Tarpeelliset kotipäivät / Days at home

Viimeinen kuukausi on ollut sellaista väsymystä joka tuntuu kaikkialla kehossa ja lopulta kasvaa liian isoksi möykyksi ja räjähtää. Tiedän, että olisi pitänyt levätä välillä, mutta aina se ei tunnu olevan mahdollista. Joskus kaikki vain kasaantuu ja hommat täyttävät päivän jokaisen tunnin.

Pari viikkoa sitten vietin kaksi päivää metsässä. Lähdin aamupäivällä, tulin alkuillasta takaisin. Ja sama uudestaan.

Puiden alla hartiat laskeutuivat. Ne laskeutuivat niin, että yhtäkkiä purskahdin äänekkääseen itkuun siitä onnesta, että tuntui vihdoinkin kevyeltä. Siellä metsässä, havisevien puiden ympäröimänä kun oli niin hyvä olla. Rauhallista, kaunista, hiljaista, raikasta. Metsä on paras stressilääke, ihanin, hellin ja toimivin.

 

Sen jälkeen tietysti sairastuin ja nyt olen kotihengaillut useamman päivän. Flunssa tuli tavallaan ihan hyvään aikaan, on ollut hyvä olla kotona ja kerätä voimia. Nyt olo on jo parempi, olen saanut järkevämmästä päivärytmistä kiinni. On hyvä olla, inspiraatiota ja energiaa tehdä asioita.

The last month has been so busy with everything that I’ve been really looking forward to spending more time at home doing nothing and just charging my batteries. Well, then I got a flue that forced me to slow down. It doesn’t feel that bad because it’s so grey and rainy outside.

Luckily I feel better already and I have more energy to do things and slowly arrange my weekdays to be less stressful. 

Advertisements

Juhlia, arkea ja uusia alkuja / Parties, weekdays and new beginnings

Kuukausi sitten kirjoitin viimeksi. Sen aikana on tapahtunut paljon kaikkea.

Sain uuden, ihanan kummipojan, jonka nimiäisiä vietimme ystävien saaressa. Lempisaaressani. Olin töissä Habitaressa huiman intensiivisissa tunnelmissa, Mujin Pop up-kaupassa. Pääsin työhaastatteluun. Kävin katsomassa Q-teatterissa upeasti lavastetun ja puvustetun Tavallisuuden aave-näytelmän. Istuin iltaa ystävien uudessa kodissa, syötiin vietnamilaista ruokaa, juotiin viiniä ja kuunneltiin huonoa musiikkia. Ja vähän hyvääkin.

Vietimme perinteisiä rapujuhlia Käpylässä ystävien kanssa ties kuinka monennetta vuotta. Aloitin uuden työn haaveilemassani ihanassa, vastuullisessa ekologisten tuotteiden liikkeessä. Vietin syntymäpäivääni harjoittelemalla uudessa työpaikassa ja joustin ikuisesta periaatteestani olla tekemättä töitä syntymäpäivänä. Irtisanouduin haikeana vanhasta työpaikastani ja koitin tehdä miljoona latteartia  ja juoda espressoa varastoon. Juhlin ystävän syntymäpäiviä heidän uudessa, kodikkaassa puutalossa ja söin elämäni övereintä sateenkaarikakkua.

Sellaista kaikkea. Paljon juhlia, vielä enemmän töitä.

Nyt juon kotona kauramaitoon tehtyä kurkumajuomaa inkiväärillä, hunajalla, tähtianiksella, neilikalla ja chilillä. Ja niistän. Ja aivastelen.

A month has gone since I last wrote. A lot has happened during that time. I started a new job and I’m excited about it! I have been celebrating a lot too. I got a new lovely godson, had my birthday, and celebrated friends’ birthdays and so on. I also worked a lot! So much that I got a flue. So now I’m just sitting at home drinking turmeric latte made of oat milk and flavored with honey, chili, ginger, carnation and star anise.

On ihan helppoa / It’s easy

On ihan helppoa tuijottaa tyhjyyteen, unohtua lauseeseen, pysähtyä ilman että siinä hetkessä tajuaa pysähtyneensä. Herätä kuin unesta ja muistaa yhtäkkiä missä on. Sitä voi ajatella keskittymisvaikeutena, kun teet jotain, sinulle puhutaan, sinä kuuntelet, kaikki puhuvat, kaikki odottavat ja yhtäkkiä jokin räjähtää. Kuppi/ kirja/ puhelin/  tippuu kädestä, törmäät oveen tai ihmiseen. Toisaalta se on keskittymistä, ei ollenkaan vaikeaa. Usein vain tilanteeseen sopimatonta keskittymistä, väärä asia, väärä hetki.

Siksi on kivaa, että on lauantai. Sellainen, ettei mihinkään kiire, ei mitään sovittua koko päiväksi. Toinen kuppi kahvia pressopannulla. Hän lukee, minä kirjoitan. Ikkuna on auki, lapsi huutaa, koira haukkuu, auto tyhjäkäynnillä, ovet käy. Silti hiljaista, ikään kuin.

Haluaisin muuttaa blogin nimen joksikin, joka liittyisi vähemmän kotiin. Vaikka koti onkin se paikka, jossa tunnen olevani turvassa, rauhassa herkkä, rauhassa heikko, kaikkea mitä kenenkään ei tarvitse tietää. Cosy home on vähän äklö nykyiselle minulle, mutta oli kovin sopiva silloin vuonna 2008 kun blogin perustin. En kyllä keksi mitään muutakaan nimeä. Ainoa joka tulee mieleeni on sana Sunnuntai. Koska sunnuntai on ihana, lempipäivä, pehmeä, kotipäivä, kaikki ihanat asiat-päivä. Siksi leikinkin sunnuntaita usein.

It’s easy to get lost in thought, to forget where you are and what you were doing. It’s easy to stare at a point and suddenly wake up from the dream and realize where you are. Somewhere doing something else than you remembered. I like to get lost even though some might call it a problem of concentration. Then, at least, I’m focused on something and that something is usually much more interesting to me.

Uutta seinällä / New Art on the Wall

Ihastuin yhteen taideteokseen niin paljon Kauppa & Galleria Rõõmin seinällä, että oli pakko juosta näyttelyn viimeisenä päivänä katsomaan oliko se vielä siellä. Onneksi oli! Nyt se löysi vihdoinkin sopivan paikan meidän kodista, kun viikonloppuna oli aikaa mallailla. Teos on Karkki Mäkelän ja nimi on Väärä elämä.

Yksi kirjanurkassa nojaillut julistekin, jonka löysin Amos Andersonin muuttomyynnistä, sai vihdoin kehykset ja päätin laittaa sen lähelle tietokonenurkkausta, jotta tylsin kohta kodista olisi vähän kivempi.

Voisikohan vähän useammin olla vapaita kotiviikonloppuja, jotta pyykkivuoret eivät aina olisi kahden metrin korkuisia, lattiat täynnä paikkaa etsiviä tauluja, siellä täällä puoliksi luettuja kirjoja ja pölypalloja kaikkialla?

I fell in love with a piece of art by Karkki Mäkelä at Shop & Gallery Rõõm so much that I needed to run there on the last day of the exhibition. Luckily it was still there. And now I’m a happy owner. I also hung up a poster that I bought from the Amos Anderson Art Museum. 

Kukkia ja taidetta / Flowers and Art

Tämä viikonloppu on ollut siitä harvinainen, että minulla ei ole ollut mitään suunnitelmia, töitä tai sovittuja juttuja. Mies lähti mökille ja linnoittauduin koti-ikävissäni neljän seinän sisälle ihanaan rauhaan ja yksinoloon. Niin tarpeellista ja mieltä rauhoittavaa olla joskus yksin kotona! Suunnittelin laittavani puhelimen kiinni ja uppoutuvani kirjoihin ja musiikin kuunteluun, mutta en ihan malttanut kuitenkaan täysin sulkeutua ulkopuoliselta elämältä. Mutta melkein.

Nukuin pitkään, söin aamiaista ja luin Armi Ratian elämänkertaa. Tein kahvia, jota join pitkin päivää hitaasti niin, että lopulta se muuttui jääkahviksi jääpalojen avulla. Siivoilin, pesin neljä koneellista pyykkiä. Kuuntelin uusia vinyylilevyjä, joita löysin kirpparilta. Etsin viherkasveille parempia paikkoja, sillä kärsivät raasut kuumuudesta, kun minä en malta pitää verhoja kiinni. Naulasin pari uutta taulua seinälle. Otin paljon valokuvia kukista ja tauluista, ja puhelinkuvia instagramiin. Lakkasin kynnet pinkiksi ja järjestelin vaatekaappia. Haahuilin ja nautin, ihan vaan.

 Sain ystävältä hehkuvan vaaleanpunaisen orkidean ja toiselta ystävältä neuleen, jossa on lempivärejäni vaaleanpunaista, mintunvihreää ja mustaa.

Päätin, että alan puhumaan niistä asioista joista haaveilen, niin kuin ne olisivat jo toteutumassa. Eli sitten kun, eikä sitten jos.

I have had a lovely weekend alone at home. My boyfriend was at summer cottage with friends, so I had a chance to just relax at home for a long time. 

Maalaus, valonsäteitä ja pastellitaivas / Painting, rays of light and a pastel sky

Nautin jokaisesta seinälle heijastuvasta auringon säteestä, selkää lämmittävästä porotuksesta, sisälle puhaltavasta viilentävästä tuulesta iltaisin, kun ikkuna on auki. Tekee mieli avata kaikki verhot ja ikkunat heti aamusta, vaikka naapurin kattoremontti hyökkää meluisena sisälle. Juon aamukahvia valoisassa keittiössä, jääteetä iltaisin, kun aurinko laskee. On kesä vaikkei aina tunnu siltä.

Katselen työhuoneelta vierailevaa maalaustani kotona. Se tuntuu uudelta, erilaiselta. Oranssit hiukset hehkuvat.

Tähän vuodenaikaan taivas on akvarellimaalaus. Tekee mieli harhailla Helsingin kaduilla aamuun.

Loving this time of the year when the sky is so beautiful and sunsets are like watercolor paintings.  I feel summery even when the weather is not so summery. I’m trying to catch every ray of light. I brought one of my paintings home from the work space and it’s interesting to see it in a different space. The colors are glowing. 

Photos by me and Erno.

Hei Japanista ja kotoa / Hello from Japan and from home

Terveiset Japanista! Siellä oli ihanaa, lämmintä, kaoottista, äänekästä, kaunista, rauhallista, harrasta, sekopäistä, hikistä, värikästä, harmonista ja inspiroivaa. En ole koskaan ollut näin hämilläni matkan jälkeen, ihan hyvällä tavalla. Tuntuu, että kaikessa nähdyssä ja tapahtuneessa on niin paljon käsiteltävää, että menee tovi ajatuksia ja tuntemuksia purkaessa.

Tokio oli täynnä ärsykkeitä, jatkuvia erilaisia ääniä ja loputonta liikettä, mutta silti myös puistoja ja joenvarsia täynnä rauhallisia istuskelupaikkoja ja kaupunginosiin kätkettyjä salaisia puutarhoja ja pyhättöjä.

Kioto tuntui Tokion jälkeen pittoreskiltä pikkukaupungilta. Matalia, perinteisiä vanhoja taloja, kukkien ja puiden reunustama joenvarsi kahviloineen, temppeleitä ja kimonoasuisia aasialaisia kaikkialla. Kioto avautui hiljalleen, kun taas Tokio räjähti naamalle. Pidin molempien sydämestä ja sykkeestä.

Terveisiä myös kotoa! Täällä on valoisaa, niin rauhallista, laajaa ja jotenkin yltäkylläisen oloista kolmen viikon hikisen ja ahtaan Airbnb-asumisen jälkeen. Lähtisin silti heti takaisin, mihin vain.

Matkoilla on aina niin totaalisen vapaa olo, unohdan hetkessä että minulla on työ ja jonkinlaisia velvotteita kotona. Matkustaminen myös vain lisää matkakuumetta.

Parasta Japanin matkalla oli päästä kurkistamaan hetkeksi aasialaiseen kulttuuriin, oppia siitä jotain pientä.

Hello from Japan and from home!

Japan was everything, noisy, colorful, chaotic, breathtaking, warm, sweaty, peaceful, heartfelt, beautiful, and inspiring. I have never felt as baffled after any journey as this. In a good way, I mean. Everything we saw and experienced will take a while to process. Tokyo was full of stimuli with all the different noises, colors, lights and the masses of people, but also all the green parks with peaceful places to sit down and beautiful hidden gardens in the middle of the neighborhoods. Kyoto felt like a little town after Tokyo. Trees and flowers bordering the river side full of cafés, traditional old and low Japanese houses, temples and Asian tourists dressed in kimonos everywhere.

Kyoto opened up slowly while Tokyo exploded in your face. I liked the heart and the beat of both cities.