Sekalainen kirja-asetelma

Koti alkaa tuntua jo kodilta, kun kirjat ovat löytäneet jokseenkin paikkansa ja muutama taulukin on päässyt seinälle. Paljon on silti tehtävää ja projektia ensi vuodelle. Meillä ei ole mitään hyllyä, johon kaikki kirjat saisi mahtumaan, joten kirjoja on nostettu sekä seinälle näkymättömiin Umbran hyllyihin, että koottu väliaikaisesti sekalaisiin laatikoihin lattialle. Onneksi ihana lainasenkki on edelleen meillä lainassa, sillä myös siihen mahtuu iso osa kirjoista.

 

Erno kotiutti meille kirpparilta kaksi uutta ” taulua “, tuon Scherfjbeckin ja värimuotomuunnelmajulisteen. Muutama löytämäni juliste on myös odottamassa kehystystä. Vien kaikki kehystettävät asiat aina kotikaupunkiini Uuteenkaupunkiin lempparikehystäjälle, jossa hinnat ovat Helsinkiin nähden mitättömät. Loppuviikosta lähden kotiin joulunviettoon taas julisteet kainalossa.

 

 

 

Advertisements

8 thoughts on “Sekalainen kirja-asetelma

    • Sarp, kiitos paljon, kiva kuulla! Juu, maalaukset ovat mun edellisestä näyttelystä. Päätin kotiuttaa ne jotka jäi, kun ei ole oikein vielä seinälle laitettavaa täällä. 🙂

  1. Sekalainen kirja-asetelmanne näyttää oikein kivalta ja piristävältä tavallisiin ja massiivisiin kirjahyllyihin verrattuna. Ja voi tuo alimmassa kuvassa pilkottava kakluuni! ❤

    • Hietzu, kiitos! On kyllä hankala keksiä kivaa kirjahyllyä, joka oisi aika kevytrakenteinen ja nätti, eikä maailman kallein. Mennään siis näillä nyt. 🙂 Voi kun kakluuni vielä toimisi!

    • A kiss, kiitos! No niin meni! Supernopeesti. Päätin, että ens vuonna en tee töitä ainakaan viikkoon ennen joulua, jotta ehtisin tehdä kaikkia kivoja joulujuttuja. Eilen haettiin muuten kuusi! 🙂

  2. Meillä puhutaan aina Peehoo Virtasesta 🙂 Ihana paikka kyllä, mulla on varastossa sieltä ostettuna pari työvalaisinta, jotka odottaa uutta maalia. Ja hei teidän uusi koti näyttää aivan ihanalta!

  3. Suvi, kiitos! Peehoo on mainio paikka! Havittelin sieltä sellaista vanhaa kukkasohvaa myös, mutta saapa nähdä. Työvalaisimet kuulostaa hyviltä! 🙂

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s