Keittiössä voi jo kokata!

Hei te kivat! Minä olen ajatellut luovuttaa ainakin pariksi päiväksi kodin järjestämisestä ja siivoamisesta, sillä keittiö on edes jokseenkin kunnossa ja siellä voi jo ainakin syödä ja laittaa ruokaa. Se riittää. Asiat tulevat hakemaan ( itseni tuntien ) paikkaa varmasti niin kauan, että parempi väläytellä tänne vaan ronskisti keskeneräisiä kuvia ja olla välittämättä romunurkkauksista ja pölypalloista.

Astioille on kerrankin niin ruhtinaallisesti tilaa, että en tiedä miten ne järjestäisin ( oi mikä ongelma! 😀 ). Seinään olen ajatellut isoa taulua, jonka löysin taidemuseon kaupasta. Se on vielä kehystyksessä lapsuuskaupungissani, joten testasimme seinään väliaikaisesti tuttua love-julistetta. Se tuntuu jotenkin hurmaavalta ja uudelta tässä ympäristössä, joten ehkäpä jääkin  niille sijoilleen.

Vuokra-asunnossa ei voi vaikuttaa kaikkeen ( luen moniin asioihin ), kuten vaikkapa boordeihin. Mutta ihastunut kun olen, niin jopa boordit ovat ihan sympaattiset (!), joten tervetuloa elämääni oi boordit, kaikissa huoneissa. Keittiöön olemme suunnitelleet pitkää pöytää, johon mahtuisi paljon ystäviä aamupalalle, mutta väliaikaisena saa toimia sievä, vanha pikkupöytä.

Saisinpa teidät tänne järjestelemään ja suunnittelemaan! Minulla on ihan ideat hukassa. Huomaan kuitenkin, että yhä ja aina vaan minua viehättää sellaiset itsekseen, vahingossa syntyneet sommitelmat. Mitä vähemmän miettii ja suunnittelee, sitä parempi. Sellainen ei ihan justiinsa.

Advertisements

28 thoughts on “Keittiössä voi jo kokata!

  1. Mä olen vähän samansorttinen sisustuksien kanssa. Hirveä hinku päästä tekemään, mut sit oikeestioikeesti muutokset tapahtuukin aika verkkaisesti. Noi sun tikkaat on tosi herkun väriset! 🙂

    • Hanna, asiat ja esineet saattaa muuttaa paikkaa monta kertaa viikossa, mutta usein se eka ratkaisu on paras, kun on syntynyt sattumalta. 🙂 Mutta puuhailu on parasta!

  2. Niin on nättiä! Sun blogilla on täysin sisältöään vastaava nimi. Tuohon pöytään istahtaisi mielellään herkuttelemaan ja olo olisi varmasti lämmin ja tervetullut. Kodikasta ja kaunista, suloista oikein! En muista miten ensimmäisen kerran blogiisi löysin, mutta olen tottavie iloinen, että niin kävi. Kiitos!

    • Helinä, joo me laitettiin se sinne, kun sattui olemaan koukku katossa ja sinne se jäi. 😀 Ei kyllä tuota paljon valoa, kun siinä kuuluisi roikkua valaisin. 😉

    • Katja, keittiä on kyllä ihanan iso ja olisikin kivaa, jos tilaa voisi hyödyntää vielä enemmän isolla pöydällä. Tulevaisuudessa sitten. Kiitos!

  3. En ole aiemmin kommentoinut sun blogiisi, mutta nyt on ihan pakko. Sun ihkutuksestasi tulee niin kamalan hyvälle tuulelle. Jotenkin sen sun yhteenmuuton ihanuuden oikein aistii näistä sun postauksista. Ja mä sitten eläydyn siihen ja alkaa itseäkin hymyilyttää.

    Niin ja tossa kämpässä on kivat lattiat. Varsinkin tuo keittiön maalattu lautalattia on tosi mun makuun. Samoin kuin noi ihanat tikkaat. Niidenkin ihkutuksessa samaistuin suhun täysin. 🙂

    Odotan innolla lisää ja lisää kämppäpostauksia.

    • Minttu, kiitos, ootpa ihana! Kiva kuulla, jos onnistun ilahduttamaan! 🙂
      Tuo keittiön lattia on minustakin tosi kiva. Harmittaa, että muualle on laitettu parketti, kun niidenkin alla olisi puulattia. Ei vain voi vuokrakämpässä alkaa repiä. 🙂

  4. Näitä kuvia katsoessa ymmärtää miksi toivoit noiden turkoosien keittiötikkaiden kuuluvaan asuntoon. Aivan ihanat.
    Sinulla näyttäisi olevan keittiön pöydällä juuri sellainen vanhingossa syntynyt sommitelma: kivoja esineitä ja värejä. Tykkään.

    • SarP, kiitos! Vahingossa syntyneet sommitelmat ja pieni sekamelska on vaan kivannäköistä. Ainakin oon päättänyt niin, jos en jaksa siivota. 😉

  5. Samankaltaista sisustusfilosofiaa kannatan minäkin! Vahinko ja sattuma luo yleensä parhaan lopputuloksen, ja tärkeintä on asukkaidensa oloinen tunnelma. Sisustaminen on vähän kuin iso palapeli, jonka kokoamisesta voi nauttia ajan kanssa vaikka ei olekaan varma, onko kaikki palaset enää edes tallella. “Valmis” ja viimeistelty mittatilaussisustus jää usein hengettömäksi.

    Todella herkulliset tikkaat, aivan mahtava sattuma! 🙂

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s