Herkkuja metsästä

Muutaman viikon takainen retki Nuuksioon oli metsän tuoksuista haaveilleelle kaupunkilaiselle parasta aikoihin! Aivan ihana päivä kauniissa ympäristössä. Eväshetki kallioilla, luontokuvausta, viimeisten mustikoiden ja ensimmäisten puolukoiden poimimista ja sienestystä. Sieniä löytyikin niin iso kassillinen, että sen jälkeiset viikot on nautittu sienirisottoa, sienimunakasta, sieniä juuresmuusilla, sienileipiä, sienipiirakkaa ja kaikkea mahdollista sienilisukkeilla.

 

Saldona paljon suppilovahveroita ja vaaleaorakkaita, muutama kantarelli ja herkkutatti.

 

Sienestämiseen jää koukkuun ja metsässä voisin viettää aikaa ikuisuuksiin, kyllästymättä.  Eilen koitettiin löytää sieniä ja puolukoita hieman lähempää, Herttoniemestä, mutta löytyi vain pieni kassillinen suppilovahveroita. On lähdettävä siis pian uudestaan Nuuksioon!

Syntymäpäivänä

 

Olen tänään 31-vuotias. En löydä päiväkirjojani ajalta jolloin olin lapsi. Olisin halunnut lukea mitä ajattelin silloin. Vaikka kyllä minä muistan. Haaveilin että isona olisin eläinlääkäri tai laulaja ja minulla olisi monta koiraa ja hevonen ja asuisin maalla. Olenkin kuvataiteilija ja asun 26 neliön asunnossa kaupungissa. Tulen toimeen hyvin pienellä, mutta ei minulta mitään puutu. Olen onnellinen. Ja usein mietin että hyvin onnekas.

 

Kahvoista kii!

 

Asuntoni keittiökaapeista on puuttunut kokonaan kahvat. Se on häirinnyt minua jo pitkään ja olenkin koittanut etsiä kauniita, yksinkertaisia 50-luvun lankavetimiä, jotka olisivat juuri passelit puisiin, kuluneisiin kaapeihin. Kesällä kyselin vetimiä Rakennusapteekista käydessäni Billnäsissä, mutta haluamaani ohutta vedintä ei ollut silloin saatavilla. Hetki sitten enoni antoi minulle juuri toivomani vetimet, jotka olivat löytyneet anoppinsa kätköistä käyttämättömänä. Pieni asia, suuri ilo!

 

 

Jos asunto olisi omani, tekisin jotain ainakin alakaapeille tai luultavasti koko keittiöosuudelle. Toisin sanoen poistaisin ja vaihtaisin ne. Kaappien maalaamista olen myös joskus harkinnut, mutta toisaalta tuo vaalea harmaa on ihan hyvä noinkin. Myös ankea loisteputki saisi lähteä. Kaasuliedestä- ja uunista olen iloinen ja muutenkin keittiö on silti pienestä ränsistyneisyydestään huolimatta oikein toimiva.

Uudet vetimet! :

Suloiset Polkka Jamin postikortit ostin kesällä Design Forumista. En voi vastustaa kauniita postikortteja. Niitä tulee ostettua usein taidemuseoista ja kirjakaupoista. Korteissa on lempivärejäni, kuten myös Anna Pernillan leikkuulaudassa, jonka olen saanut yllätyslahjaksi. Sitä en jaksa lakata ihastelemasta.

Unelias Töölössä

Näin töölöläisenä pujahdan oikein mielelläni Finlaysonilta saamieni Töölö-pussilakanoiden väliin. Jee, kiitos! Tätä voi kutsua kotiseuturakkaudeksi kun pelkkä nimi herättää lämpimiä tunteita. Kotona-kuosistakin löytyy töölöläiskotien pohjapiirrustuksia. Kaupunginosaa sopiikin mainostaa, sillä tämähän on ihan superia seutua, sanon minä.

Finlayson järjesti viime viikolla blogitapaamisen ja hauskinta oli tavata itse suunnittelijoita ja kuulla miten kuosit syntyvät. Terveiset siis Sami Vullille ja Anu Kanervolle! Minua kiinnostaa hurjasti aina erilaiset työskentelyprosessit ja varsinkin tilat, joissa ihmiset työskentelevät. Ne ovat usein niin inspiroivia, että tekee mieli rientää omalle työhuoneelle hääräämään.

Puutalonäkymät

Ystäväni muutti idylliseltä puutaloalueelta kivenheiton lähemmäksi keskustaa.  Onneksi ikkunoista näkee sisäpihalle, josta avautuu näkymä puutalokortteliin. Maisemat eivät vaihtuneet niin paljon, vaan näky on edelleen ihana omenapuineen. Kurkkaa TÄÄLTÄ asukkaan edellinen värikkäästi sisustettu puutalokoti. Ja älkää tukehtuko kuvaähkyyn, sillä en millään osannut karsia kuvia!

 

Jos joku kysyisi minun mielipidettäni vaalean violettiin ja oliivinvihreään seinään, saattaisin pudistella päätäni, mutta tässä kodissa yhdistelmä on mielestäni todella onnistunut!

 

 

Eteinen, joka on myöskin ihan tosi kivan näköinen, jäi kuvaamatta. Se on pyhitetty koruvuorelle, vaatteille, kengille ja asusteille. Jospa joku päivä keksisin miten saisin keinovalossa kuvattua sen kivasti ja pyytäisin päästä uudelle kuvausvierailulle. Mitäs pidätte vaaleanvioletista ja oliivinvihreästä seinästä?

Kaikki ystävien kodit löytyvät muuten oikealta puolelta ja avainsana on “kylässä”. Päivitän sinne myös pikkuhiljaa vanhempia postauksia edellisen blogin ( vanhan osoitteen ) ajoilta.

Vielä on vihreää

Olo on jo tuhatmäärin parempi. Siihen auttoi superkiva viikonloppu ja juhlat ystävien kanssa saaressa. Aurinkoinen sää, ystävät, herkkuruokia, punaviintä, saunomista ja maailman kaunein luonto. Voiko tällaisen vehreyden keskellä olla ankealla mielellä? Ei.

 

 

Haluaisin olla luontokuvaaja. En koskaan kyllästy kuvaamaan oksankäppyröitä, kukkia, lehtiä, merta ja metsää. Kaikkia luonnosta löytyviä värejä. No, voihan sitä ollakin. Tässähän sitä ollaan.

 

Itkuliikkis

Oikeasti pääsi itku, kun lueskelin Marin Pumpkin Jam-blogia aamukahvitellessa, ankeassa mielentilassa! Tyhmä flunssa ja tyhmä aika kuukaudesta ja fiilis että kaikki on jotenkin kallellaan väärään suuntaan. Tuntuu välillä kuin olisin uudestaan teini-iässä, koska saan oloni jotenkin niin hölmöksi ja ajatukset eivät todellakaan ole sieltä viisaimmasta päästä. Olen jopa harkinnut koiran ostamista, ( onneksi ei ole rahaa ) kun ajattelin että se jaksaisi kuunnella, sillä riittäisi rakkautta ja se olisi aina paikalla. ( Oikeasti käytin yhden illan siihen että selailin netissä Shetlanninlammaskoiria ihan vain siksi, että metsäretkellä meidän seuraan liittyi sellainen koira nimeltä Nelli ilman omistajaa ja nyt kaipaan sitä, kun omistajat löytyi enkä voinutkaan viedä sitä kotiini. ) Hohhoijaa.

Niin että Mari, Kiitos!!! Ilahduin niin paljon, että en edes osaa sitä kuvailla. Sillä tavalla kun joku osaa sanoa juuri oikeat sanat, oikeaan aikaan. Kiitos, että teit tästä päivästä hieman kivemman! Ei vaan Paljon Kivemman! Oho, aurinkokin alkoi paistaa juuri. Niin ja tämä on syy siihen miksi en kirjoita kovinkaan useasti sen enempää. Tekstistä tulee tajunnanvirtaa ja on niin vaikea jäsennellä ja koittaa olla jotenkin johdonmukainen.

Niin ja Mari on oikeassa siinä että ystäväni asuvat inspiroivissa kodeissa! Tämä blogi kävisi tylsäksi, jos minä kuvailisin hieman yli kahtakymmentä neliötäni aina uusista kuvakulmista. Onneksi on ystävien ihania koteja. Eilen yksi niistä rakkaista oli minun luona askartelemassa. Kyllä, kolmikymppisetkin joskus piirtävät lapsellisella innokkuudella lotuksenkukkia, kuin jossain lastenkerhossa!

 

Niin ja tässä on Nelli, eiks oo söpö? Ja onks se ees Shetlanninlammaskoira?

 

Lisää valoa!

 

Olenkin aiemmin harmitellut teille keittiönurkkaukseni pimeyttä. Näin syksyn lähestyessä valon tarve on tullut ajankohtaiseksi, kun ruoanlaitto hämärässä on aika ankeaa. Asun yksiössä ja asunnossa on vain yksi kattolamppu. Päätin asentaa keittiöosuuteen toisen valaisimen, joka jatkojohdon avulla yltää samasta sokeripalasta toisen lampun kanssa. Koukku vain kattoon ja se on siinä! Olen niin iloinen!