Minikokoinen työpiste ja arjen aloitus

tyopiste

Olen aina ajatellut (no en nyt ihan aina) pitäväni arjesta. Kirjoitin ensin “rakastavani arkea”, mutta se kuulosti vähän liian mahtipontiselta, kun on kuitenkin kyse arjesta. Sana arkipäiväinen ei aiheuta minussa pudistuksia, vaan ennemminkin sellaisen mukavan, lämpimän, turvallisen tunteen. Huh, kuulostanpa tylsältä! Minusta arki sisältää KIVAA puuhastelua, KIVAA työtä ja kaikenlaista KIVOJEN asioiden hoitoa. Eli ei se nyt niin kamalaa voi olla. Koitan tässä selitellä itselleni, että en ole tullut allergiseksi arjelle, vaikka se tuntuukin olevan tänä syksynä jotenkin hankalampaa aloittaa.

hiiri

Älkää ymmärtäkö väärin, alkava syksy on oikeasti ihan lempivuodenaikaani ja tuntuu, että ideoita ja innostusta löytyy, mutta se missä järjestyksessä kaikkea alkaisi kokoamaan, tuottaa harmaita hiuksia. Eilen sain pienimuotoisen kohtauksen, kun koitin opetella InDesignin käyttöä ja googletella ohjeita jokaiseen pikkunappulaan ja tuntui, että pää räjähtää. Siinä sitten aikani meuhkattua kuinka tietokoneet tappavat luovuuden ja miksei kaikkea voi tehdä vain käsin jne. päätin lopulta palata vanhaan kunnon Photoshopiin ja päättää että InDesignia ei tarvita. Piste.

varikartat

 Hei, muistatteko monivärikynät?!

monivarikyna

Mutta… jotta jonkinlaiseen alkuun pääseminen onnistuu, tarvitaan aina ensin siivouspuuska, sillä sotkuisen työpöydän ääressä ei ajatukset kulje. Suosittelen myös mahdollisimman värikkäitä kyniä ja vihkoja ja muita kauniita työvälineitä. Ja sitä kahvia, teekin hyväksytään.

muistilaput

kortti

kynat

Työpisteeni on niin pieni, että väittäisin sen mahtuvan ihan minkäkokoiseen kotiin tahansa. Pukkijalkojen päälle on aikaisemmin ollut tarkoitus löytää iso keittiöön sopiva pöytälevy, mutta projekti jäi kesken, joten raahasin työhuoneen puujätelavalta sopivan, pienen puulevyn työpöydäksi. Ei ole ergonomialla pilattu tämä työpiste. Tilaa on niin vähän, että kädet ei ihan meinaa mahtua kirjoittamaan näppiksellä ja kahvin kanssa saa todella olla varovainen, mutta on tämä söpömpi kuin miehen makkarissa sijaitseva tietotekniikan laitos.

Rahi toimi ennen parvekejakkarana ja kulkeutui tähän kotiin aluksi hieman riesaksi, mutta nyt olenkin tykännyt istua siinä. Se on juuri sopivan iso, jotta voi kokeilla kaikenlaisia selälle sopivia, krhm, lootusasentoja työskennellessä.

tyopoyta

Kuinkas teidän alkusyksy on alkanut? Onko työt jo aloitettu ja millä fiiliksellä?

Mainiot hankaliakin päiviä ilahduttavat kortit saatu Riikalta: RK // DESIGN

Kynätelineenä toimii oivasti Iittalan pieni lohenvärinen Aaltomaljakko, saatu Iittalalta

Advertisements

18 thoughts on “Minikokoinen työpiste ja arjen aloitus

  1. Oi jos oliskin tilaa edes tuollaiselle työpisteelle! Meidän huushollin tämänhetkisen tarjolla olevan tilan huomioon ottaen olen tuomittu työpisteettömyyteen. Nyyh. Ehkä pitäisi koettaa motivoida isäntää rymsteeraustalkoisiin. Pahoin kuitenkin pelkään, että sohvasta ja telkkarista (Netflixin orja kun olen) ei olla valmiita luopumaan työpisteen kustannuksella. 😉

    • Unia, Voih! Olen rymsteeraustalkoiden kannalla! Mä väitän, että tuo työpiste ois jopa mahtunut mun kahdenkymmenen neliön minikotiin, joten kyllä sullekin työpiste pitää järjestyä! 🙂 Toisaalta, valintoja joutuu välillä tekemään, joten… 😉

  2. Minäkin pidän arjesta, sen rutiineista ja turvallisuudentunteesta. Kaikki kruunataan juurikin kivoilla arjen yksityiskohdilla ja piristysruiskeilla, vaikka uudella värikkäällä kouluvihkolla tai laukulla. Minulla arki alkaa vasta 9. syyskuuta, joten sitä ennen aion vielä nauttia kesästä ja alkavasta syksystä.

  3. ihanan valoisa työpiste 🙂
    Tosi kivoja noi Riikan kortit.
    Sain tästä inspiraation järjestellä omakin työpiste..se jäi kevään jäljiltä melkein entiselleen, paperia ja lajittelemattomia artikkeleita pursuten.. minä haaveilen tuon tyylisestä työpisteestä, mutta päädyn aina muistikirja-paperi ja lehtileike kaaokseen 😀
    Syksyä aloitellaan uusin purjein, tuntuu että nyt on uusia tuulia..

    • A kiss, hauskaa että säkin innostuit järkkäileen! Voin lohduttaa, että mulla on ihan samanlainen paperikaaos aina sekunneissa, kun alan hommiin. Siivoilla saa siis aika usein. 😉 Työhuoneella on hauska työskennellä, kun on enemmän tilaa ja hommat voi aina jättää siihen ja jatkaa mihin jäi. Ei niin väliä siivoamisella. 🙂 Uudet tuulet kuulostaa hyvältä!

  4. Onpas kiva rahi! Ja selän (ja samalla hierojan suupielet) mutkalle vääntävät lootusasennot on just parhaita, itse en ainakaan jaksa istua hetkeäkään sillai ergonomisen korrektisti polvi toisen päällä ja selkäranka suorassa. Vätys mikä vätys. Arki on myös aivan tosi ok ja tervetullut, onhan tässä allekirjoittaneen lempikuukaudet, elo- ja syyskuu, käsillä!

    • Enne, kohtalotoveri! Mun on hankala istua hetkeäkään paikoillani. Vääntelehdin ja kääntelehdin ja vaihtelen asentoja ilman, että yksikään niistä on se oikea istuinasento. 🙂
      Syyskuukaudet on ihania!

  5. Kivan ja raikkaan näköinen työpiste, sopisi hyvin todella pieneenkin asuntoon. Itselläni otti kolmatta viikkoa, että sain kiinni työnteosta loman jälkeen. Aivot olivat todella narikassa, ja illat väsyneitä. Mutta ei saa olla liian ankara itselleen, nyt alkaa helpottaa 🙂 Sairastuin samantien flunssaankin, joten se ehkä vaikeutti arkeen paluuta vielä entisestään.

    http://learningtosee-tanja.blogspot.fi/

    • Tanja, toivottavasti oot nyt jo kunnolla parantunut! On kyllä ollut vaikeaa saada työnteosta kiinni, mutta toisaalta sitten kun sen aloittaa, niin kyllä se lähtee sujumaan. Pikkuhiljaa… 🙂

    • Ulla, mä tarvitsisin kanssa hieman isomman pöydän. Toisaalta tämä on vain koneella työskentelyyn, joten kirjoitus-ja piirtämishommat tehdään sitten muualla. Täytyykin tutustua sun blogiin kunnolla! 🙂

  6. Heittäydyin kesken kesän freelanceriksi/opiskelijaksi, ja nyt olen pikkuhiljaa lähetellyt juttutarjouksia ja suunnitellut tulevaisuutta. Kotoa käsin työskentely tuntuu hassulta ja arki on vielä vähän sellaista haahuilua, mutta eiköhän rakenne ala löytyä.

    • Hosuli, kuulostaa jännältä! Onnea uusille haasteille! Varmasti kaikki alkaa hahmottua vähitellen ja varsinkin kun pääset kunnolla työntekoon….

  7. Tosi söpö tuo sun työpiste – ja hauskasti tuo KoKo kahvikuppi näyttää jotenkin mittasuhteiltaan jättikokoiselta tuossa yhdessä kuvassa. Koitetaas nähdä pian!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s