On ihan helppoa / It’s easy

On ihan helppoa tuijottaa tyhjyyteen, unohtua lauseeseen, pysähtyä ilman että siinä hetkessä tajuaa pysähtyneensä. Herätä kuin unesta ja muistaa yhtäkkiä missä on. Sitä voi ajatella keskittymisvaikeutena, kun teet jotain, sinulle puhutaan, sinä kuuntelet, kaikki puhuvat, kaikki odottavat ja yhtäkkiä jokin räjähtää. Kuppi/ kirja/ puhelin/  tippuu kädestä, törmäät oveen tai ihmiseen. Toisaalta se on keskittymistä, ei ollenkaan vaikeaa. Usein vain tilanteeseen sopimatonta keskittymistä, väärä asia, väärä hetki.

Siksi on kivaa, että on lauantai. Sellainen, ettei mihinkään kiire, ei mitään sovittua koko päiväksi. Toinen kuppi kahvia pressopannulla. Hän lukee, minä kirjoitan. Ikkuna on auki, lapsi huutaa, koira haukkuu, auto tyhjäkäynnillä, ovet käy. Silti hiljaista, ikään kuin.

Haluaisin muuttaa blogin nimen joksikin, joka liittyisi vähemmän kotiin. Vaikka koti onkin se paikka, jossa tunnen olevani turvassa, rauhassa herkkä, rauhassa heikko, kaikkea mitä kenenkään ei tarvitse tietää. Cosy home on vähän äklö nykyiselle minulle, mutta oli kovin sopiva silloin vuonna 2008 kun blogin perustin. En kyllä keksi mitään muutakaan nimeä. Ainoa joka tulee mieleeni on sana Sunnuntai. Koska sunnuntai on ihana, lempipäivä, pehmeä, kotipäivä, kaikki ihanat asiat-päivä. Siksi leikinkin sunnuntaita usein.

It’s easy to get lost in thought, to forget where you are and what you were doing. It’s easy to stare at a point and suddenly wake up from the dream and realize where you are. Somewhere doing something else than you remembered. I like to get lost even though some might call it a problem of concentration. Then, at least, I’m focused on something and that something is usually much more interesting to me.

Advertisements

Rakkautta vain / Love only

Niinä hetkinä, kun tekee mieli kirjoittaa, ajattelen aina samoja asioita. Jokin rauha/ haikeus/ rauhattomuus/ kaipaus saa miettimään elämää, kaikkea. Toistan itseäni, rakkaita kliseitäni, tehtyjä ja tekemättömiä ja pyörin kehässä. Laitan verhot kiinni, ettei naapurit näe kun katson Maajussille morsianta. Kyynelsilmin, niin kuin kaikkea aina. Koiranpentuja, pappoja, tv-sarjoja, lapsia, uutisia, mainoksia, rakkautta ja rakkaudettomuutta. Aika vähän on mikä ei liikuttais.

Olen jotenkin ihan hirmuisen onnellinen ja samaan aikaan ihan pihalla. Enkä vieläkään tiedä ovatko nuo tunteet osa luonnettani vai vain ulkopuolelta sykkivää levottomuutta ja jatkuvaa liikehdintää. Yhtä kaikki, jotain tiedän.

Syyskuu, minun kuu. Tänä vuonna tunnuit tulevan kiirehtien. Niin, että linnut pitivät hätäkokouksen pellolla ja minä hyppäsin viimeiseen bussiin. Olisin kai halunnut viipyillä ystävien elokuisissa häissä, juhlia rakkautta, rakkautta vain.

Mutta mennään sitten sienimetsiin, puolukoihin ja kynttilöihin, hyvä on. Suora siirtymä, mutta koukkaan kyllä vielä kallioiden kautta.

 It’s September, my month. I could have just stayed in the love-filled August. Friends’ wedding, kisses under a rainbow, grain fields, the sea and the waves and the last summer flowers. But September, I will like you too, I always have.