Olen yrittänyt mielessäni kiteyttää tätä vuotta, mutta en oikein tiedä mitä siitä ajattelisin. Päällimmäisenä tulee mieleen vain se, että kaikki on vilahtanut ohi niin nopeasti, jokainen vuodenaika, kuin käväissyt vain. Ystäväni kertoi kirjoittaneensa tiivistelmän tästä vuodesta, koska lähivuosia on ollut vaikea muistaa. Ajattelin aloittaa saman, päiväkirjan hetkistä, muistoista, tapahtumista. Onneksi on valokuvat ja videot. Niistä muistaa, kuinka paljon ihania asioita on saanut kokea ystävien kanssa. Haluan muistaa ne päällimmäisenä ja haudata ikävät niiden alle.
Olen ollut niin väsynyt loppuvuoden. Muutto, näyttely, työt ja pimeys. Kaikki niihin mennyt energia tiivistyi isoksi möykyksi ja se möykky purkaantui päivää ennen jouluaattoa, kun olin rientämässä bussiasemalle. Yhtäkkiä lyhistyin itkemään, enkä olisi jaksanutkaan lähteä minnekään. Lähdin koska oli pakko, mutta unohdin avaimet, henkkarit ja kukkaron. Puolimatkassa sen tajuttuani, käännyin takaisin ja ajattelin, että ei minulla ole kiire mihinkään, ei tarvitse olla. Palasin kotiin hengittämään. Istuin hetken paikallani, kokosin itseni ja ostin uuden bussimatkan. Bussissa istuessa tuli rauha, kuuntelin musiikkia monta tuntia ja vain katselin maisemia. Kaikki oli taas ihan hyvin.
Elän vahvasti vuosissa ja tarvitsen vuoden vaihtumista rytmittämään elämääni. Minulla on seuraavalle toiveita. Ei tällä hetkellä edes haaveita, ihan vain hiljaisia toiveita.
Odotan, että ehdin viettämään aikaa uudessa kodissa valoisaan aikaan. Tutustua. Tällä hetkellä priorisoin vapaahetkinä kuitenkin vain ulkoiluun. Paras lääke väsymykseen ja ankeaan oloon on metsässä kävely.
I have been so tired these last couple of months. The moving, the exhibition, work and the darkness have taken their toll. I’m looking forward to the new year. I need the change of the year to set the rhythm of my life. I plan to start keeping a journal, sort of a backup memory. Hopefully you are all fine!
