Viherhylly tilanjakajana / Plant shelf as a room divider

liinavaatekaappi-1

Koitan parhaani mukaan piilotella huoneen nurkkaan päätynyttä kotitoimistoa, joka sisältää jättimäisen työpöydän ja kahden ihmisen tietokoneet rojuineen. Silmä ei lepää johtokasoja katsellessa, eikä aiemmin virittelemäni sekava kirjahyllykään tuntunut parhaalta ratkaisulta.

viherhylly-1

Kasasin entisestään huojuvan kirjakokoelman päälle loputkin kirjat ja järjestelin viherkasveja hyllyyn.

peikonlehti

viherhylly-2

viherhylly-tilanjakajana-3

Tämän kevään projekteihin kuuluu viherkasvien hoitopäivä, uudet mullat ja ruukkujen päivitys. Monet kasvit näyttävät jo lähes kituvilta talven ja muuton jäljiltä, joten hemmottelupäivä lienee tarpeen. Suren peikonlehteä, jonka ostimme loppukesästä kierrätysryhmästä. Jostain syystä se ei ole viihtynyt meillä ja tiputtelee lehden kerrallaan värjäten sen ensin kirkkaankeltaiseksi. Pikainen elvytys on siis tarpeen.

viherhylly

viherhylly-tilanjakajana

I’m trying out different solutions for hiding the home office with its computers and wires. Green is is always a good choice, so I collected all the little house plants together on a shelf that works as a little room divider. 

Advertisements

4 thoughts on “Viherhylly tilanjakajana / Plant shelf as a room divider

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s