Syksyn sekalaisia lempiasioita

Vaikka tuntuukin, että syksy hölkkää ohi ja pudottaa joka hetki lisää värikkäitä lehtiä alas puista ja talloo maan mustaksi, olen silti ehtinyt nauttia väriloistosta ja ollut epätavallisen rauhallisin mielin talven tulosta. Viime vuonna karkasin marraskuuksi Vietnamiin, mutta tämän vuoden olen päättänyt olla täällä ja se tuntuu ihan hyvältä ajatukselta. Sen ja syksyn kunniaksi lempeitä, kivoja asioita jotka ovat tuottaneet iloa viime päivinä.

Tee. Lopetin kahvin juonnin puolitoista kuukautta sitten. Ja kyllä, entisenä baristana ja kahvinautiskelijana se ei todellakaan ollut helppo päätös. Mutta uskokaa tai älkää, päätös oli vaikeampi kuin itse kahvittomuus. Itseasiassa en ole edes kaivannut kahvia. Minulle on riittänyt pelkkä tuoksu ja satunnainen hörppäys poikaystävän kahvikupista. Mutta tee! Teestä on tullut ihan superkiva asia päiviin ja iltoihin. Nauroin, kun talouden nykyinen kahvinjuoja on juonut kanssani nyt useammin teetä aamuisin (koska ei ole osannut valmistaa yhtään vähempää kahvia itselleen, vaan nauttinut minunkin osuuteni ja ollut melkoisissa kahvipörinöissä) ja neljännen teekupin jälkeen todennut innoissaan, että “mahtavaa kun tätä teetä voi dokata niin paljon kuin haluaa, eikä tunnu missään!” Viides kuppi toden sanoo.

Ja teehen siirryin vatsavaivojen takia (ja muutoinkin uuteen ruokavalioon, mutta siitä joskus toiste).

Aamuisin piristävää vihreää teetä, kaksi kuppia. Töissä lisää piristystä, matéta, valkoista tai vihreää teetä. Iltaisin yrttiteetä.

Teehetki Japanissa

Yin- jooga kotona

Asia, jonka olen vihdoin saanut, eli ottanut osaksi elämääni (antanut itselleni aikaa) on yin-jooga. Ja nimenomaan kotona. Meillä on joogamatto jäänyt pysyväksi osaksi sisustusta ja koristaa kauniisti olohuoneen mattoa kaikenmaailman muiden urheiluvempaimien kanssa (miehen kotisali). Sinänsä hyvä, sillä siinä se nyt muistuttaa, että matolle saa käydä, ken haluaa.

Olen ihan rapakunnossa ja vaikka ihan oikeista joogatunneista aina haaveilen, niin olen hyväksynyt sen, että niille en nyt hetkeen mene. Jostain on hyvä aloittaa.

Viherkasvit Vihervillitys ei ole laantunut, eikä tarvitsekaan. Hyvä trendi ompi se, tai mikä hyvänsä. Vihreys on hyvästä, kasvit ovat ihania ja niillä on sielu, ajattelen. Ja siksi haluan niitä hoitaa ja jutella ja kuopsuttaa. Ja hauskaa on, että kasveilla on myös luonne, ainakin minun viherkasveilla. Tulkaa vaikka tarkistamaan.

Ostin juuri pussin multaa, koska kidutan peikonlehden puolikasta hienossa vanhassa ruukussa, joka vuotaa ja jota en siitä syystä ole voinut kastella ikuisuuksiin. Mutta tiedän että se tokenee, tarvitsen vain sen ruukun. En haluaisi ostaa uutta, joten toivon löytäväni ruukun jostain kirpparilta ja odotan inspiraatiota etsimiseen.

Tuoksupelargonia, ihana sitruksisen tuoksuinen tyyppi

Tätä kaktusta sanon pupunkorvaksi, kun sillä oli ostettaessa pehmoiset pupun korvat, mutta nyt on jo tuplat. Ja kasvaa hassusti pituutta ja on pehmoinen latvasta edelleen.

Lukeminen Kirjat! Ai että, kun olen niin onnellinen että löysin lukemisen kesällä uudestaan. Jaksan hehkuttaa tätä asiaa, koska se ei ole itsestäänselvyys ja voisin edelleen räplätä puhelinta kaikki illat ja päivät (räpläänkin) , mutta silti ehdin ja jaksan ja HALUAN myös lukea. Kiitos. Jollekin, joka ehkä sattui inspiroimaan oikealla hetkellä. Ja itselleni.

Tällä hetkellä luen viimeisiä sivuja Ääriviivoista, edennyt hitaasti (koska oon tainnut räplätä puhelinta) ja koska on ollut liian vähän vapaa-aikaa. Mutta pidän. Ja tänään luen sen loppuun. Ja sitten aloitan Onnenkissan.

Oletteko lukeneet Pienen elämän? Se kiinnostaa kovasti, koska ostin sen kesälomalukemiseksi, mutta sitten anoppi sanoi etten saa lukea sitä, koska se on liian rankka. En sitten lukenut, koska ajattelin etten voi kesälomalla itkeä, koska kesälomalla kuuluu olla kivaa. Päätin lukea sen talvella. Mutta eihän sitä talvella voi lukea, koska talvella ei kannata lukea masentavia kirjoja, vaan iloisia. Niin että koska minä sen sitten luen? Ja liioitteliko anoppi, voitteko kertoa? (Anoppikin saa vastata.)

Ihon kosteuttaminen Voiteilla läträäminen on kiva harrastus. Tosin jos kärsii talvisin infernaalisesta ihon kuivumisesta ja kutinasta, joka saa harkitsemaan itsemurhaa, se ei ole niin kivaa. Varsinkin kun kutina jostain oudosta syystä yltyy öisin ja kaikki yöt menee hillittömässä syyhyssä. (Onneksi vielä ei ole talvi!) Koska silloin mikään ei auta.

MUTTA muutama vuosi sitten keksin niinkin innovatiivisen avun, kuin kasvoöljyn lisäämisen kasvovoiteen joukkoon. Tadaa! Ihme! Ja siihen lisäksi öljyputsaus ja kuiva, hilseilevän halkeileva iho on ikävä muisto vain. Nyt siis koitan tänä talvena jotenkin soveltaa tätä kasvojen ihon hoitoa jotenkin muuhun kehoon ja toivoa elämän mullistavaa parannusta tulevien talvien varalle.

Tää Luonkos-merkin puhdistuspala on tosi hyvä, suosittelen!

Lemppareita tällä hetkellä ja jo pitkään ovat olleet Mia Höydön-kasvovesi (nykyään Globe Hope), Murumurun c-vitamiiniseerumi (mun mielestä tuoksuu ihan toffeelta ja on ihanaa, mutta mun työkaverin mielestä ihan kamalan tuoksuista, kokeile itse), Patykan kasvovoide (Pure matte mun pintakuivalle rasvanaamalle, joku muu jollekin ei rasvanaamalle) ja sen joukkoon jotain kasvoöljyä talvisin ja jo nyt kun on viileää, Frantsilan/Uhana Designin kasvoöljy (seuraavaksi aion kokeilla Frantsilan kehäkukka-porkkanaöljyä, kun tuo loppuu) ja sitten tuo Luonkosin öljykakku ja Whamisan putsari puhdistukseen. Lisäksi aina pitää olla Frantsilan kehäkukkavoidetta, koska se käy ihan kaikkeen ja kaikille ja kuulin, että sillä hoidetaan kaikkea korvatulehduksista hiivaan. Omalla vastuulla, kaikkea ei kannata uskoa, mutta minullapa herää kiinnostus heti kaikista ihmevoiteista.

Neuleet Erityistä iloa on tuottanut se, että olen löytänyt kirpparilta muutaman neuleen, jotka ovat olleet niin kovassa käytössä, että yhdellä niistä olen nukkunutkin, koska se on niin pehmeä ja haluaisin olla vaan alasti sen neuleen kanssa. Se on tuo luonnonvalkoinen. En yhtään muista mistä sen löysin, ehkä Relovesta, vihreän ekalta Japanin matkalta jostain vintagekaupasta ja oranssin Turusta Maanantaimarketista.

Lämmin ja pehmeä, kivoja sanoja. Kivoja asioita. Ei akryyliä, ei.

Metsä, luonto Kun asuinkumppanini viettää melkein viikon jokaisen päivän metsässä, se into ei ole voinut olla tarttumatta minuunkin. Ja täytyyhän meidän joskus nähdä. Miksei sitten metsässä. Lähden usein vähän väsyneenä ja kiukkuisena, palaan aina onnellisena. Odotan hyvin mielenkiinnolla tämän talven tutkimustulostani siitä, kuinka usein lähden metsään/ulos huonolla säällä. Merinovillakalsarit hankittu (mulesing-vapaat tietty!) ja muutoinkin varusteeni ovat nykyään jokseenkin ulkoiluun sopivat, vaikka tästä perheessämme edelleen kinastellaan. Kengät ovat edelleen se hankala, koska jalkani palelevat aina säässä kuin säässä, kengillä kuin kengillä, villasukilla, millä vaan. Että mikä siihen auttaa, kertokaa? Ne sähkösukat??

Kuivakukat Tekee mieli vielä kertoa vähän kuivakukista. Nimittäin kun on nykyisin muodikasta sellaiset kimput, joissa on kuivakukkia ja kaikenlaisia heiniä mukana. Se on vain hyvä asia. Katsokaa vaikka.

Wild Things-kukkakaupan kimpuissa on lähes aina säästöön jääviä kuivakukkia

Ja sokerina pohjalla:

Vastamelukuulokkeet Minulla on melkein vastamelukuulokkeet. Sain sellaiset syntymäpäivälahjaksi. Aivan ihana juttu, sillä olen haaveillut niistä ääneen pitkään. Niissä oli tosin jokin vika, joten ne lähtivät takaisin ja nyt odotan uusia tilalle. Eli ihan kohta kävelen ulkona ihanassa omassa umpiossa, jota mikään ääni ei häiritse. Kaisaniemen kamalat metallisesti kirkuvat portaat eivät saa enää hiuksia pystyyn ja ihoa kananlihalle, eikä enää tee mieli huutaa kun bussi jarruttaa vinkuvalla äänellä tai pysäyttää viereen ja pihauttaa ilmat pihalle.

Olen tosin ehkä katsonut aikoinaan liikaa Black mirroria, sillä vähän ahdisti ensimmäisenä vastamelukuulokepäivänä töihin kävellessä, kun vastaan käveli pari muuta kuulokkeet korvilla ja tuli sellainen outo kylmä olo, vähän epämiellyttävä. Siis siitä että kohta kaikki kävelevät omissa maailmoissaan, kuuntelevat omia juttujaan, kukaan ei katso ketään, kukaan ei hymyile, kaikki elävät omassa kuplassa. Mutta eihän maailmasta sellaista tule, eihän?

Japanilaisen puutarhan lumoissa

Mielessä kukkia, rönsyileviä tulipunaisia ruusuja, liljoja ja pinkkejä pioneja. Kukat sekoittuvat toisiinsa ja luovat sekalaisen, boheemin puutarhan. Puutarha josta olen aina haaveillut ei käsitä suoria linjoja ja tasaiseksi ajettua nurmikkoa, vaan on värikäs sekoitus kaikenlaisia kasveja ja täynnä villejä piilopaikkoja joissa juoda aamukahvia.

Illan hämärtyessä istuisin isojen puiden alla, joissa roikkuu lyhtyjä. Käperryn paksun viltin alle punaviinilasi kädessä. On kukkameri, villiintynyt niitty, itse rakennettu kivipuutarha ja vanhoja kukkivia puita, marjapensaita ja kasveja joiden nimiä vasta opettelen.

Ajattelen Haradani-enin puutarhaa Kiotossa, joka oli kuin täydellinen pointillistinen maalaus. Kävelimme pitkään Kioton mutkittelevia teitä, ylös ja alas, omakotitaloalueiden läpi ja ihastelimme hyvin hoidettuja pihoja.  Viimein saavuimme tuon ihanan puutarhan portille ja saimme kauniin lipun ja japanilaisen opasteen puutarhaan. Säästin sen, vaikka en siitä mitään ymmärtänyt, kauneus riitti.

Ja puisto, väreissä säästelemättä, runsas pastellivärien taivas.

Voin vain kuvitella miltä se näyttäisi nyt, syksyn väreissä.

Japani on ollut paljon mielessä ja tuntuu kivalta, että on joku paikka jonne tunnen suurta vetoa ja jonka voin vain antaa kulkea mukana elämässä täällä, tietäen että joskus vielä palaan vaikka siihen menisi vuosia. Niin monet asiat ja esineet muistuttavat ajasta siellä. Japani tulee mukaan myös maalauksiin.

Tämä vuosi tai melkein puolitoista on pakottanut hyväksymään heikkoja kohtia ja painanut alas koko kehoa ja mieltä. Silti olen onnellinen, että se on samalla myös antanut villin vapauden ja heittäytymisen taiteelle uudella tavalla, opettanut rauhoittumista ja armollisuutta. Antanut pakopaikan, auttanut keskittymään vain ja ainoastaan maalaamiseen. Silloin en ajattele muuta.

Sen jälkeen kun päätin hidastaa, hengittää useammin tietoisesti ja olla hakematta näyttelyitä tänä vuonna, sekä lakata miettimästä mitä kaikkea pitäisi, olen ollut helpottunut ja enemmän auki. Olen keskittynyt siihen tärkeimpään, itse tekemiseen.

Olen ollut avoin kokeiluille ja epäonnistumisille, leikille ja liikkeelle.

Olen maalannut ihan kaikkea. Mikään ei pidättele, mikään teema ei rajaa, kukaan ei odota minulta mitään, en itse odota itseltäni mitään. En ohjaile, vastustele, mukaudu, rajoita. Minä maalaan.

Sen mikä tulee, mitä tulee. Halusta, intuitiolla.

Ja se on ihanaa.

Syntyy vuoria, kukkia, kasveja, haavemaisemia, kesämuistoja, japanimuistoja ja abstrakteja kompositioita. Usein kuuntelen klassista radiokanavaa, koska sieltä tulee kiinnostavia ohjelmia aiheista joista en muuten keksisi ottaa selvää ja musiikkia jota en muutoin kuuntelisi.

Opin.

Käytän kaikkia värejä.

Rasvainen öljyvärien tuoksu, rasvaiset kädet ja siveltimet ja jokainen esine johon kosken.

Välillä keitän matéta ja juon monta kupillista. Läpinäkyvässä pannussa leijailee sinisiä kukkia, ruiskukkia.