Terveisiä työhuoneelta! / Hello from the studio!

tyohuone-maalaus-1

Hei pitkästä aikaa ja terveiset työhuoneelta! Tämä on ollut ehkä kiireisin kuukausi aikoihin, sillä olen koittanut tehdä useita asioita yhtä aikaa. Ja se on juttu, jossa en ole kovin hyvä, sillä keskittyminen tuppaa olemaan aina vähän väärässä paikassa ja siitähän syntyy tunnetusti vain sotkua.

maljakko

Viime yönä näin unta, että asuin New Yorkissa talossa, jonka sisäpihalla oli ihana, vihreä puutarha täynnä omenapuita. Omenapuut pursuilivat punaisia omenoita. Sisäpihalla oli myös valtava kauppahalli, joka ilokseni sattui olemaan sunnuntaisin auki. Ostimme  sieltä kasan leivoksia ja kahvia ja matkalla kotiin huokaisin olevani niiiiiin onnellinen. Se oli kiva uni se. On ollut nimittäin muuten melko levotonta settiä.

suomen-luonto

Instagramissa olenkin jo iloinnut tulevasta näyttelystä, mutta täällä en ole ehtinyt hiiskua siitä vielä mitään, koska kaikki aika on mennyt töissä ja maalinhuuruissa työhuoneella. Mutta nytpä kerron, että ensi kuun ajan maalauksiani on esillä ihanassa Kauppa & Galleria Röömissä, josta kirjoitinkin aiemmin postauksen. Luvassa on melko värikästä ja abstraktia pastellitykitystä. Laitan kutsun teille tänne myöhemmin (eli hyvinkin pian, koska siihenhän on enää kaksi viikkoa, jaiks!).

tyohuone-maalaustyohuone-maalaus-3tyohuone-maalaus-4vesivarittyohuone-maalaus-2

Ulkona on kaunis, kirpsakka syksy, josta olen ehtinyt nauttia aina työmatkoilla ja onneksi pari päivää myös mökillä. Tekisi mieli ehtiä vielä sienimetsään ja muuten vain käyskentelemään luontoon ennen pakkasia.

suomen-luonto-2kumisaappaattyohuone-maalaus-6

Just a quick hello from the studio! This has been a busy month because I’ve done too many things at the same time. That always ends up in a mess. But happily I can tell you that I have an exhibition coming next month at the lovely Shop & Gallery Rööm that I wrote a post about before.  I’m really looking forward to it and hope that you can all come visit there. I will put an invitation up here soon!

Advertisements

Mökillä tunnelmoimassa / Friends’ beautiful summer cottage

syysmokkeilya-34

Ystävät pyysivät tovi sitten lyhyellä varoitusajalla vuorokauden mökkiretkelle. Pakkasimme onnellisena pyyhkeet ja lämmintä vaatetta reppuun ja kävelimme laiturille odottamaan venekyytiä. Tuo saari, jossa mökki sijaitsee on yksi kauneimmista paikoista, jonka tiedän.

syysmokkeilya-31

syysmokkeilya-29

Rentoutumiseen ei vuorokautta enempää tarvita, sillä kaunis syksyinen luonto, takkatuli, punaviini, sauna ja illallinen nuotiolla saivat täysin unohtamaan arjen ja työn. Ja oikeastaan kaiken muunkin. Oli vain se hetki siinä, rätisevän takkatulen ääressä, teekuppi kädessä.

syysmokkeilya-30

syysmokkeilya-16

syysmokkeilya-13

syysmokkeilya-26

syysmokkeilya

syysmokkeilya-3

syysmokkeilya-9

syysmokkeilya-8

syysmokkeilya-7

syysmokkeilya-11

syysmokkeilya-15

syysmokkeilya-10

syysmokkeilya-14

syysmokkeilya-17

syysmokkeilya-18

syysmokkeilya-21

syysmokkeilya-22

syysmokkeilya-23

syysmokkeilya-4

syysmokkeilya-24

syysmokkeilya-25

syysmokkeilya-27

syysmokkeilya-28

syysmokkeilya-32

syysmokkeilya-35

syysmokkeilya-38

One of the prettiest places I know is the small island that houses our friend’s summer cottage. We took a little trip there to relax and enjoy the autumn nature. 

 

Kolmenkymmenenkuuden vuoden muistijäljet / Thirty six years of memories

syntymapaivana-2

Täytin tänään kolmekymmentäkuusi vuotta. Omaan korvaani luku kuulostaa absurdilta ja jotenkin tulevaisuudelta, vaikka onkin tässä ja nyt. Vaikea käsittää aikaa ja sen kulumista. Ystäväni sanoi viikonloppuna, että tekemästämme lyhyestä retkestä jäi muistijälki. Se kuulosti mielestäni kivalta ja ihanalta ja jäi mieleeni. Jos lausekin voi jättää muistijäljen, se jätti.

kasvitieteellinen-puutarha-3

Mikä kaikki on jäänyt muistijäljiksi elämääni ja mikä huuhtoutunut pois, käväissyt vain? Onko kivoja muistijälkiä enemmän kuin raskaita? On nykyisin, ajattelen.

On onneksi.

kukat-maljakossa-2

Jos en valokuvaisi ja kirjoittaisi, mitkä asiat jäisivät mieleeni? Olen ajatellut tämän vuoden olleen jotenkin “välivuosi”. Ikäänkuin muistijälkiä tästä vuodesta olisi vain vähän. Toisaalta juuri ne ovat merkityksellisiä. Selaan kuvia, lauseita ja muistoja vuoden ajalta ja huomaankin, että niin paljon ihania asioita on tapahtunut. Ystäviä, kohtaamisia, juhlia, retkiä, onnea, hymyjä, iloa ja tikahtumista.

Joskus on ihan hyväksyttävää, että sitä kaikkea ei heti näin äkkiseltään muista. Onnenhuumassa.

kukkamekossa

kasvitieteellinen-puutarha-5

On silti jäljet. Muistissa tai muistikansiossa.

kukat-maljaskossa

Niin moni asia nykyään täyttää pään. Tekee sumuiseksi, sekavaksi. Onko se vain tämä aika, someaika, joka kadottaa keskittymiskyvyn? Kaikkea kaikkialla kokoajan.

Ihan kuin joskus olisi ollut vähän yksinkertaisempaa. Vaikka ei se ole niin.

Enää (juuri nyt) ei ole sydänsuruja, tuskaa, raivoa, pelkoa, pettymystä. Tilalla on onnea, hämmennystä, iloa, rakkautta. Mutta myös pelkoa, jännitystä, epätietoisuutta ja maailmantuskaa. Kaikki on erilailla samanlaista, erilailla erilaista. Tai mistä minä tiedän.

Ehkä ihan samanlaista.

kukat-maljakossa-1

Ajattelen olevani viisaampi ja tasapainoisempi, kuin parikymppisenä, mutta totuus on, että olen vain erilailla sekaisin.

kasvitieteellinen-puutarha-4

syntymapaivana

Mutta ihan hirmuisen onnellinen.

Kaikki on niin hyvin.

kasvitieteellinen-puutarha-1

kukkamekossa-2

syksyiset-puut

kaisaniemi

I turned thirty six today. It feels a bit absurd. It’s difficult to comprehend the passing of time. I feel everything is different and has changed and at the same time nothing. I’m as confused as I’ve always been but maybe in a different way. But I’m happy,

really happy. 

Puuttuu vain sanat / Autumn thoughts

  tallinna-lokakuu-3

On kuvat, puuttuu vain sanat, ajatukset. Olen astellut pehmeillä, rapisevilla lehdillä ja ammentanut keltaisesta väristä. Kävelimme kaksi päivää äidin kanssa Tallinnan mukulakaduilla ja huokailimme yksityiskohtia. Että sähkökaapinkin voi maalata kolmella eri pastellisävyllä, vain koska se on nättiä. Jokainen lista ja ikkunansyvennys oli ilo silmälle. Hieroimme aivot kalaöljyillä ja joimme yhtä viinilasillista kolme tuntia, koska oli niin paljon puhuttavaa.

suomenlinna-v15-1

syksy-lokakuu-3

Tämä aika kun puut ovat pilkullisia ja heinikko rahisee kuivana. Sanon että voisin kävellä maailman ääriin ja lapsi rattaissa tokaisee, että hän ei jaksa kävellä ollenkaan. Inspiroidun syksyn väreistä, valosta ja kirpsakkuudesta ja kävelytän hoitokoiraa läpi Helsingin puistoteiden.

suomenlinna-v15

suomenlinna-v15-2

syksy-lokakuu-4

tallinna-lokakuu-4

tallinna-lokakuu-1

suomenlinna-v15-3

Nyt ropisee ja pimeys laskeutui tätä kirjoittaessa. Toivon, että kuulaat syyspäivät eivät ole vielä ohi.

syksy-lokakuu-1

syksy-lokakuu-11

syksy-lokakuu

tallinna-lokakuu-5

syksy-lokakuu-10

I’m storing these autumn yellows and the bright light in my mind and heart for the winter.