Lumilinna

Saija maakuntamatkailee koko viikonlopun, joten pyysin erikoisluvan julkaista pienen setin omia tunnelmakuviani lumisesta Helsingistä.

Torstaiyönä alkanut myrsky pakkasi osaan asunnon ikkunoista sellaisen lumikerroksen, ettei ulos meinaa nähdä. Eipä ainakaan tarvitse kiirehtiä peittävämpien verhojen hankkimista.

-Erno

 

 

 

Advertisements

25 thoughts on “Lumilinna

    • Kiitos! Jos ollaan ihan rehellisiä, niin musta tuntuu että S teki mulle yhtä ison palveluksen kuin mä sille. Oli hauskaa päästä tekemään vierailu-postaus ja jakamaan kuvat niitä arvostavan yleisön kanssa. 🙂

  1. Kerrankin teillä on enemmän lunta kuin täällä itärajalla.
    Nuo ikkunat on kyllä niin upeat ettei niitä raaski paljoa
    peittääkään.

    • Sitä tosiaan riittää. Aika nopea muutos: keskiviikkona oli pyöräilykeli, ja nyt jalkakäytävillä ei meinaa mahtua kävelemään kinoksilta.

      Aivan samaa mieltä ikkunoista, mutta makkariin pitää kehittää vähän lisäpimennystä ennen kevättä. Joulukuussa pärjäisi melkein ilman verhoja. 🙂

    • Kiitos kohteliaisuudesta! Blogin yleinen linja oli kuvatessa mielessä, joten hauskaa kuulla että mielestäsi onnistuin.

      Kivaa viikonloppua sinnekin!

    • Kiitokset! Paljon pyöräilevänä en osannut kaivata lunta, mutta on se kaunista. Koko kaupunki näyttää paljon valoisammalta kuin viikko sitten.

  2. Pingback: Inspiroiva Istanbul | Cosy Home

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s