Kolmenkymmenenkuuden vuoden muistijäljet / Thirty six years of memories

Täytin tänään kolmekymmentäkuusi vuotta. Omaan korvaani luku kuulostaa absurdilta ja jotenkin tulevaisuudelta, vaikka onkin tässä ja nyt. Vaikea käsittää aikaa ja sen kulumista. Ystäväni sanoi viikonloppuna, että tekemästämme lyhyestä retkestä jäi muistijälki. Se kuulosti mielestäni kivalta ja ihanalta ja jäi mieleeni. Jos lausekin voi jättää muistijäljen, se jätti.

Mikä kaikki on jäänyt muistijäljiksi elämääni ja mikä huuhtoutunut pois, käväissyt vain? Onko kivoja muistijälkiä enemmän kuin raskaita? On nykyisin, ajattelen.

On onneksi.

Jos en valokuvaisi ja kirjoittaisi, mitkä asiat jäisivät mieleeni? Olen ajatellut tämän vuoden olleen jotenkin “välivuosi”. Ikäänkuin muistijälkiä tästä vuodesta olisi vain vähän. Toisaalta juuri ne ovat merkityksellisiä. Selaan kuvia, lauseita ja muistoja vuoden ajalta ja huomaankin, että niin paljon ihania asioita on tapahtunut. Ystäviä, kohtaamisia, juhlia, retkiä, onnea, hymyjä, iloa ja tikahtumista.

Joskus on ihan hyväksyttävää, että sitä kaikkea ei heti näin äkkiseltään muista. Onnenhuumassa.

On silti jäljet. Muistissa tai muistikansiossa.

Niin moni asia nykyään täyttää pään. Tekee sumuiseksi, sekavaksi. Onko se vain tämä aika, someaika, joka kadottaa keskittymiskyvyn? Kaikkea kaikkialla kokoajan.

Ihan kuin joskus olisi ollut vähän yksinkertaisempaa. Vaikka ei se ole niin.

Enää (juuri nyt) ei ole sydänsuruja, tuskaa, raivoa, pelkoa, pettymystä. Tilalla on onnea, hämmennystä, iloa, rakkautta. Mutta myös pelkoa, jännitystä, epätietoisuutta ja maailmantuskaa. Kaikki on erilailla samanlaista, erilailla erilaista. Tai mistä minä tiedän.

Ehkä ihan samanlaista.

Ajattelen olevani viisaampi ja tasapainoisempi, kuin parikymppisenä, mutta totuus on, että olen vain erilailla sekaisin.

Mutta ihan hirmuisen onnellinen.

Kaikki on niin hyvin.

I turned thirty six today. It feels a bit absurd. It’s difficult to comprehend the passing of time. I feel everything is different and has changed and at the same time nothing. I’m as confused as I’ve always been but maybe in a different way. But I’m happy,

really happy. 

Advertisements

Parvekkeelta näkyvä kaunein maisema / Loving the view from the balcony

En voisi ikinä kyllästyä katsomaan tuuletusparvekkeeltamme näkyvää maisemaa, värikkäiden talojen kattoja ja vaaleanpunaiseksi värjäytyvää taivasta. Meillä on tapana laittaa toisillemme viestejä aina kun taivas on kaunis, täysikuu kumottaa tai myrskypilvet lähestyvät. Vain, koska tiedämme että toinen arvostaa tätä tietoa.

Joka viikko kiipeämme pari kerrosta ylös ihailemaan auringonlaskua. Aina se näyttää erilaiselta, aina kauniilta. Välillä kaikki pastellivärit sekoittuvat toisiinsa ja välillä taivas näyttää palavan, räjähtävän.

Tämä näky on ehdottomasti yksi lempimaisemistani Helsingissä. Kaupunkinäky, mutta vielä kodikkaampi, koska näkyy ihmisten ikkunoita, sisäpihoja ja parvekkeita, eikä kaupungin valoja.

Rakastan parvekkeita ja korkeita paikkoja (jos ne ovat hyvin suojattuja). On meinaan pieni korkeanpaikankammo kuitenkin. Mutta se, että näkee kauas, tilkkutäkkejä. Lempimaisemissani on usein myös vuoria tai peltoja. Yksi lempimaisemistani oli Italiassa, yksi Uudessakaupungissa.

Mikä on teidän lempimaisema?

The view from our apartment building’s balcony is one of my all time favorites. I never get bored of it. I go there every week to take a breath and admire the lovely sunsets. What’s your favorite scene?

Hämärtyvät illat ja punaviiniaika / The days are getting darker

Tänään en harmittele hämärää, vaan totean sen rauhoittavaksi. Kepeämpi mieli, kun on hiljaista ja uinuvaa. Aika punaviinin ja kynttilöiden.

Ja kutimet kaapista!

It’s Ok that the days are getting darker. Darkness kind of calms me down. (And makes me want to open a bottle of red wine.)

Juhlat vanhassa laivassa / Party on the boat

Muutama viikko sitten juhlimme ystävien pientä synttärisankaria merellisissä tunnelmissa.

Myrskytuuli, kosteudesta harmaaksi huurtuneet ikkunat ja pisaroiden ropina loivat lisätunnelmaa ja lämpöä ihaniin, syksyisiin juhliin.

Ihastuin laivan mummolamaiseen sisustukseen täynnä ristipistotöitä. Voisikohan vanhan laivan ostaa kesämökiksi, hmmm…?

A few weeks ago we celebrated our friends’ kid’s birthday party in an old atmospheric restaurant boat. The party was lovely!  

Syyskuu, mun kuu / My September

On ollut jo tovin vaikeaa kirjoittaa, aloittaa lauseita. Ehkä siksi, että samat ajatukset kiertävät kehää mielessä, eivätkä juuri anna sijaa muulle, uudelle. On tyydyttävä siihen, että tulee aika uusien ajatuksien. Siihen asti järjestelen näitä vanhoja.

Perinteisiä,

mitähän tässä nyt ,

pitäisi.

Välillä tuntuu, kuin sitä olisi ilmassa. Ihmettelyä, mietiskelyä, arpomista, jossittelua. Välillä puhtaita kysymysmerkkejä.

On syyskuu, yksi lempikuukausistani ja aion tietoisesti pysähtyä nauttimaan siitä, ennen kuin se sujahtaa ohi. Siihen tarvitaan ehkä kävelyä metsässä ja meren rannalla, virkistävä aamu-uinti, kahvit terassilla, auringonlasku laiturilla, punaviiniä kallioilla.

Huomaan kuvaavani kotona kaikkea. Kerään valoa varastoon, jotta muistan talven pimeydessä minkälaisia varjoja aurinko teki aamulla ja miltä esineet ja huonekalut näyttävät päivänvalossa.

Kun kerää ympärilleen tarpeeksi vihreää, tuntuu että kesä jää kotiin. Kukkia myös, ja jotain hempeää.

I’m photographing everything at home. I do it because I want to capture the light before the winter days are here.  

Nämä päivät / These days

Kuuden päivän työviikon jälkeen on melkoisen vetelä olo. Tekee mieli vain kellahtaa sohvalle, käpertyä kainaloon, keittää teetä, lukea vähän lehtiä ja kirjoja, katsoa jotain sarjaa. Pesukone hyrrää, vähän pääkin. On ollut kivaa solahtaa arkeen, mutta samalla olo on aika väsynyt. Tarvitaan kai jonkinlainen siirtymisaika, ennen kuin keho ja mieli tottuu muutokseen.

Olen ollut huolestunut siitä, että unohtelen asioita, nimiä, lauseita, päiviä. Ennen saatoin tehdä monia asioita yhtä aikaa, mutta nyt pelkästään väärä ajatus sekoittaa pakan. On ajateltava sitä mitä tekee tai muuten palaa puurot pohjaa, kaatuu kahvit lattialle ja kompastuu mattoon.

Päätin aloittaa meditaation, edellisten lauseiden tähden. Luulin etten osaisi, pystyisi. Mutta se onkin ihanaa, huumaannuttavan ihanaa vajota hiljaisuuteen, tyhjyyteen. Tuntuu, että nukahtaa ja sen jälkeen on pöhnäinen olo. Kai se on sitten ihan hyvä niin.

Nyt kun päivät hämärtyvät nopeampaan intoilen yhä enemmän valoisista aamuista ja lempinurkkauksestani. Jaksan olla hurmioituneen onnellinen vihreän, valkoisen ja valon yhdistelmästä ja varjoista lattialla.

Kuulin kaupassa hauskan keskustelun, jossa oltiin sitä mieltä, ettei puuroja kuulu tuunata. Puuro puurona, ehkä korkeintaan voisilmän kera, väittivät. Niin ennen itsekin nautin puuroni, mutta kun sitä syö jokaikinen aamu, alkaa tuunailut kiinnostamaan. Tämän hetken suosikkina puolukat, kookoshiutaleet ja manteli. Tulipa mieleen.

After a long week of work it’s best to just relax at home. I started meditation because I have always wanted to give it a try. I thought it would be impossible for me because I always have so many things on my mind. But it actually worked out very well and I’m definitely making it a routine. It’s good to quiet down in the middle of the hectic world. 

Valoa tulviva koti / Can’t get enough of light

Olen pitkästä aikaa ihan rakastunut kotiimme ja siellä oleiluun. Ja näihin kirkasta valoa tulviviin päiviin. Aurinkoon, joka tekee ruudukkoja lattiaan ja saa viherkasvit säteilemään, minutkin. Ikkunoihin, joista näkee pesun jäljiltä ulos, niin kirkkaasti, että hämmästelen niitä joka päivä. On niin kivaa vain oleilla kotona, että se tekee lähdöistä hankalia.

On vaihteeksi myös hyvin onnellinen olo. Sellainen iloinen, tyytyväinen, kiitollinen. Koko vuosi on tuntunut jotenkin vähän välivuodelta (ihan niin kuin näin voisi sanoa, kun ollaan vasta alkusyksyssä), mutta nyt tuntuu että alan saada asioista taas kiinni.

Tuntuu, että herään kaikkeen aina viiveellä. Koitan kiriä ja saada otteen. Nyt on syyskuu ja se on minun kuukausi. Maistelen sanaa syyskuu ja se tuntuu hassun vieraalta, kuin sen ei kuuluisi vielä olla täällä.

Mutta on puusta pudonneita omenoita kulhossa, sieniä ja marjoja jääkaappi täynnä. On lämmin ilma ja olen rauhallinen.

I can’t get enough of these bright autumn days. I haven’t enjoyed staying home this much for a long time. Sun is creating beautiful shadows everywhere and I’m staring out of clean windows. It’s hard to believe it’s already September. This is my month.