Modern Vintage Style & The Selby

Hei! Blogilusmuri on pakoillut saunamaisen trooppista ilmaa työhuoneella tai hikoilemalla mieluummin ulkona kuin kotona. Eilen vietin hellepäivää puistossa lukemalla kirjoja, kuten näitä ihastuttavia Modern vintage stylea ja The Selbyä. Emily Chalmers on ollut sisustusmaailman suosikkini jo pitkään, The Selbystä puhumattakaan, joten päätin kuvata teille lempikuviani kirjoista. Älkää siis kiinnittäkö huomiota rakeisiin, puistossa napsittuihin kuviin, vaan kirkkaisiin väreihin, hurmaaviin sommitelmiin, vanhoihin huonekaluihin, tauluihin, värikkäisiin tyynyihin ja oivaltaviin ideoihin.

Modern vintage style- kirjan kuvat on ottanut valokuvaaja Debi Treloar, jonka portfoliota kannattaa kurkata.

 

Nämä lampunjalat nähtyäni teki mieli lähteä kirppiskierrokselle etsimään vanhoja lampunjalkoja ja maalata ne lempiväreillä.  Iso, kukallinen varjostin kelpaisi myös!

 

Peite näyttää hauskalta kun sitä on piristetty värikkäillä langoilla ( josta tulikin mieleeni, että oma päiväpeittoprojektini on pahasti kesken ).

Ruusutyynyjä! Haluan lisää ruusutyynyjä! Oho, olen tainnut todella katsoa liikaa Unelmien poikamiestä. Huolestuttavaa. Ruusut vain vilisevät silmissä.

 

Virkistävää keltaista!

Mitkä ikkunat ja valo!

Toivottavasti tekin saitte jotain kivoja ideoita näistä kuvista.

Aurinkoa alkavaan viikkoon!

Advertisements

5 thoughts on “Modern Vintage Style & The Selby

  1. Upeita kuvia! mielttömän kivoja yksityiskohtia ja kokonaisuuksia.. kyllä tosiaan alkaa kirpututtaa kun nämä näkee 😀 noi lampunjalat on kyl makeet! ja lamppukolmikossa on enemmän asennetta kuin yhdessä kappaleessa..hmm!
    upeaa päivää sulle!

  2. Oi, nuo kirjat on saatava käsiin! Hih, kiva, kun kirjoitit “virkistävää keltaista”. Olen nimittäin viime päivinä ajatellut, että tähän elämään on nyt saatava jotain keltaista. Keltainen ei todellakaan ole mikään lempivärini, mutta ehkä juuri siksi 🙂 Kaipaan energiaa ja iloa ja väreillä on valtava vaikutus. Kiitos näistä inspiroivista kuvista! (Itse tosin aloitan keltaisen haalimisen elämääni varovaisesti ehkä kynsilakalla xD)

  3. A kiss: Kivaa että sait iloa kuvista! Olisi kyllä vaikka mitä mielessä aarrejahtia ajatellen…haluaisin siron 50-luvun sohvan ja kirjahyllyn, vitriinkaapin ja senkin, jalkalampun jne… 😉
    Ihanaa päivää (tai iltaa) myös sinne!

    Petriina: Hauskaa että tykkäsit! Noita kirjoja jaksaa selailla aina vaan ja uudestaan, sillä niissä on niin paljon ihania koteja!

    Tyyne Mursu: Suosittelen kyllä noita kirjoja lämpimästi! Keltainen on kyllä mahtavan energisoiva. Minulta löytyy sitä vain lähinnä astioista, mutta saisi hivuttautua mielellään muuallekin kuin keittiöön. 🙂 Kivaa että kuvat inspiroi, nyt keltaista elämään siis!

    Ravenwaves: Niin minustakin, jaksaa tuijotella aina vaan! 🙂

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s