Aurinkoa, joogaa ja ajatuksia ajasta

aamulla

Aurinkoista lauantaita! Viime päivät ovat tuntuneet takkuilevilta, ilmassa on ollut väsymystä, sairastelua ja stressiä, joka on purkautunut itkuina ja ärtymyksenä. Päätin, että nyt loppuu kelloon tuijottelu, itseni syyttely ja alkaa parempi ajankäyttö ja ennen kaikkea itsestä huolehtiminen, ruoskimisen ja hölmön itsesäälin sijaan. Samalla huomasin, että Virpin ihanassa blogissa on menossa raikastusviikko ja sehän on juuri sitä mitä kaipasinkin! Ja en pelkästään viikkoa, vaan ihan jatkuvaa huolenpitoa siitä, että muistaisin ottaa iisimmin, syödä paremmin, liikkua enemmän ja krhm, olla vähemmän koneella. Kanssa-asukki karkasi juuri viiden päivän talvilomalle, joten minulla on senkin puolesta hyvää aikaa rauhoittua ihan itsekseni.

aamuaurinko

Heräsin siihen, että aurinko paistoi silmiin. Rakastan herätä valoon, mutta kaipaamme molemmat myös pimeämpää huonetta iltaisin, joten pimennysverhot ovat hankintalistalla. Keittiössä näytti niin hämärältä, että päätin siirtää sohvapöydän olohuoneen ikkunan eteen, koska halusin syödä auringossa. Nyt on myös enemmän tilaa joogalle, jota koitan taas elvyttää.

aamujooga

aamuaurinko2

aamuaurinko1

sencha-tee

aamuaurinko3

Aloin muistelemaan blogiani vuosia sitten. Silloin blogini keskittyi enemmän hyvinvointiin ja kirjoitin ehkä enemmän. Nyt kun tiedän, että lukijoita on enemmän kuin alkuaikoina, en jostain syystä uskalla enää kirjoittaa kaikesta mistä haluaisin ja monta asiaa jää sanomatta. Hassua ehkä, mutta niin se vain menee. Mitä teille kuuluu?