Kaappikaunotar

Vielä kerran, onnellista ja energistä uutta vuotta teille kaikille! Tuntuu hassulta, että joulu meni rytäkässä ohi, uudenvuoden juhlat siinä samassa ja nyt ollaan taas pamahdettu työläisiksi arjen keskelle. Tai siis sellaiset ovat omat fiilikset. Päätin, että tulevat talvipäivät menevät hyvin ja omalla painollaan ja keskityn vain olemaan tyytyväinen ja rauhallinen, enkä suostu stressaamaan mistään. Helposti sanottu ja tehty, eikös vain. Valoa kohti.

Olen nauttinut jokaisesta hetkestä, jonka olen saanut viettää uudessa kodissa. Kivaa, että on koti, jossa hengailee joku toinenkin. Se on oikeastaan ihan hirmukivaa.

Koitan saada taas myös blogin päivitystahtiin hieman virtaa. Kiitos paljon, kun olette jaksaneet seurata silti mukana, vaikka täällä onkin ollut hiljaista! Ja nyt väsyneen naisen lörpöttelyt sikseen ja asiaan, eli kaappiin!

Kotiutimme vanhan liinavaatekaapin ennen joulua ihanasta Olkkari-liikkeestä. Tarvitsimme lisää säilytystilaa ja nimenomaan kaappia, johon saisi piilotettua kaiken paperisälän ja tavarat, jotka lojuvat pöydillä ja lattialla. Ihastuimme kaappiin, sillä se toi mieleen meillä lainassa olevan vitriinikaapin.  Väri on aivan sama, kuten myös pyöristetyt kulmat. Sovitimme kaappia olohuoneeseen vitriinikaapin seuraksi, mutta se olikin vähän liikaa ja kaappi löysi paikkansa makuuhuoneesta.

Kuten huomaatte, pieni järjestelijä on päässyt vauhtiin. Luultavasti Mokosta löytämäni lintujuliste saa jäädä ja “muistitaulu” siirtyy työpöydän ylle. Paitsi, että minulla ei ole vielä työpöytää.

Hei, orkidea kukkii! Avasi kaksi nuppua uudeksi vuodeksi. Olkoon se hyvä merkki.

 

Advertisements

28 thoughts on “Kaappikaunotar

  1. Ei oo enää tottakaan! Mä säästän sun blogipostauksen aina lemppariblogeja selatessa viimeiseksi. Samalla tavalla kuin karkkipussista parhaat karuskit. Ja jälleen kannatti. Olette löytäneet juuri sellaisen kaapin, jollaista olen meille etsinyt puoli vuotta. Laatikko ja kaikki! Kunpa tärppäis ja löytäisin tuon teidän kaapin kauan kaivatun ja kadoksissa olleen sisaren meidän eteisen kaunistukseksi. Onnea löydöstänne!

    • Tiikku, kiitos, sä oot ihana! Tuo oli niin kivasti sanottu, että tekisi mieli hyppiä tasajalkaa! 🙂 Mä toivon kovasti, että löydät tuollaisen kaapin ja jos jossain tulee samanlainen vastaan, niin lupaan vinkata sulle. 🙂

  2. “Kivaa, että on koti, jossa hengailee joku toinenkin. Se on oikeastaan ihan hirmukivaa.”

    Joo, se on just parasta! Minun mielestäni postailutauoista ei kannata stressata, kyllä hyvät blogit kestää hiljaisetkin hetket. 🙂

    • Niin onkin!
      Kiva kuulla. 🙂 Parempi kai se on välillä olla hiljaa kuin väkisin vääntää väsyneenä rautalangasta juttua. 🙂

  3. Odotan sinun blogipäivityksiä eniten kaikista ja ikinä en pety!

    Minun liinavaatekaapin päällä nököttää kaksi vintagepeiliä ja kohta seiniä pitkin kasvava peikonlehti, mutta tuo ilmoitustaulu sekä lintujuliste näyttävät niin raikkailta, että täytyy varmaan miettiä kaapinpäälys uusiksi.

    • Marijja, olipa ihanasti sanottu, kiitos paljon!
      Mun mielestä sun kaapinpäällys kuulostaa täydelliseltä! Peikonlehdet on ihania ja vintagepeileistä vain haaveilen! 🙂

  4. Kaunis kaappi,totisesti. Ja tuo lintutaulu,upea!
    Huh,kuinka orkideasi kukkii näin pimeään aikaan? 😮 Minun ovat jo pudottelemassa kukkia. Se taitaa nauttia elämästään uudessa kodissa kuten hoitajansakin 😉
    Ihanaa uutta vuotta uudessa kodissa!

    • Hietzu, kiitos! 🙂 Minun kukkaset on vähän hassuja, sillä ne voi oikeastaan aina paremmin talvella. En ymmärrä syytä, ehkä muistan hoitaa niitä paremmin silloin, kun on pimeää ja ajattelen niiden tarvitsevan extrahoitoa. 🙂 Sain tuon orkidean kaksi vuotta sitten talvella, joten sekin voi vaikuttaa, että se on alunperin kukkinut talvella?

  5. Ihana kaappikaunotar. 🙂 Teillä on myös tapahtunut paljon uutta kivaa (sitten sen katosta roikkuvan kukan). Täällä tosiaan oli pitemmästikin luettavaa (hyvä niin) kun joulukuussa joulukalenterien myötä tuppasi jäämään moni kiva juttu lukematta. Mikä ihana lukkosysteemi / salpa tuossa viereisessä ovessa??

    Toivotaan teille hengailijoille oikeenkin kivaa ja hyvää vuotta.

    Psstt. ne sun superlahjakkaiden ystäviesi tuotteet oli ihan mahtavia.

    • Helinä, joo, on täällä jotain saatu aikaan, kun teki mieli saada jouluksi edes jotain järjestykseen. 🙂 Vaikka sellainen luova sekasotku kokoajan päällä.
      Tuo lukko on tosiaan aika nätti ja hassuja pikkulukkoja löytyy muistakin ovista. Vanhojen talojen kivoja puolia nuo nätit yksityiskohdat. 🙂
      Kiitos, iloista uutta vuotta sinulle myös!

    • Danne, kivoja ja kohtuuhintaisia ( ja vielä hyväkuntoisiakin ) kaappeja ei oo helppo löytää. Onnea oli siis matkassa!
      Kiitos sanoistasi, täällä räpistellään aina kun keretään! 🙂

  6. Okei, ehkä ton kaapin takia oisin voinu asuu Hesassa, jotta olisin ehtiny kotiuttaa sen sua ennen.. Lievästi kade. No mut hyvään kotiin pääsi. Kuten myös Porvoosta, määki haluun! Kiitos viimeisestä, olette loistava isäntäpari(kin)! ❤

    • Hanna, nopeat syövät hitaat! 😉 Pakkaahan laukkusi, patja on edelleen tuossa kökkimässä, että takasin ja sassiin! Pus! ❤

  7. Ihastuttava kaappilöytö! Metsästin makkariin samanlaista piiiiitkäään kunnes “se oikea” löytyi priimakunnossa huuto.netistä. Joskus hyvää kannattaa todellakin odottaa 🙂

    Iloa ja energiaa uuteen vuoteen!

  8. Enne, huippua, että säkin oot tehnyt löydön! Se on kyllä totta, ettei kannata tyytyä kompromisseihin, vaan oikeasti etsiä ne asiat, joihin ei kyllästy ja jotka kestävät.
    Kiitos! Sinne myös!

  9. Tuo kaappi näyttää samansukuiselta, kuin mummoni vanha liinavaatekaappi, joka on ostettu Askosta joskus 50-luvulla, vetimetkin ovat samanlaiset. Oliko kaapin pohjassa mitään leimaa tai tiesikö myyjä jotakin sen historiasta?

  10. Tuikkis, koitin kovasti kurkistella kaapin alle, mutta ei näkynyt minkäänlaisia leimoja. Hyvin mahdollista, että on Askon. Mulla on luultavasti Askon vanhat puutuolit ja niissäkään ei ole leimoja. Odottelimme kaapin avainta jännittyneenä, sillä toinen avain oli vielä entisellä kaapin omistajalla Jyväskylässä. Onneksi löytyi!

  11. Hei!
    Mielenkiinnolla seuraan millainen asunnostanne kehkeytyy 🙂

    Osaatko kertoa, mistä nuo “sekalainen kirja-asetelma” -postauksessa lattialla näkyneet valkoiset kulmistaan pyöreät kirjahyllyt/-laatikot ovat peräisin..? Olen haeskellut jotain samantapaista, mutten malttaisi Muuton hyllyihin sijoittaa, koska etsinnässä olisi myös se täydellinen vanha kaappi, johon kirjat saattaisivat sitten vähän ajan päästä muuttaa.

    • Saara, niin minäkin. 😀
      Valkoiset hyllyt ovat poikaystävän, joka ei ollenkaan muista mistä on ne aikoinaan hankkinut. Kuulemma jostain sisustusliikkeen poistomyynnistä vuosia sitten. Harmillista, etten osaa auttaa. Muuton hyllyt on ihania, mutta tosiaan harmillisen kalliita…

    • Eipä mitään, sainkin tässä ahaa-elämyksen kaupungilla, kun tajusin, että samantapaisia hyllyjä näkyy monen liikkeen näyteikkunoissa tuotteiden esillepanemiseksi. Löysin jo pari myymälätarvikkeita/somisteita myyvää nettikauppaa, joista sellaisia saisi. Taitaa lähteä tilaukseen 🙂

  12. Minulla on samanlainen kaappi, mummin perintöä. Olipa kiva nähdä sama kaappi ja yhtä hyväkuntoisena kun meidän kaunotar. Tosin alakaapin rengasvetimet on korvattu jossain vaiheessa pikkuruisilla nupeilla. Minulla kaapissa on ompelu- yms tarvikkeita. Aluksi oli liinavaatteita, mutta siirsin ne muuttojen jäljiltä isompaan kaappiin.

    • Harmaafuksia, kiva kuulla! Meillä kaappi toimii tällä hetkellä sekatavarakaappina. Kunhan saisi edelleen kaikkialla lojuville asioille järkevät paikat. Kaikki edelleen vähän miten saattuu muuton jäljiltä… 🙂

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s