Onnellinen olo / Feeling happy

nukkumatti

Pitkästä aikaa onnellinen olo, sellainen levollinen ja tyytyväinen. Tekee mieli vain puuhailla kaikkea kotona, kuunnella musiikkia, tehdä ruokaa, katsella sarjoja ja syödä herkkuja. Olen nukkunut hyvin joka toinen yö. Se on edistystä ja paremmin kuin että olisin valvonut joka yö, kuten oli vielä tovi sitten. Koitan elää päivä kerrallaan ja ja antaa itselleni aikaa hyväksyä kaikki pienetkin muutokset, jotka tulevat usein kuin pieninä sähköshokkeina. Hetken kun asioita sulattelee, kaikki näyttääkin aina valoisammalta.  Odotan innolla joulua ja viihdyn kotona paremmin kuin pitkään aikaan.

kivoja-kortteja

Olemme käyneet sunnuntaisin asuntonäytöissä ja ajatelleet, että jos jotain kodilta tuntuvaa tulisi vastaan, voisimme harkita muuttoa. Niiden jälkeen nykyinen koti tuntuu aina entistä rakkaammalta. Tuntuu jopa vaikalta ajatella, että tästä luopuisi. Toisaalta muutokset kutkuttavat ja on kiva käydä katsomassa minkälaisia koteja löytyy. Kaikissa on jotain hyvää ja jotain pöhköä. Ja liian vaikeita päätöksiä. Onneksi tässä on ihan hyvä, nyt ja näin.

makuuhuone-viherkasvit

varinokkonen

lipasto-olohuoneessa

kirjahylly

kirjat-ikkunalaudalla
makuuhuone-viherkasvi

keittiossa

Nothing special has happened but I feel happy and good for the first time in a long while. I enjoy cooking at home, listening to music and watching series. This time of the year isn’t so bad after all. 

Advertisements

6 thoughts on “Onnellinen olo / Feeling happy

  1. Eikö olekkin, kuin ihania pieniä lahjoja nuo hyvänolontunteet, jos on ollut vähemmän pirteä jonkun aikaa?Olen itsekkin niitä miettinyt, että mistä ne tulevat, kun tuovat niin konkreettisen muutoksen puun takaa.Yht äkkiä laahaavan fiiliksen jälkeen taas innostuu, jaksaa ja värit kirkastuvat ja kaikki on mukavaa.<3 Rakastan kuviesi värimaailmaa! Rauhaisaa sunnuntai-iltaa sinulle.

    • Mirjam-Matilda, todellakin! Puit sanoiksi juuri sen mitä itsekin olen pohtinut. Niin nopeasti saattavat vaihtua mielialat, mutta onneksi välillä havahtuu siihen, että kaikkihan on ihan tosi hyvin ja olo on leppoisa. Tänään auttoi kirkkaampi päivä ja hyvät unet. Ja se, että orkidea oli alkanut kasvattaa uusia vanoja. 🙂 Pieniä asioita, mutta ilahduttavia.
      Kiitos paljon, ihanaa kun kommentoit ja luet, se tekee tosi iloiseksi! ❤ Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle myös!

  2. Mulla vähän sama juttu,huomaan että olen aika onnellinen ja tyytyväinen nyt. Jotenkin on sellainen mukava rytmi kaikessa..tosin mullakin univaikeuksia ja nyt yhä pahempia kun on niin pimeää – yöllä en saa millään unta ja sitten kun joskus saan,on herääminen aivan kamalaa. Mutta siitä huolimatta parempi olo kuin jokunen aika sitten. Ja siitähän pitää nauttia niin kauan kuin se kestää! Nautiskellaan siis molemmat 🙂

    • Niina, ihanaa että sullakin on tyytyväinen olo! 🙂 Todellakin nautitaan! Tuntuu, että mielialat vaihtelee nykyisin niin paljon ja välillä on ihan vuoristorataa, että sitten kun tulee tällainen tyytyväisyyskausi, niin tekee mieli vain halailla kaikkia ja hymyillä hölmönä ja leijua siinä onnellisuudessa. 😀 Oho, olipa pitkä lause, hehe.
      Univaikeudet on ihan kamalia! Varsinkin jos jatkuu pitkään. Eipä ihme sinänsä että keho on sekaisin kun yhtäkkiä on pilkkopimeää neljältä iltapäivällä. Toivottavasti helpottaa! ❤

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s