Palaan ajatuksissani Kiotoon, vihreydestä hehkuvaan puutarhaan nimeltä Murin-an. Olimme matkalla hopeiseen Ginkaku-ji-temppeliin, mutta uteliaisuudesta kurkkasimme matkan varrella tuulessa lepattavien verhojen taakse.
Löysimme paikan, joka jäi ensimmäisenä vahvimmin mieleen uskomattoman kauniina ja rauhoittavana levähdyspaikkana ja jotenkin juuri sellaisena näkynä, jota Japanista eniten odotin. Tai jollaista kuvittelin Japanissa olevan. Tälläkin hetkellä saan kyyneleen silmään miettiessäni tunnetta, jonka koin astuttuamme sisälle puutarhaan.
Oli maagista ja rauhoittavaa käyskennellä kauniissa puutarhassa vain parin muun ihmisen kanssa ja kuulla vain linnut, soliseva puro ja tuulessa hiljaa huojuvat puut. Istahdimme tatamille (aluksi tietenkin ihan väärälle matolle) ja painoimme kelloa. Saimme isossa kulhossa matchaa ja teemakeisen. Se oli yksi parhaista teehetkistäni koskaan, kuvankauniissa maisemassa.
Lähdettyämme meiltä kysyttiin kuinka löysimme paikan. Sattumalta, vastasimme. Onneksi, lisäsimme.
In Kyoto we were lucky to find this beautiful, peaceful, almost hidden garden called Murin-an. I still remember how happy I felt in the beautiful and magical place with no tourists or any kind of noise. It was one of the most memorable places on our trip because we found it by accident and it matched the mental images of Japan I had in my head before seeing the country in person.
Pics by me and Erno.
