Joutilaan sunnuntai / Peaceful Sunday

Viimeksi kirjoitin, kun olin vielä keskellä kesän tuoksinaa. Oli Pori jazz ja Rauman puutalot, lapset kylässä, ystävien vauvan syntymä myrskyisenä päivänä, tunnelmalliset kesähäät saaressa, grillausta, pizzailtoja ja Ilmiö-festari Turussa. Nyt tunnen jo lähestyvän syksyn, vaikka ilma on vielä seisova ja päättämätön. Sataa ja paistaa, vaihtelen sandaalien ja kumisaapaiden, peiton ja pussilakanan välillä.

Tiedän, ei pitäisi mainita syksyä, sillä on vielä kaikkea kesään kuuluvaa suunnitteilla. Vielä sitä grillausta, hääjuhlat, kesävaatteita ja ulkoilmaleffoja. Mietin silti myös kaikkea muuta, koska olen minä. Rauhaton suunnittelija, lennokas haaveilija.

Olen ollut paljon työhuoneella ja se on tällä hetkellä kivointa mitä tiedän. En malttaisi lopettaa maalaamista ja kymmenen tuntia tuntuu neljältä. Ajattelen värejä, sekoitan mielessäni, maalaan mielessäni, suunnittelen, inspiroidun ja odotan kuumeisesti seuraavaa työhuonepäivää. Ihanaa, että on niin.

Kotona haahuilen, juon kahvia ja käyn nukkumassa. Mies käy metsässä monta kertaa viikossa ja kantaa sienisaaliita kotiin. Tehdään mustikkapiirakoita ja sienirisottoa.

Pidän joutilaisuudesta kotona. Siitä että molemmat puuhailevat omiaan ja aina joku kone hurisee. Tiskit, pesukone tai sienikuivuri. Välillä höpistään ja sitten taas uppoudutaan omillemme.

Hello! It’s been a while since the last time I wrote. It was full summer then, even though it feels more like summer now. Just chilling at home in a peaceful Sunday mood.   

Advertisements