Onnellista Uutta Vuotta! / Happy New Year!

uusivuosi-3

Ihanaa ja onnellista uutta vuotta rakkaat lukijat ja kiitos älyttömästi, että olette viihtyneet mukana (toivottavasti) blogin osoitteenmuutoksen jälkeenkin! Olette minulle tärkeitä ja yksin tämä olisi ihan mälsää, niin että kiitos siitä, että luette ja kommentoitte!

Uusi vuosi on minulle aina jotenkin tärkeä hengähdystauko ja mietintähetki kuluneesta vuodesta. Jos aika vain kuluisi ilman, että sitä jotenkin jaksottelee, niin olisin aika pyörällä päästäni. Tarvitsen sellaista summausta. Kuluneesta vuodesta voisi sanoa ainakin sen, että nyt kun olemme asuneet tässä kodissa yhdessä vuoden, niin se on mennyt paremmin kuin olisin osannut toivoakaan. Kestämme toisiamme siis varmasti vielä seuraavankin vuoden.

Töiden (maalaamisen ja näyttelyiden) osalta vuosi meni ihan plörinäksi. Näyttelyitä ei ollut, mutta toisaalta työhuoneella odottelee kyllä monta uutta taulua, joten näyttelyiden aika saa sitten luvan olla ensi vuonna.

uusivuosi-1

Pidemmittä löpinöittä, hauskaa uudenvuoden aattoa, mitä ikinä puuhailettekaan! Meillä juhlitaan sekalaisella kokoonpanolla skumppaillen musiikin pauhuessa ja aion poksauttaa tuon Kaisan tuoman hienoimman samppanjapullon, jota olen kuunaan nähnyt!

uusivuosi-2

uusivuosi

Happy New Year, dear readers, and thank you so much for reading my blog and commenting! I’m so happy and grateful for that because blogging wouldn’t be any fun alone.

I like to have a little pause at the end of every year to reflect how the year has been as a whole. I think It’s a good thing to have this cycle. Looking back at this year I can say that it has been really nice living in our home together for the first time. It went well. I’m sure we will manage to stand each other in the future as well.

Have a lovely New Year’s Eve!

Advertisements

19 thoughts on “Onnellista Uutta Vuotta! / Happy New Year!

  1. Olen tässä kirjoitellut listaa 100 asiasta, jotka aion tehdä vuonna 2014. Yksi niistä on taidenäyttelyissä käyminen, jonka voisin aloittaa sitten viimeistään tulevasta näyttelystäsi 😉
    Kuplivaa vuoden vaihdetta ja kiitos inspiroivasta blogista!

    • Hyvää uutta vuotta sillekin puolelle ruutua! Löysin blogisi pari kuukautta sitten, ja siitä tuli kertaheitolla yksi lemppareistani. Kiitokset sinulle ihanista jutuista ja älyttömän tunnelmallisista kuvista!

    • Enne, ooh, kunnianhimoinen lista! Hauskaa, jos siinä on juurikin tuollaisia kivoja asioita, kuten näyttelyissä käymistä. Kaikki inspiroivat ja hemmottelevat asiat muutenkin ovat mainioita “lupauksia”.
      Ja kiitos, olisin otettu jos tulisit näyttelyyni, mutta kannattaa ehkä kuitenkin aloittaa se jo aiemmin, sillä omaani saattaa joutua hetken odottelemaan. 😀
      Ihanaa uutta vuotta!

  2. Mahtavaa tätä vuotta teille kummallekkin!
    Minullakin meni kulunut vuosi plörinäksi monissakin jutuissa, kuten blogitahdin ylläpidossa ja taiteiluissa.. mutta kyllä tästä noustaan uuteen nousuun nyt tänä vuonna 🙂 me kaikki 🙂

    • A kiss, samoin sinulle! Joo, vähän plörinäsyksy oli, mutta toisaalta se sai taas tajuamaan mitä tehdä toisin tänä vuonna. 🙂 Joten juuri näin, uuteen nousuun! Ihanaa tätä vuotta!

  3. Herramunjee, joko te olette vuoden asuneet yhdessä?? Ihan kuin se olisi tapahtunut vasta eilen! Kyllä aika menee nopeasti 🙂

    Minullekin uusi vuosi on vähän sellaista summailua ja tulevan miettimistä. Plörinäksi (ja suunnitelmien vastaisesti) meni muuten moni juttu täälläkin. Mutta toisaalta tuli monta kivaa juttua tilalle. Summa summarum, plussan puolella ollaan, luulisin 🙂

    Ihanaa alkanutta vuotta teille lemmenpesään!

    • Jutta, no sanos muuta! Tavallaan tuntuu, kuin oltais asuttu kauemminkin, sillä on niin kotoisaa toisen kanssa, mutta sit toisaalta kodissa vieläkin asiat hakevat paikkaansa. 🙂 Vaikka siltä musta tuntuu varmaan aina. Koskaan ei tule valmista ja ei varmaan tarviikaan. 😉

      Ehkä mäkin oon plussan puolella, jos en jää märehtimään plörinöitä ja keskityn niihin kivoihin asioihin!
      Mahtavaa uutta vuotta teille myös!!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s