The Exhibitionists

Sunnuntai on tällä hetkellä viikon ainoa vapaapäiväni. Sen johdosta päätin, että sunnuntaisin teen vain ja ainoastaan kivoja asioita. Niitä ovat tietenkin aamupalat, lukeminen, kirpparit, näyttelyt, kahvittelut ja ystävät. Noin esimerkiksi.

Siispä viime sunnuntaiaamun aloitin pitkällä kotibrunssilla ja aamun lehdellä. Sen jälkeen suuntasin kirpparille ja katsomaan Anna Retulaisen näyttelyä. Korviin oli myös kantautunut uutinen uudesta, kiinnostavasta kahvilasta nimeltä The Exhibitionists, joka oli ilokseni auki sunnuntaisinkin, joten sinnehän oli tietenkin suunnattava. Ja eihän kahvila, jossa voi pelata ristiseiskaa kissakorteilla ja jossa on hyllyt täynnä kauniita kirjoja luettavaksi ja lainattavaksi, voi olla muuta kuin kiva. Aion mennä uudelleenkin.

Kirjatkaapas siis sinne” kahvilat, joissa on käytävä “-vihkoonne uusi tulokas:  The Exhibionists Museokatu 28, Helsinki.

Mitä kivaa sitä keksisi ensi sunnnuntaiksi?

 

Advertisements

8 thoughts on “The Exhibitionists

  1. Taidenäyttely ja kodikas kahvila kuulostaa hyvältä sunnuntaiohjelmalta! Tai elokuviin ja syömään.
    Voi tulisipa Retulaisen näyttely tännekin. Tai sinun!

  2. Kahvila näytti tosi kivalta ulkoa päin kun sunnuntaina käytiin perheellä KuuKuussa syömässä ja käveltiin tuosta ohi. Pitää käydä testaamassa 🙂

  3. Kiva fiilis kuvissa ja muutenkin tuo mielikuva vapaista sunnuntaista ja kahvin tuoksusta, kahvilan lämmöstä, hyvästä seurasta, esteettisistä elämyksystä, ah…pääsin ihan fiilikseen

  4. Olisipa täälläkin tuollaisia kahviloita jonne piipahtaa. 🙂 mun (meidän) satunnaisesti vapaat sunnuntait menee ulkoilujen merkeissä, yksi kinuaa kokoajan luisteleen, itse haluan hiihtään :)) ja toki ulkoiluihin kuuluu AINA termospullokaakaot, keksit ja eväsleivät ♥
    Kirppareilla en oo käynyt aikoihin, sinne voisi piipahtaa!!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s