Joulutarina

Istun bussissa. Minulla on päässäni vastamelukuulokkeet, jotka sain syksyllä synttärilahjaksi. Uppoudun ensimmäistä kertaa bussissa pehmeän pumpuliseen kuplaan, jossa bussin kuulutukset ja hurina, liikenteen melu ja kanssamatkustajien puhelinlörpöttelyt vaimentuvat ulkopuolelle. Suljen silmät ja syvennyn kuuntelemaan musiikkia yli neljäksi tunniksi. Kirjoitan taas kiitosviestin kuulokkeista, rakastan niitä!

Matkan loppupuolella koittavat lempimaisemani, pellot, ladot ja puut, sumuisina ja harmaina. Niin kaunista, kaikkina vuodenaikoina.

Ajattelen mielenmaisemaani, joka on monenlainen. Se on tilkkutäkkipellot ja harmaat, vinot ladot. Kumpareinen syvänvihreä metsä, johon valo lankeaa kuusen oksien läpi. Vuoret, joiden laella tuulee ja josta näkee kauas. Meri joka velloo ja saa hengittämään syvemmin. Sileät, värikkäät kalliot rannikkokasveineen. Kuiva, rapiseva mäntymetsä.

Pääsen perille kaupunkiin, jossa olen kasvanut. Äitini kertoo tarinoita minun ja hänen lapsuudesta ja sanoo kirjoittavansa niitä minulle. Haluatko kuulla totuuden vai kaunistellun version, hän kysyy.

Totuuden, vastaan.

Aatoksi ajamme vielä sankemman sumun läpi isompaan kaupunkiin veljeni luokse.

Veljenpojat kysyvät ensimmäisenä, että kuinka monta yötä viivyn (1-2) ja että miksen tälläkään kertaa voi viipyä kauemmin. Kysymys toistuu jollain tavalla monta kertaa päivässä ja koko ajan on huoli siitä, ettei ehditä tehdä kaikkea yhdessä. Koitan vakuutella että aikaa on runsaasti ja ehditään ihan varmasti pelata jalkapalloa ja tehdä vaikka mitä.

Harmittelen mielessäni että jo niin pieniä huolestuttaa ajan kuluminen ja on vaikea keskittyä siihen hetkeen kun ollaan yhdessä, koska jo mietitään että kohta ei enää olla. Ajattelinko itsekin pienenä niin? En muista enää.

Satelee kysymyksiä, mitä sitten tehdään, mitä sen jälkeen tehdään, mitä nyt tehdään, mitä, koska, milloin, joko?

Koko päivä odotetaan joulupukkia, puhutaan joulupukista. Molemmat uskovat vielä, suloista, ajattelen. Pienempi avaa ulko-oven kymmenen kertaa ja tarkistaa onko pukki jättänyt lahjoja. Ikkunat ovat täynnä sormenjälkiä. Säpsähdetään jokaista rasahdusta ja ääntä ja kun joku menee vessaan, hypähdetään melkein ilmaan kun ovi käy ja kasvot laskevat pettyneesti, kun pukki ei ilmestynytkään vessasta. Isompi kyselee joulupukin puhelinnumeroa vanha kännykkä kädessä.

Kohokohta, jännitys. Pienen nurkkaan piiloutuminen kaiken uhon ja odotuksen jälkeen. Isomman piirros joulupukille, jossa lukee lisäksi hänen numeronsa ja teksti: soita tähän numeroon.

Illalla pienet tiedustelevat että mihin aikaan aion herätä ja esitän toiveen, että josko ei ihan vielä kahdeksalta. Tietenkin nukun puoli yhteentoista ja tunnen hirveää syyllisyyttä siitä että lempityypit ovat olleet hereillä jo monta tuntia ja odottaneet että herään. Kun vihdoin kömmin alakertaan sieltä kuuluu onnellinen huomenta ja alkaa kysymysten pommitus, kuten että aionko olla vielä toisen yön ja mitä nyt tehdään ja mennäänkö heti ulos.

Äitini keittää riisipuuroa ja sen päälle laitetaan kanelia ja aina kun silmä välttää, isompi lisää vielä vähän sokeria ja katsoo minua hymyillen.

Illalla luen sadun ja pakkaan laukun.

Nähdäänkö me vasta kesällä, kysyy isompi syvää pettymystä äänessä. Ihan varmasti paljon, paljon aikaisemmin, lupaan.

 

Kuvat arkistojen kätköistä.

Ajatuksia joulusta ja pimeydestä.

Tämä aika vuodesta on tuttu. Niin herkkä, hauras ja hiuksenhieno. Siitä on jälki. Jälkiä.

Olen kyseenalaistanut loppuvuoden menoa. On vaikea käsittää miksi vuoden pimein aika on vuoden kiireisintä aikaa. Kehon ja mielen kuuluisi rauhoittua asteittain synkkenevän taivaan kanssa. Pimeydessä pitäisi lillua, olla vain, rauhoittua, lepäillä. Sen sijaan kaikki ympärillä tuntuu vain nopeutuvan ja itse hyppään kelkkaan, teen töitä nopealla sykkeellä, pitkänä putkena.

Olen kokenut saman niin monena vuonna. Että jouluvalmistelut jää, piparit leipomatta, joulukortit lähettämättä. Mutta iloinnut, että töistä palattua pöydällä odottaa minikokoinen joulukuusi. Ja ne piparit. Joulukortti ja valmis ruoka.

Ja sitten samalla todennut, että ehkä tämä mielettömän herkkä olo raskaan ajan jälkeen on se lahja. Se, että kun kerran pari vuodessa raataa yli omien voimien ja sitten pysähtyy.

Silloin se tapahtuu. Jonkinlainen suuri onni joka valtaa, kun taas tajuaa oman pienuutensa, omat rajat, halut ja toiveet. Sillä hetkellä ne kaikki pienet asiat, jotka ilahduttavat, ilahduttavat moninkertaisesti.

 

Samaan aikaan tekisi mieli juoda vähän liikaa viiniä ja lähteä tanssimaan, kääriytyä peittoon ja nukahtaa. Kompromissina juon lasin viiniä ja kääriydyn vilttiin. Hengittelen, huokailen ja hymyilen ajatukselle, että edessä on vapaapäiviä. Vapaita päiviä.

Jään sanoihin kiinni. Eivätkö kaikki päivät ole vapaita? Olen taas tainnut ajautua kauas siitä ajatuksesta, toteutuksesta.

Että itse valitsen, päätän, toimin, ajattelen. Vapaa on tämä elämä, sinun elämä ja ajatukset.

Pidän tästä ajasta. Tässä vaiheessa kun on loma. Ja pimein päivä, joka minuutti kerrallaan pitenee mustasta harmaaseen. Yhtäkkiä niin hitaan tuntuisesti, vaikka aika kuluu aina nopeasti.

Ja muistan samassa myös kuinka olin unohtanut kuinka aikaa hidastetaan. Oppimalla uutta, näkemällä ja kokemalla jotain uutta. Siitä tulee mieleen matkustelu ja parin viikon takainen pikaloma Tanskassa. Kuinka satoi vettä ja räntää, viimasi ylitse, mutta mieli oli keveä ja onnellinen tivolin räiskyvissä ja säihkyvissä valoissa. Sydänpuut, lemmenjoet, karusellit, glögi, tekolumi, temppelit ja miljoonat valot saivat kyyneleet silmiin ja lapsellisen onnelliseksi kaikessa räikeydessään. Talvi kaivannee överiyttä. Paratiisivaloja sysimustaan.

Mutta on tulossa valoa, on tulossa säteitä, häikäisyä, kirkautta ja pitkiä varjoja. Ehkä välissä myös narskuvaa lunta, kimaltavaa, kylmää, kirpeää, terävää jäätä, kuulautta ja kiristäviä poskia.

Odotan, mutta sitä ennen pysähdyn.

Ihanaa joulua, lempeää, pehmeää.

Alkaa näyttää jo kodilta! / Starting to look like home!

string-hylly-keittiossa-1

Ensimmäinen taulu ripustettu, hylly kiinnitetty seinään. Kynttilöitä poltettu, kuunneltu vinyylilevyjä. Uunissa paistuu juureksia, ystäviä kylässä. Nyt alkaa tuntumaan kodilta. Ja vähän myös joululta. Iloitsen rauhallisista illoista ja kotona tunnelmoimisesta.

keittiojuttuja-1

keittiojuttuja

keittion-sailytys

kynttilat-ikkunalaudalla

liljat-ikkunalaudalla

kynttilat-ikkunalaudalla-1

string-hylly-keittiossa

ihana-joulukalenteri

liljat-ikkunalaudalla-1

string-hylly-keittiossa-2

string-hylly-keittiossa-3

string-hylly-keittiossa-5

string-hylly-keittiossa-4

uusi-koti-1

verso-designin-kori

The first painting has been hung up and a shelf attached to the kitchen wall. Candles have been burned and root vegetable roasted in the oven. Friends have visited and wine has been drunk. It’s starting to feel like home.

Hiljaisuus / Silence

aatonaatto-10

Aina yhtä vaikeaa irroittaa ihanista päivistä rakkaiden kanssa, palata arkeen. Ikävä jo nyt. Ensimmäinen aamu hiljaisessa kodissa on aina minulle jotenkin hankala ja alakuloinen. Jotain puuttuu ja tilalla on tyhjä olo. Aamukuuden herätykset, huudot, itkut, ympäri kämppää juoksemiset, kikatukset, äänekäs laivalelu, autorallit, halit, pusut, yhteiset aamupalat ja iltasadut, niitä kaikkia tulee ikävä. Pitäisiköhän asua kommuunissa?

peikonlehti

aatonaatto-6

nappulat

jouluaatto-1

lapset-jouluna

aatonaatto-2

levysoitin-ja-joulukuusi

Toisaalta, kaikesta ehkä nauttii vielä enemmän, kun se ei ole jokapäiväistä. Kunpa kaikki ystävät ja perhe voisivat silti asua samassa kaupungissa.

Ihana joulu, nähdään taas ensi vuonna.

Christmas was lovely and full of life – it feels weird that our home is now silent again. I wish my family lived in Helsinki too. Lovely Christmas, see you next year!

Joulutunnelmia / Christmas mood

jouluaatto-4

Hei! Terveiset täältä pienten ja isompien flunssapotilaiden joulunvietosta. Joulu on mennyt melko riehakkaasti lasten osalta, mutta välillä on onneksi rauhoituttu pelaamaan pelejä, kuuntelemaan levyjä, lukemaan kirjoja ja katsomaan piirrettyjä. Jouluaattoon latautuu usein vähän liikaa odotuksia. Nautin enemmän joulupäivästä, jolloin tunnelma on vähän rauhallisempi, lapset leikkii, aikuiset lukevat ja odotetaan että ruoka lämpenee uunissa. Toivottavasti teillä on ollut tunnelmallinen joulu. Nauttikaa siellä!

ikkunalauta

joulukuusi

afrikantahti

mini-joulukuusi

palapeli

joulukuusi-2
jouluaattona

joulukuusi-3

kitara

joulukuusi-1

satukirja

joululahja-1

joulukuusi-4
levysoitin-3

Christmas mood.

 

Ensimmäinen jouluni Helsingissä / My first Christmas in Helsinki

joulukuu-15-1

Melkoisen lämpimiä joulukuun päiviä. Olen viilettänyt ulkona hameessa, sukkahousuissa ja syystakissa. Eilen aamulla aurinko paistoi niin kirkkasti ja sokaisten, että en olisi ihmetellyt jos olisin kävellyt jotain päin. Ilahdutti sateisten päivien jälkeen nähdä talojen kultaiset seinät.

joulukuu-15

Odotan joulua innolla, sillä tämä on elämäni ensimmäinen joulu Helsingissä ja omassa kodissa. Perheeni tulee tänne viettämään joulua ja saan kokeilla onneani jouluruokien valmistuksessa. Olo on ihanan rauhallinen ja hyvä. Onnellinen. Tuntuu hyvältä jäädä kotiin ja tehdä ensimmäistä kertaa joulujuttuja täällä. Arvaatkaa olenko aloittanut? No, hyvin hitaasti, mutta onneksi joulu rakentuu pienistä asioista. Kynttilät, tähdet ja valot ovat valaisseet jo tovin aikaa, muutama joululahja on paketoitu ja jouluruokien ostoslista alkaa olla valmis. Kuusen hankinta on mielessä. Siinä kai se sitten on. Tärkeintä on tunnelma ja rakkaat.

jouluikkuna-2
joulukuu-15-2
jouluikkuna
joulukuu-15-3
joulukuu-15-4

kotona

kotona-1

This will be my first Christmas in Helsinki and I’m really looking forward to it. My family is coming to visit and I can show my cooking skills with Christmas food. Let’s see how it’s going to work out. The past weeks have been very warm for this time of the year. Doesn’t really feel like winter at all. 

Elämäni kaunein maisema / Winter wonderland

talvi-uudessakaupungissa-1

Piipahdin marraskuun lopulla perheeni luona Uudessakaupungissa ja samaan aikaan kanssani sinne saapui maailman kaunein talvi. En olisi osannut kuvitella, kuinka onnelliseksi lumi minut tekisi. Kävelin, kahlasin, pyörin ja pyörittelin päätäni, tuijotin, kuvasin, nuuhkin ilmaa, hengitin raikkautta ja hoin taukoamatta “ihanaa, ihanaa, niin kaunista”.  Pyrytti oikein toden teolla, mutta en malttanut lähteä sisälle, vaan tallustelin lumen narskeessa ja imin itseeni kaiken sen valkeuden sillä ajatuksella, että se mahdollisesti jää Helsingissä kokonaan väliin. Lopulta koitti vielä vaaleanpunainen auringonlasku meren yllä ja ajattelin, että se on elämäni kaunein maisema. Niin se tähän mennessä onkin. Rakastin lapsena Narnia-sarjaa ja muistan kuinka talvisin koulumatkat kestivät pitkään, kun kiersimme ystäväni kanssa “Narnia-metsän” kautta. Edelleen lumisessa maisemassa on samaa taikaa.

talvi-uudessakaupungissa-18

talvi-uudessakaupungissa-2

talvi-uudessakaupungissa-21

talvi-uudessakaupungissa
talvi-uudessakaupungissa-6

talvi-uudessakaupungissa-16

talvi-uudessakaupungissa-19

talvi-uudessakaupungissa-24

talvi-uudessakaupungissa-23

talvi-uudessakaupungissa-3

talvi-uudessakaupungissa-22

talvi-uudessakaupungissa-5

talvi-uudessakaupungissa-14

talvi-uudessakaupungissa-12

I experienced the most beautiful winter days in Uusikaupunki in the end of November. I stayed there couple of days to visit my family. I will remember those  days in a winter wonderland forever.