Arjen luottoasioita top 20 / The 20 things that make my day

tuokio-kupit

Löysin tovi sitten Annan blogista kivan listailun arjen luottokamoista ja koska rakastan listojen tekemistä, nappasin kiinni tähän haasteeseen. Kiitti Anna!

laukku

korut

kasivoiteet

kamera-tietokone

joogamatto-meikit

kalenteri

peitto (2)

tee-ja-mutteripannu

avaimet

villasukat-neuleet

kukat-puhelin

kuivaharja

kangaskassi-ja-evaat

Kuvissa näkyy kaikenlaisia asioita, joita ilman arki aiheuttaa päänvaivaa. Selviäisin siis näitä ilmankin, mutta vastahakoisesti. Olisi hauska nähdä teidän listoja! Haastan kaikki halukkaat!

1. Kahvikuppi /Coffee cup. Vissiin elintärkeä, kun tuli ensimmäisenä mieleen. Yleensä mahdollisimman iso, KoKo ja Tuokio ovat lemppareita.

2. Laukku. / Bag. Aina mukana, vaikka olisi tyhjä (omaisuushan siellä on mukana kuitenkin). Lempparini on tuo konjakkinen, jonka olen saanut lahjaksi rakkaalta.

3. Korut / Jewellery. Nykyisin melkeinpä vain korvikset ja nekin pienet. Työnteko on saanut vanhan harakan unohtamaan koko koruarsenaalin käytön, kun töissä niitä ei oikein voi käyttää.

5. Käsivoiteet / Hand cream. Monta. Joka laukussa. Ilman ehkä kuolen. Tai ainakin kädet kuolee.

6. Tietokone / Computer. Lempityöskentelyvälineeni, noh, siveltimien jälkeen.

7. Kamera / Camera. Ei vaan tämähän olikin se lempityöskentelyvälineeni. Ja sit tulis ne pensselit ja sit tietokone.

8. Joogamatto / Yoga mat. Tarvitsisin uuden, kun tämä alkaa jo liusumaan(=kädet ei pysy paikallaan kun hikoilee)

9. Meikit / Make up. Ilman en lähde mihinkään. No ehkä sunnuntaisin voin, mutta mieluummin en silloinkaan.

10. Kalenteri / Calendar. Aivot, muisti.

11. Peitto / Blanket. Mieluiten kaksi.

12. Mutteripannu ja teepannu / Moka pot /tea pan. Vuorotellen, molemmat käytössä päivittäin.

13. Avaimet / Keys. Nykyään niitä on liian monta. Kotiavaimet, työavaimet, työhuoneen avaimet. Tarkistelen jatkuvasti ja sekoitan keskenään.

14. Lämmin neule / A warm knit. Kasassa tämän hetken lempparit. Päällimäinen nytkin päällä.

15. Villasukat / Woolen socks. Aina jalassa, öisinkin.

16. Puhelin / iphone. Pitäisi hankkia uusi. Edellinen tippui lumihankeen kaksi vuotta sitten ja tämä on Ernon antama “väliaikaispuhelin”…

17. Kukat / Flowers. Ihania! Aina pitäisi olla kukkia. Melkein aina on.

18. Kuivaharja / Dry brush. Olen koukuttunut. Aina ennen suihkua ja jopas veri kiertää ja tulee ihanan lämmin olo.

19. Kangaskassi / Fabric bag. Joka laukussa varalla yksi kangaskassi. Niitä tarvitaan aina.

20. Eväät / Packed lunch. Päivän hankalin osuus keksiä. Banaanit ja pähkinät toimii aina.

I found this nice challenge to make a list of the top 20 everyday items. So here are the 20 things I couldn’t live without. Well, I could but I don’t want to. I’m not so serious. These are just the things I use every day and that make my days easier.   

Advertisements

20 thoughts on “Arjen luottoasioita top 20 / The 20 things that make my day

  1. Tosi kiva listaus!
    Mulla on samanlainen avaimenperä, tuo eiffeltorni, tosin näpersin siitä kaulakorun ja sitten taas avaimenperän 😀 mielettömän upeaa väriharmoniaa näiden kuvien kesken. Rentoa viikonvaihdetta sinne!

    • A kiss, kiitos! Mä oisin keksinyt vaikka mitä muitakin, mutta ne ois ollut enemmän aineettomia. Täytyy siis keksiä uusia listoja! 😉
      Oon saanut Eiffelin ystävältä, kiva tuliaislahja!
      Aurinkoista talviviikkoa sinne myös!

  2. Merja, talvisin varsinkin on ihan pakko olla käsivoide aina saatavilla, kädet on ihan korput muuten. Voidesuosikki on ollut pitkään Body shopin hamppuvoide, se on tarpeeksi paksua ja ravitsevaa, mutta imeytyy kuitenkin nopeasti ja pysyy kauan. Olen koittanut löytää luonnonkosmetiikasta vastaavaa ja luulenkin, että tuo Frantsilan yrttivoide vois olla se! On meinaan aika hyvä! Maksaa vaan vähän liikaa… :/ Oisko sulla voidesuosituksia? (Downtown menee katseluun muuten seuraavaks, kun Mullan alla päättyy!” ;))

    • Mulla on käytössä Korresin käsivoide, tykkään siitä muuten mutta hivenen voisi olla tujumpaa..Joku L’Occitanen käsivoide oli hyvää myös mutten muista mikä niistä 🙂

  3. Ihana idea! Pakko toteuttaa jossain vaiheessa. 🙂 Käsivoide on todellakin ihan pakollinen, oltava aina mukana, ja kuivaharjakin pitäisi mun hankkia (vanhan heitin roskiin ajat sitten)…….

    • June, joo toteuta! 🙂 Mä ostin ton kuivaharjan Anttilasta ja maksoi alle kympin! Suosittelen! Kiitin onneani, etten ehtinyt ostaa Stockalta kolmenkympin kuivaharjaa, vaikka se oli jo kädessä. Päätin kuitenkin vielä etsiä, huh.

  4. Miten kiva postaus! Minäkin haluan tehdä listan!

    Kaunis laukku, Lumiko? Käsivoide on tosiaan ehdoton. Yyyyyyyh sitä kuivien käsien tunnetta ja karheutta.

    Ja kuivaharjaus, se pitäis taas muistaa!

    • Hosuli, oispa kivaa jos tekisit sun listauksen kans!!
      Juu, Lumin laukku. Sisus on kiva, kirkkaan sininen.
      Käsivoiteen lisäksi jalkavoide ois kans ehdoton, mutta arvaa muistaako/jaksaako. Nimim.Korppujalka

      Kandee kuivaharjata, se on niin ihanaa! Varsinkin ennen saunaa!

    • Hei Emilia! Kalenterina minulla on tuo ihana vihko, joka on Papershopista. En löytänyt tarpeeksi kivaa ja sopivan kokoista kalenteria, joten tein sellaisen itse tuosta vihkosta. Joka vuosi aina kova etsintäoperaatio. 🙂

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s