Verkkaista eloa

Hei te siellä! Istun kotona pöydän ääressä, juon vihreää teetä, pesukone surraa liian myöhäiseen aikaan, ratikat ja autot kolistelee ikkunan alla ja mietin mitä teille kirjoittaisin. Hassua, mutta tuntuu kuin olisin hieman vieraantunut blogitontilta, koska ajatukset ovat olleet niin pitkään muualla. Näyttelyissä, uudessa työssä, kesän viime hetkissä ja mökkireissussa.

 

Olen niin iloinen kun poikaystävä ehdotti tiistaina retkeä mökille sieneen ja marjastamaan. Tulimme eilen illalla kotiin ja kaipaan jo takaisin.

Aamulla naapurin kukko kiekui, keitin kahvia, valmistin runsaan aamupalan ja leivoin päivänsankarille mustikkapiirakan. Päivällä soudettiin järven poikki marjaan ja sienestämään, päivälliseksi syötiin kalaa pihan yrteillä, illalla lämmitettiin sauna ja yö nukuttiin täydellisen hyvin koko päivän ulkoilun jälkeen.

En ihmettele, että kaupunkiin palatessani aina hetken mietin, että mihin olen tullut ja mitä täällä teen. Nopeasti kuitenkin tottuu ääniin ja vilskeeseen. Haluaisin oppia eroon rauhattomuudesta ja ajan miettimisestä. Tuntuisiko, että aika kulkee hitaammin, jos lakkaisi miettimästä kuinka nopeasti se kulkee? Luultavasti.

 

Kaksi viimeistä kuvaa on ottanut makro-objektiivista innostunut poikaystävä.

Advertisements

15 thoughts on “Verkkaista eloa

  1. Tea: Tänään oli ainakin vielä ihan kesä.
    Niinpä, olisin niin voinut jäädä mökille vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Maalla osaa myös tavoittaa täydellisen joutilaisuuden tunteen.

    Maria: En mäkään! Siinähän on vielä tuollaiset piparkakkureunat. 🙂

  2. hei sinä, pitkästä aikaa 🙂
    oikein hyvä kirjoitus. olen itsekin pohtinut että maaseudun vetovoima on joskus ääretön. Kaupungissa helpommin mieli ruuhkautuu ja menee mukana itsekin..
    Maalla sitä jotenkin luovuuskin pullahtaa kukoistukseen. tai sitten se on vain se, että kaupungissa on aina kaikki puuhat ja ajan riittämättömyys jotenkin konkretisoituu sitä kautta kaupungissa. On niin tuttua tuo rauhattomuus ja ajan ajattelu, se on aika huonohko tilanne, tää sun kirjoitus tuntuu todella tutulta! tismalleen tuo tunnetila!
    ja viimeisestä mustikkakuvasta vielä: mahtava otos! mustikassa on tuo hauska kukka tuossa montussa ja se näkyy tässä kivasti 🙂 upeet kuvat!

  3. Moikka,

    Se on tuo taiteilijasielu, kun kaipaa rauhaa, hiljaisuutta ja verkkautta. Se verran minussakin on sitä, että niitä kaipaan. Vaikka toisaalta vilske pitää liikkeessä, ettei jämähdä paikalleen.

  4. Kaisa: Heh, hauskaa! Pitäiskin alkaa tihrustaan asioita vähän tarkemmin… 😀

    A kiss: Kiitos!
    Sinäpä sen sanoit, että kaupungissa sitä vain on niin loputtomasti puuhailtavaa ja tuntuu ettei ehdi kaikkea mitä haluaisi. Maallakin on toki puuhaa, mutta erilaista. Maata kuokkiessa sitä pystyy syventymään ajatuksiin ja se hiljaisuus kai sen saa aikaan. Mutta valintoja, valintoja. Olen niin kaupunkilainen kuitenkin, että nautin minä tästäkin kaikesta ympärillä. Kunhan vain tarpeeksi usein pääsee rauhoittavaan ympäristöön. Mitä jos alettais opiskelemaan zeniläisyyttä? 😀

    Katja: Moikka! Totta, ei tässä jämähtämään pääse. 😀 Se ois se kesämökki kun ratkaisisi kaiken. 😉 Vois karata aina mökille riippumattoon keinumaan…

    Johanna: Samat lääkeet minullakin! Onneksi tosiaan on ihan täällä kaupungissakin aivan ihania, rauhallisia paikkoja, kuten vaikka kasvitieteelliset puutarhat. Ja merikin vieressä. 🙂
    Ja kiitos!

  5. Löysin blogiisi Glorian sisustusblogiäänestyksen kautta. Ihastuttavia maalauksia sinulla, kovin kepeitä ja rauhallisia, unenomaisia. Jään seurailemaan 🙂

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s