Pieni pala Tallinnaa

Ystäväni oli saanut ilmaiset liput minimatkalle Tallinnaan, joten vietimme tänään neljä tuntia Tallinnassa.  Kahvihetki aurinkoisessa kaupungissa pienen merimatkan päässä oli oikein mainio tapa viettää päivä.

 

Pidin Tallinnan väreistä – mintunvihreää, vaaleita sinisiä, okraa, vaaleanpunaista ja keltaista…

Olisi sinne voinut jäädä pidemmäksikin aikaa. Haaveilin jo vuokraavani yösijan airbnb:n kautta ja sitten voisin herätä ihanasta, kodikkaasta asunnosta, avata parvekkeen oven ja juoda aamukahvit katsellen kadulla kulkevia ihmisiä ja suunnata sen jälkeen värikkäille kaduille putiikkikierrokselle. Oi, tämä esimerkiksi olisi ihana!

Kesäretkeilyä

Tähän mennessä kesäsuunnitelmat, johon kuuluu paljon ulkoilua ja kotikaupunkimatkailua minibudjetilla,  ovat toteutuneet hyvin. Viime viikolla palasin lapsuuskaupungistani ja sen jälkeen olen ulkoillut ja istunut puistoissa aina kun aurinko on suonut säteitään. Tänään vietimme päivän Pihlajasaaressa pienen lauttamatkan päässä Helsingin keskustasta. Suosittelen, täydellinen paikka pikniköintiin!

 

Huomenna pyrähdän pienelle päiväreissulle Tallinnaan ystävän kanssa ja sitten taas mökkeilemään. Oi kesä, ihanaa että olet vihdoin täällä!