Toinen koti

Hei lempilukijani ja kiitos tuhannesti ihanista kommenteistanne ja siitä, että jaoitte tarinoitanne! Luotan, että jaksatte vielä toisenkin kuvatulvan, sillä keksin että teistä voisi olla hauskaa nähdä vilaus myös tulevan kämppikseni kodista. Olen kuvannut tätä kotia kaikkina vuodenaikoina.  Valo on usein kaunis. Tulen kaipaamaan varsinkin parveketta ja isoa kylpyhuonetta. Ja tunnelmaa, taas kerran. ( Vaikka en minä varmaan oikeasti tule kovinkaan mitään kaipaamaan, sillä uusi koti hurmasi kyllä heti, kun sinne astui sisään. )
Asukkaan harrastukset käyvät hyvin ilmi kuvista. Jaamme saman intohimon valokuvaukseen ja ruoanlaittoon. Vaikka minun intohimoni on kyllä enemminkin ruoan syöminen kuin laittaminen, jos ollaan totuudenmukaisia.

 

Ensi viikolla jo muutetaan! Olen niin innoissani, että soittelen poikaystävälle levottomia yöpuheluita kaikesta elintärkeästä, kuten että ” Alepan banaanilaatikot on ihan mahtavia ja niitä on aina tarjolla ja vitsit kun kivaa kun niistä saa yhdestä laatikosta kaksi jos sen kannen ottaa kanssa laatikoksi ja hei vähän kivaa sitten kun saa sen avaimen ja voi mennä availemaan ja tutkimaan kaikkia kaappeja sinne ja hei arvaa löysin sellaset eläinkortit seitkytluvulta mä en saa unta kun mun varpaat palelee ja no hyvää yötä sitten joo “. Armoa toiselle, tulisi jo ensi viikko!

 Kivaa viikonloppua!

P.S. WordPress viettää näköjään myös viikonloppua, eikä suostu tekemään välejä kuvien ja tekstin väliin ja heittelee niitä miten sattuu.

Toinen ja viimeinen kuva eivät ole minun ottamiani.

 

Advertisements

36 thoughts on “Toinen koti

    • Salla, kiitos, kiva kuulla! 🙂 On joo aika samanmoiset, mutta mä oon myös hyvä jättämään kuvien ulkopuolelle kaiken silmää häiritsevän, kuten vaikka jättimäisen television… 😉

      Nimetön: Kaunis kiitos!

  1. upealta näyttää ja kuulostaa 🙂 symppiskoti! tosi mukava ja muistuttaa sun kotia jollain jännällä tavalla 🙂 toi musta nahkakassi pisti silmään, kiva ruutukuosi. ootte kummatkin mahtavia visualisteja ^^zemppiä muuttoon ja huippua viikonloppua!

    • A kiss: Kiitos! Mulla onkin ollut tuolla oikein kotoisa olo ja viihtyisää. 🙂 Kiitos tsempeistä, täällä hengailen laatikoiden keskellä ja vielä pitäisi odotella kuusi päivää ja sitten muutto koittaa! Iloista alkavaa viikkoa!

    • Johanna, mä oon ajatellut että E:lla on siistimpää siks, kun sillä on isompi koti, mutta taitaa se olla siistimpi muutenkin. 🙂 Vielä viikko, että pääsee uuteen kotiin!

  2. Ihana koti, yhtä aikaa maskuliininen ja kodikas. Miehillä on usein hyvä järjestys ja siitä tykkään. Upeita astioita ja kasveja kivasti. Teidän fuusiosta tulee hieno.

    • Sarp: Juu, aika hyvä järjestys tuolla usein on, ei sellainen pyöremyrsky kuin omassani. 😉 Kasveja toivotaan uuteen kotiin paljon. Etsinnässä on iso fiikus…

    • Jonna: Riiri ehtikin vastailla sulle tuolla alempaa ihan oikein, että peitto on Hemtexistä. Toinen puoli pellavaa, toinen puuvillaa. Tykkään myös kovasti. Ja jos kuva hämää, niin peti on vaan puoliksi pedattu, joten yläosa on lakanaa, ei kuulu peittoon raidat. 🙂

  3. En kestä! Ei voi olla miehen asunto näin makea! 😀 Sanoisin pika-analyysilla tämän pohjalta, että olette match made in heaven. ❤ Tuo kuvailemasi tunne on niin ihana. Nauttikaa joka hetkestä.

  4. Yllä jo mainittiinkin, että sisustustyylinne sopivat hyvin yhteen,ja nehän sopivat! Ja sehän toimii myös jos mies tekee mielellään ruokaa ja sinä mielelläsi syöt, win-win situation! 😉
    Jaksan kyllä aina ihmetellä noita kukkapurkkeja jotka roikkuvat ylösalaisin. Erittäin kivan näköisiä, mutta kuinka niitä kastellaan? 😮

    • Hietzu: Noissa ruukuissa on ylhäällä reikä, josta niitä kastellaan. Kyllä muakin vähän ihmetyttää, miten se vesi siellä pysyy, mutta kai sitä pitää kastella varovasti, että vesi ehtii imeytyä multaan. Hmm, tavallaanhan se on hyväkin kai kun se vesi tulee alhaalta päin? Tai emmä tiiä? 😀

  5. Minä jo ensin katoin et tässä tulee nyt kuvia teidän uudesta kodista, mutta uskomattoman samankaltainen tyyli teillä kyllä on! Yhteisestä kodista tulee varmasti täydellinen 🙂

    • LittleB: Ehkä se on toi mun kuvaustyyli, joka jättää piiloon televisiot, tietokoneet ja urheilukengät. 😉 Ei kait, on meillä aika samanlainen maku, joka on kyllä kivaa. Odotan innolla minkälaiseksi uusi koti muotoutuu…

  6. Vastaus Jonnalle: minun silmääni päiväpeitto näyttää olevan Hemtexistä, itselläni on siis samanlainen. Peitossa on pellavaa ja siksi pinta on ihanan rouhea:)

  7. Noita kuvia katsellessa mietin vaan että “tuo ei voi olla yksin asuvan miehen koti!” Hieman on ehkä jotain ennakkoluuloja poikamiesbokseista. 😀 Tuolta yhdestä kuvasta pilkisti silmään Mikko Lehtosen Merkitysten maailma, sama joka pönöttää omassakin hyllyssä gradua varten. Muiden kirjahyllyjä on jännä bongailla. ^^

    Niin ja miten hienolta näyttää nuo kauniisti käärityt solmiot!

    • Hanna, en voi edes sanoa, että ” mä siellä oon stailaillut “, kun en oo. 🙂 Vaikka kyllä munkin mielipidettä välillä kysytään. Mutta kivaa, että toisella on silmää kauniille asioille myös ja se merkitsee miten asuu. Oon nähnyt kuitenkin niitä toisenlaisiakin poikamiesbokseja. 😉
      Joo, kirjahyllyt on kiehtovia! Niistähän voisi tehdä ihan erillisen postauksen joskus.

  8. Onpa tosiaan kaunis koti, ja minustakin te vaikutatte tyylillisesti yhteensopivilta. 🙂 Se helpottaa sisustusasioita kovasti. Meillä on kans käynyt hyvä tuuri siinä mielessä, että tykkäämme samanlaisista kuoseista, väreistä ja kalusteista. Sekin on kivaa, että molempia kiinnostaa kodin ulkonäkö, eikä päätöksiä tarvitse tehdä yksin.

    Huippuja yksityiskohtia ja ihanan paljon vihreää noissa kuvissa. Tekee mieli hankkia lisää kasveja!

    • Hosuli, onpa kivaa kuulla, että te tykkäätte kanssa samoista jutuista! Helpottaa todellakin, kun ei tarvitse kiistellä miltä kodissa näyttää ja voi oikeasti päättää yhdessä.
      Mä haaveilen kanssa, että oisi paljon kasveja ja mies vielä enemmän, sillä suunnitteli jo jotain viidakkoa. 😀 Mä tiedän ainakin, että mun seuraava kasvi tulee olemaan fiikus. 🙂

  9. ihana! kuinka nuo kirjajutut on tehty, kun seinässä näkyy pieni pino kirjoja muttei niillä näy mitään hyllyä minkä päällä ne olisi? tosi ihanan näköisiä ainakin :>

  10. Pingback: Arvatkaa mitä! / I got some news! | COSY HOME

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s