Kynttilöitä, kransseja ja joulun odotusta / Winter wreaths

kynttilat-ikkunalla

Hejssan ystävät! Fiilistelen täällä vapaata viikonloppua ja kotioleilua. Ihanaa, että on aikaa pötkätellä kotona, ottaa valokuvia blogiin, järjestellä, siivoilla ja miettiä tulevaa joulua. Havahduin äsken herkisteleväni puuroiselle valokuvalle, jota koitin saada edes vähän vähemmän suttuisen näköiseksi. Mutta sellaisena se pysyy ja tajusin, että se ei edes haittaa. En aio olla kuvaamatta, vaikka onkin pimeää. Jotenkin minua vähän liikuttaa tämä hämäryys. Rauhoittaakin. Ja huvittaa, että ehkä puolitoista tuntia aamupäivällä kotona on vähän valoa ja sitten se taas hiipuu. Mitä muuta siinä voisikaan tehdä kuin keittää kahvia ja istua alas?

kranssi

Joulukuun alkuun on mahtunut monta kivaa tapahtumaa, jotka ovat saaneet aikaan joulufiiliksen ja inspiroitumisen tulevasta juhlasta. Olen tehnyt elämäni ensimmäiset kranssit, jotka eivät kyllä jää viimeisiksi. On tosi koukuttavaa ja terapeuttista puuhaa sommitella nättejä luonnonkasveja yhteen. Ensimmäisen kerran kieputtelin kransseja Hey Lookin toimistolla, jonne olisin halunnut jäädä heti työharjoitteluun. Kiitos paljon vielä Michaela ja Lotta ihanasta kranssipajasta! Toisen kerran heiluttiin vihreiden oksien kimpussa Annikan luona, jonne Huiskula oli tarjonnut kasveja ja oksia kranssiaskarteluihin. Innokkaana nakutin naulan meidän oveen ja siellä roikkuu nyt oma tuotos. Aika aikuinen olo, kun on kranssi ovessa, hah.

kranssi-ovessa

joulukuun-valo

kynttilat-ikkunalla-1

kranssin-tekoa-1
itsenaisyyspaiva

Mitä teille kuuluu? Onko jo joulun odotusta ilmassa ja oletteko tehneet mitään valmisteluja vielä?

I made my first winter wreaths ever. I feel really grown up when I see one of them hanging on our door. I’m beginning to feel the Christmas spirit.

Advertisements

18 thoughts on “Kynttilöitä, kransseja ja joulun odotusta / Winter wreaths

    • Pilviraitti, kiitos! Hei, hyvä kun muistutit, että laatikothan voisi tehdä jo ajoissa valmiiksi pakastimeen! Toivottavasti tuli hyvä leipä! Pitäisi varmaan tehdä muutamat joulukortit piakkoin…

  1. Rauhalliset ja tunnelmalliset kuvat sinulla taas!<3 Ja inspiroivat! Teki heti mieli kaivaa omat nauhat ja muut esille, josko saisi askartelufiiliksen käyntiin. Ensin taidan kuitenkin lähteä tästä ulos lenkille, ennenkuin tosiaan nämä arvokkaat "valoisat" hetket väistyvät tältä päivltä ja on aika sytytellä kynttilät palamaan.Hyvää viikonlopun pötköttelyä!<3

    • Mirjam-Matilda, oi kiitos, ihanaa jos inspiroi! Mulla jää usein joulutunnelmointi ihan väliin, kun usein on niin paljon töitä ennen joulua. Ja sitten tuleekin jo lähdettyä joulun viettoon äidin luo. Tämä joulu on poikkeuksellinen, kun vietetäänkin sitä täällä kotona.
      Kannattaa ehdottomasti ulkoilla niinä muutamina valoisampina hetkinä, se on niin lyhyt aika. 😀 Tunnelmallista viiikonloppua ja kynttilätunnelmointia sinne! 🙂

    • Sukhimatot, kiitos paljon! Ehkä tämä hämäryys täytyy ottaa haasteen kannalta ja koittaa luoda tunnelmallisia kuvia hämärässä. 🙂 Ihanaa viikonloppua!

  2. Pikkuhiljaa olen saamassa joulumielestä kiinni. Töiden ja gradun viimeistely on vaatinut veronsa,siinä sivussa kun on yrittänyt pyörittää myös joulukorttisirkusta. Mutta nyt alkaa jo helpottaa, etenkin kun tietää, että joulupäivät saa viettää kivassa seurassa, sanoen ja syöden.

    • Hurmioitunut, kyllä se joulumieli sieltä tulee, ainakin ihan viimeistään sitten aattona. 🙂 Mulla jäi korttisirkus väliin, lähetin vain yhden, mummolle. Toivottavasti sait gradun viimeisteltyä! Ihanaa joulun odotusta!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s