Kuvia päiviltä jona en ole tuntenut väsymystä

Tulin tänne pitääkseni itseni hereillä. Lukeminen saa silmät ummistumaan, eikä minkäänlainen puuhastelu nyt luonnistu, kun pari yötä on mennyt vähillä yöunilla. Mutta josko sanoja, ilman stressiä sanomasta.

Ja kuvia, vielä parempaa!

Kuvia niiltä päiviltä, kun aurinko on paistanut vimmatusti ja saanut minut niin syväonnelliseksi ja huumaantuneeksi kaiken kirkkaudesta. Ja päiviltä jolloin en ole tuntenut väsymystä vaan energiaa ja innostusta asioista, joille ei ole ollut aiemmin näin paljon aikaa annettavana.

Uusi sunnuntaiperinne. Siinä tehdään aamiainen sänkyyn, napataan lehti postiluukusta, tehdään sohvatyynyistä sängynpääty ja kömmitään peiton alle lukemaan ja syömään.

Olen luonut viherkasveihini syvemmän suhteen, luvannut huolehtia ja hoitaa paremmin, sillä en ole katsonut niitä tarpeeksi läheltä. Kasvejani on syönyt kirvat ja ripsiäiset ja se sai minut toden teolla liikkeelle pelastusoperaatiolla. Olen suihkutellut tyyppejä tehokkaasti ja miettinyt missä ja miten ne oikeasti viihtyvät, jos en mieti sitä missä ne näyttävät kivalta.

Kultaköynnöksen pistokas-operaatio sai alkunsa tästä Pick Up Limesin kasvivideosta. 

Keho on kaivannut liikettä ja olen kuunnellut. Eniten pidän kävelystä, poluilla hyppelystä ja kallioilla kiipeilystä. Siitä, kun liikunta ja kuntoilu tapahtuu itsestään.

On ollut aikaa voida paremmin. Sosiaalisissa tilanteissa on välillä kurjaa ja noloa kieltäytyä ruoista, jotka aiheuttavat kipua ja kaiken ylösalaisin menemisen, arjen keskellä en aina löydä aikaa ja voimia tehdä itse ruokaa, vaan olen turvautunut noutoruokaan, jossa on aina joku ainesosa joka ei sovikaan. Viime aikoina olen kokeillut uusia reseptejä ja oppinut pitämään ruoanlaitosta. Sukuni naisten ohje kakun leipomisesta silloin kun surettaa on myös ollut käytössä.

Jokapäiväinen “leipäni”, eli  vihreä ja keltainen lautanen. 

Gluteeniton pannari kauramaitoon onnistuu yhtä hyvin kuin tavallinenkin.

Pataleipäkin gluteenittomana todistettu onnistuneeksi, mutta melkoisen painava pallo siitä tuli, eikä luonnollisestikaan niin kuohkea.

Sen sijaan perunarieskoista tuli niin hyviä sekä koostumukselta että maulta, että näitä teen taatusti lisää!

Munakoisopasta on herkutteluruoka. 

Kotitoimistopäiviä on nyt vähemmän, mutta selkäni kiittää siitä.

Tämä valonäkymä aamuisin antaa voimaa.

Nämä hetket tuntuvat kivoimmilta. Me kaksi, rauhassa. 

Nämä aniliinipunaiset pionit aukesivat päivässä, ovat jatkaneet kasvuaan ja päivä päivältä muuttaneet väriä. Lopulta niistä on tullut päänkokoisia ja väriltään herkän ruusukultaisia. Seurasin tätä ihmettä kunnioittavasti.

Alkuvuoden ahmin kirjoja, mutta nyt luen hitaammin ja säästellen. Olen löytänyt kirjoista ilon, onnen, ja lohdun tilan jossa levätä. Kuinka harmittikaan, kun kirjasto ehti sulkeutua ennen kuin ehdin hakea monta varaamaani kirjaa, joita olin kovasti odottanut. No, siellähän ne pysyvät.

Molemmat hyviä, Ferrante loistava, suosittelen!

Tästäkin pidin ja ahmin kun pääsin alkukankeudesta vauhtiin!

Yhdessä luimme Bollan, yhdessä pidimme.

Ja tämä kiehtoi kovin. Luen uudelleenkin. 

Ja nyt keitän teetä, laitan vastamelukuulokkeet päähän ja uppoudun johonkin Areenan dokumenttiin, sillä hän aloitti pelaamaan ystäviensä kanssa videopeliä ja se on kovaa huutoa se. Sanon siis hei ja ensi kertaan!

Hiljaisuus ja huhtikuu

Hei,

On tasan kolme kuukautta siitä, kun olen viimeksi kirjoittanut tänne. Tuntuu että siitä on vain pieni tovi, joka johtunee siitä että kirjoitan usein päässäni, luonnostelen ajatuksia, hahmottelen, kirjoitan muistiin. Tätäkin olen aloittanut kirjoittamaan lukuisia kertoja, aina sen muutaman lauseen, jotka typistyvät luonnoksiksi luonnoksien perään. Mieleni on ollut yhtä hiljainen, kuin kaupungin pitkät kauppakadut. On ollut vaikea sanoittaa.

Niin kuin varmasti meistä jokaisella, on minullakin ollut poukkoileva mielialakaari tämän tilanteen alusta päivään jossa nyt elämme. Ahdistuksen, epämääräisyyden ja huolen kautta olen siirtynyt rauhallisempaan hyväksyntään ja odottavaan päivä kerrallaan- elämään.

Ironista kyllä, juuri sellaiseen tapaan, jota olen aina elämässä opetellut.

Päivät ovat olleet hiljaisia, samanlaisia, hyvällä tavalla hitaita ja rauhallisia ja samaan aikaan uudenlaisia, erilaisia, outoja.

On huoli, ihmetys ja odotus. On kysymyksiä, valintoja ja hyväksymistä. On myös onni, rakkaus ja onnekkuus, syvä kiitollisuus. On syyllisyys jälkimmäisistä, koska on huoli monista, ja samaan aikaan se pakahduttava kiitollisuus.

Ennen kuin tämä kaikki alkoi, olin kirjoittanut tänne näin:

“Oikeastaan tällaista elämää olen toivonut, tällaista olen sen toivonut olevan, päivä kerrallaan, rauhassa, ehtoja asettamatta. En enää pakota itseäni kävelemään rappusia, jos en jaksa (paitsi niinä päivinä kun on vähänkin energiaa, kävelen koska on ihanaa pystyä), en mene joogaan vaikka joogakortti kertoineen odottaa, koska tiedän että stressaan heräämistä ja vatsakipuja ja sitten en nuku. Menen sinä päivänä kun ihan sattumalta vaan siltä tuntuu.”

Enpä olisi uskonut silloin, että maailmassa jonkin ajan päästä olisikin tilanne, jolloin olen pakotettu elämään päivä kerrallaan, eikä joogaankaan ole pääsyä. Koko alkuvuosi alkoi jo rauhassa, kun päätin etten hötkyile, koska en yksinkertaisesti jaksa.

Nyt olen kuitenkin jaksanut, vähän enemmän. Ja joogannutkin. Ehkä olen päässyt raudanpuuteanamiastakin eroon, normaalimpaan tilaan, toivoakseni, sillä kaikki oli pitkään niin hidasta, vaikeaa ja kipeää. Olen saanut ja voinut levätä. Olen hoitanut itseäni uudella ruokavaliolla (fodmap) ja löytänyt ratkaisuja vatsaongelmiin (ibs), jotka masensivat liikaa. Olen ollut tästä niin onnellinen, että tekisi mieli toimia siitä ilosta auttavana konsulttina, nyt kun voin vihdoin paremmin ja ymmärrän edes vähän syitä ja seurauksia.

Elämässäni uusia asioita ovat videopuhelut.

Äidin hymy viuhtoo ylös ja alas ja sivuille, katon ja varpaiden kautta. ❤ Lämmittää niin, että tämä tulee varmasti jäämään meidän tavaksi, sillä näemme normaalistikin liian harvoin.

Ystävien kanssa aamukahvit, päivälliset ja perjantaiskumpat. Ystäviä on ikävä ja videopuhelut kasvattavat ikävää.

Uutena rutiinina on myös aamiaiset metsässä, kahvia termariin, eväät reppuun, pitkät kävelyretket luontoon aikaisin aamulla kun on vielä hiljaista eikä montaa ihmistä liikkeellä. Jostain syystä olemme molemmat alkaneet herätä hämmentävän aikaisin ja käyttäneet sitä hyödyksi aamuretkiin. Päivät myös tuntuvat hassun pitkiltä, kun on viettänyt monta tuntia ulkona merellä ja metsässä ja kotiin tullessa voi viettää uuden aamun ja keittää toiset kahvit.

Rakastan kävellä, jaksaisin kävellä maailman ääriin, mutta juoksuun jalka ei vielä taivu.

Olen ollut onnekas siinä, että elämässäni lähes kaikki asiat ovat pysyneet muuttumattomana, työhuone ja siellä yksin maalaaminen, muut työt pienillä vähennyksillä entisellään tai etänä, koti ja puoliso rakkaana turvapaikkana. Nautin yksinolosta, rauhasta ja kotielämästä. En nauti kauppareissuista sen enempää kuin koskaan ennenkään.

Silti tuntuu kummalliselta, erilaiselta, siltä kuin kaiken päällä leijuisi jokin painostava peitto, vaikka aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta.

Ja se on paistanut. Niin, että säteet osuvat joka nurkkaan. Lämmittävät selkää ruokapöydässä, asettavat kunkin esineen vuorollaan valokeilaan. Valo saa kukat puhkeamaan kukkaan minuuteissa ja kasvit kärvistelemään janoa ikkunalaudoilla.

Kevät avaa kaikki aistit.

Pääsin alkuun, tavataan täällä pian.

 

Toivottavasti teillä on kaikki hyvin. ❤