Syreenejä ja raparperipiirakkaa / Lilacs and rhubarb pie

syreenin-oksa

Ystävältä saaduista raparpereista syntyi vuoden ensimmäinen raparperipiirakka. Pohjan teen aina murupohjana, samalla äidin luotto-ohjeella, jolla teen kaikki piirakat, oli se sitten mustikkaa tai omenaa. Oli sen verran hyvää, että piirakka hävisi melkein kerralla. Ensimmäistä kertaa ripottelin päälle hieman mantelilastuja.

raparperipiirakka-4

raparperipiirakka-3

raparperipiirakka-2

raparperipiirakka

raparperipiirakka-1

Murupohja: 4 dl jauhoja, 1 dl sokeria, 2 tl leivinjauhetta ja 150 g voita. Kaikki nypitään kulhossa yhteen ja painellaan voideltuun vuokaan. Päälle pilkottua raparperia. Uuni kahteensataan ja valmista ehkä vartissa, tai kun piirakka näyttää hieman ruskistuneelta. Kuikuile uunia.

I got some rhubarb from a friend and made my first rhubarb pie of the year. It was so good we ate it in an evening.

 

Advertisements

4 thoughts on “Syreenejä ja raparperipiirakkaa / Lilacs and rhubarb pie

  1. Raparperipiirakka on taivaallista juuri nyt kun raparperit saa poimittua äidin puutahasta. Siskoni teki viikonvaihteessa myös samaa piirakkaa ja sekin hävisi melko nopeasti.

  2. Tein tänään piirakkaa tällä ohjeellasi, mutta korvasin vehnäjauhon gluteenittomalla jauhoseoksella. Ei ihan riittänyt vartti paistoajaksi, oli 40 min. + melkein 15 min. jälkilämmöllä 😀 Mutta hyvää oli ja helppoa leivottavaa 3-vuotiaan elohiiren kanssa 🙂 Kiitos.

    • Lisbeth, oho, no se veikin vähän kauemmin! Hauskaa, että kokeilit ja kivaa, jos onnistui kuitenkin. 🙂 Täytyypä itsekin koittaa jotain vehnäjauhotonta versiota.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s