, mutta mulla se istuin osa on lättänämpi ja jalat erilaiset, eli ne on samat kuin tuossa fanetin linkissä sulla. tykkään enemmän näistä sinun tuoleista. näissä on kivempi muoto kun nuo jalat menee nätimmin. erittäin hyvä löytö!

  4. Mullakin on noita Askon Fanetti-kopioita neljä kappaletta. Ostin ne Kemiöstä kirpputorilta, kaikki yhteensä 20 e. Nyt ne vaan lojuu kellarissa tyyliin sopivan pöydän seurana ja odottavat, että veisin ne mökille. Ne oli ennen kotona, mutta ostin sinne uudet (huuto.netistä tietysti).

  5. Hienoja löytöjä! Mä olen etsiskellyt tapiovaara -tuoleja jo pitkään, mutta en oo löytänyt. Pari tuolia ja pöytä pitäis löytää ton parvekekalustesetin tilalle 😉

  6. Hei Saija, minulla on samanlaiset tuolit, ja vieläpä aiva huippu pöytä niihin! Tuolit kyllä kannoin hetkeksi kellariin, ne kun pitäisi kunnostaa; pinnojen liimaukset uusia, samoin pinnojen maalipinnat ja istuin osien rispaantuneet viilureunat jotenkin korjata, ettei sukkikset aina repeä 🙂 Mutta pöytä minulla on kyllä koko ajan käytössä, ollut aina, ja tykkään siitä niiiin kovasti! Ja ai niin, mitä ne maksoi? Ei mitään, kannoin ne mukaani kellarista, kun aikoinaan kantakodista omilleni muuten. Minua ennen ne oli mummulla, ja ennen mummua ne taisi olla pitkään käytössä mummun siskolla. Joten kestävää tekoa ovat, sirosta rakenteestaan huolimatta 🙂

  7. Kotilo: Toivottavasti löydät, noita on kai paljonkin liikkeellä. 🙂 Yksi noista on minullakin vähän niin kuin koristeena, kirjoineen ja lamppuineen. Siinä on jalat hieman huonot…

    Anna: Kivaa, että sinultakin löytyy ja oho miten edullisesti oot ostanut!Täytyy sanoa että itse maksoin paljon enemmän. Mietinkin että olinko tyhmä kun en koittanut tingata enempää, vaikka hieman sainkin tingittyä. Toivottavasti saat omasi käyttöön pian, pöydän kera. 🙂

    Aini: No eikös, ja lamppu on minunkin ihan lemppari. Hassua että joku oli senkin viskaamassa roskiin. Huh, onneksi pelastui!

    Leena: Hienoa! Mun pitäis tehdä sama kunnollinen korjausoperaatio. Liimasinkin jo kaikki pinnat, mutta maaliosatkin kaipaisivat ehostusta. Toisaalta kelpaavat noinkin. 🙂 Nyt mua alkoi harmittaa että oon maalannut mun pöydän valkoiseksi, sillä muutoin se saattais olla samaa sävyä tuolien kanssa…

  8. Maria: Se löytyi sieltä lavalta noiden tuolien mukana ja kaappasin matkaan, kun sen paita matchas mun paidan kanssa! Hihih!:)

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s