Vuosi, ja seuraava / This year and the next one

Juttelin tutun kanssa innostuneesti uudesta vuodesta. Siitä kuinka kivaa on, että vuosi vaihtuu ja kuinka paljon molemmilla on jo suunnitelmia. Puhuimme myös uusista kalentereista, jotka on tietenkin jo hankittu ja siitä kuinka ne ovat jo käytössä.

Ai mikä hetkessä eläminen?

Nyt kun sattuu vain olemaan sellainen olo, että tämä hetki on yhtä höttöä ja epämääräistä mönjää, eikä yhtään kiinnosta mikään muu kuin tästä nuhjuisesta mössöstä eroon pääseminen. (Ja voisin paeta oloa vaikka katsomalla loppuvuoden Netflixiä. )

Mutta epämääräisestä höttöolosta eroon pääseminen onnistuu tietenkin taas niin, että vain päätän uuden vuoden alun alkavan ilman kaikkea “vanhaa” ja ankeaa. Niin kuin päätän joka vuosi. Rakastan sitä “katkosta” ja käännettä, sivun vaihtamista. Tarpeellista pysähdystä/ irtipäästämistä /kliseistä uuden alkua. Tajusin, että kirjoitin lähes samoin viime vuonna ja allekirjoitan edelleen joka sanan. Ja myös sitä edellisen vuoden ajatukset. Aivan kuin toistaisin itseäni?

Vuosi on ollut henkilökohtaisesti kökkö. En edes jaksa sanoa raskas, koska olen väsynyt siihen raskaaseen sanaan. Enkä jaksa kieriskellä kökköyksissä ja raskauksissa. Haluan vain kevään, valon, inspiraation, maalaushetkiä, ulkoilua, hengittämistä, pysähtymistä ja kaikkea kivaa ja hyvää.

Haluan jättää taakse sen mitä pelkäsin tässä vuodessa eniten, aivan turhaan.

MUTTA, on tässä vuodessa ollut vaikka kuinka paljon hyvääkin! Paljon taidetta, työhuonetta, näyttelyt, ystävät, mökkeily, Vietnamin matka, KESÄ jne.

(Miksiköhän aina ajattelen vuoden kokonaisuutena ja siitä jää joko hyvä tai huono kuva?)

Oikeastaan tässä vuodessa on ollut ihan tosi paljon kivoja juttuja, mutta tyhmät terveysongelmat ovat varjostaneet koko vuotta niin, että on ollut vaikea olla täysin onnellinen. Ja pelkkä ajatuskin siitä on ollut niin ärsyttävä, että olen vain tsemppaillut menemään koko vuoden ja sen takia olo on uupunut, mutta kuitenkin ihan jees. Ja sitten toisaalta olen aika ylpeä siitä että olen jaksanut niin hyvin. Mutta se siitä.

Joten, UUSI VUOSI, TERVETULOA!

Ihanaa uutta vuotta teille, iloa, terveyttä ja rakkautta!

I already really look forward to the start of the new year. At the end of every year I feel the same, tired and thirsty for something new. Even though it’s just psychological that I feel things are somehow changing and the new year will always be better, I feel it important. It works for me. This year has been a bit tough for me because I’ve been fighting with stupid health problems but if I don’t think about them, all is good. The summer was lovely and hot, I painted a lot and had two exhibitions, I enjoyed all the summer cabin trips with friends and my dream of escaping Finnish November came true when we traveled to Vietnam. 

I wish you a happy, healthy and lovable New Year! 

Advertisements

Sunnuntaiterkut!

Haluaisin avata tätä kevättä, sitä miksi blogissa on ollut niin hiljaista ja mitä kaikkea on tullut mietiskeltyä hektisen kevään aikana, mutta oikeastaan paljon kivempaa on vain keskittyä kevyeen ja jakaa leppoisia sunnuntaikuvia, kun niitä tuli pitkästä aikaa napattua.

Ja iloita siitä, että on valoa, vapaapäiviä, kevätkukkia, linnunlaulua, ystäviä, kakkua ja sunnuntai, jolloin ei tarvitse tehdä mitään. Paitsi ehkä laittaa housut jalkaan, kun on tulossa kavereita kylään.

Pitkästä aikaa tuli laitettua herkkuja pöytään nyyttärihengessä ja istuttua koko päivä höpisemässä kaikkea, kevyttä ja vakavaa. Mukana oli myös maailman pehmein ja leppoisin koirakaveri, joka sai rapsutteluterapiaa hetkeksi varastoon. Tai siis minä sain. En tiedä kummalle se oli mukavampaa, koiralle vai rapsuttelijoille. Ehkä meille, sillä koira olisi ottanut mieluummin herkkuja pöydästä, jos olisi saanut valita niiden tai rapsutusten väliltä.

Hedelmät ja suklaamössökakku.

Kaverikuva!

Brunssivieras ottaa rennosti.

Lupa paeta, villapaidan alle tai etelään

Hei te siellä sunnuntaipuuhissanne, mitä kuuluu?

Olen muutaman päivän hissutellut menemään. Hautautunut jättimäisen sammalenvihreän muhkuvillapaidan alle. Villasukat jalassa, teekuppi kädessä. Korkeintaan keksinyt tekosyyksi kauppareissun vähän kauempana sijaitsevaan ruokakauppaan, jotta en viettäisi ihan koko päivää sisällä.  Lempityyppi lähti matkoille lämpimään ja jätti minut tänne kastelemaan kukkia, pitämään taloa ja kertomaan kiinnostavia kuulumisia Helsingin harmaasta säästä, jännittävistä työpäivistä ja elämän suurista koettelemuksista.

Lähettelee kuvia ja videoita vihreydestä, auringosta ja parvekkeesta täynnä kukkia. Minä lähetän kuvan Stokkan joulukuusista ja jouluvaloista.

Tämän päivän agendani on ollut:

-kofeiinittoman vihreän teen osto, jotta teetä voi ryystää vielä myöhään illallakin.  Ostin sen vihreän teen lisäksi myös laventelisuklaata, sappisaippuaa ja hohtavaa silmänympärysvoidetta (ymmärrätte varmaan).

-tahranpoisto lempineuleesta (Miksi jokaIKISEEN lempivaatteeseen tulee aina joku kamala tahra, reikä tai muu katastrofi, mutta kaikki muut vaatteet säästyvät iloisen tyytyväisenä kaikelta pahalta?)

Jaah, no siinä ne sitten olikin. Sunnuntai, katsos. Ei sunnuntaisin tarvitse tehdä mitään, jos ei halua. Eikä myöskään pyhäinpäivisin. Vapaapäivisin. Kökköpäivisin.

Kello 15.20 koti pimeni. Napsautin kaikki pikkuvalot päälle ja keitin jasmiiniteetä.

Mietin äitiäni, joka aina kehuskelee, kuinka pimeys ei tunnu hänestä missään. Että on vain mukavaa, kun on pimeää. Ei ahdista sitten yhtään.

Vaikea ymmärtää.

Haluaisin vain pukeutua kaikkeen vaaleanpunaiseen, lämpöhattaraan, maalata pelkästään pastellivärejä, istua kylvyssä, tuoksua kukilta ja ostaa kukkia, häikäistyä auringosta. Sen sijaan hankin jättimäisen, lämpimän ananasviltin, johon voi kääriytyä turvaan marraskuulta.

Seuraavaksi päivän kolmas kupillinen teetä, kirjan viimeistely ja uuden aloittaminen…

Tarpeelliset kotipäivät / Days at home

Viimeinen kuukausi on ollut sellaista väsymystä joka tuntuu kaikkialla kehossa ja lopulta kasvaa liian isoksi möykyksi ja räjähtää. Tiedän, että olisi pitänyt levätä välillä, mutta aina se ei tunnu olevan mahdollista. Joskus kaikki vain kasaantuu ja hommat täyttävät päivän jokaisen tunnin.

Pari viikkoa sitten vietin kaksi päivää metsässä. Lähdin aamupäivällä, tulin alkuillasta takaisin. Ja sama uudestaan.

Puiden alla hartiat laskeutuivat. Ne laskeutuivat niin, että yhtäkkiä purskahdin äänekkääseen itkuun siitä onnesta, että tuntui vihdoinkin kevyeltä. Siellä metsässä, havisevien puiden ympäröimänä kun oli niin hyvä olla. Rauhallista, kaunista, hiljaista, raikasta. Metsä on paras stressilääke, ihanin, hellin ja toimivin.

 

Sen jälkeen tietysti sairastuin ja nyt olen kotihengaillut useamman päivän. Flunssa tuli tavallaan ihan hyvään aikaan, on ollut hyvä olla kotona ja kerätä voimia. Nyt olo on jo parempi, olen saanut järkevämmästä päivärytmistä kiinni. On hyvä olla, inspiraatiota ja energiaa tehdä asioita.

The last month has been so busy with everything that I’ve been really looking forward to spending more time at home doing nothing and just charging my batteries. Well, then I got a flue that forced me to slow down. It doesn’t feel that bad because it’s so grey and rainy outside.

Luckily I feel better already and I have more energy to do things and slowly arrange my weekdays to be less stressful. 

Kukkia ja taidetta / Flowers and Art

Tämä viikonloppu on ollut siitä harvinainen, että minulla ei ole ollut mitään suunnitelmia, töitä tai sovittuja juttuja. Mies lähti mökille ja linnoittauduin koti-ikävissäni neljän seinän sisälle ihanaan rauhaan ja yksinoloon. Niin tarpeellista ja mieltä rauhoittavaa olla joskus yksin kotona! Suunnittelin laittavani puhelimen kiinni ja uppoutuvani kirjoihin ja musiikin kuunteluun, mutta en ihan malttanut kuitenkaan täysin sulkeutua ulkopuoliselta elämältä. Mutta melkein.

Nukuin pitkään, söin aamiaista ja luin Armi Ratian elämänkertaa. Tein kahvia, jota join pitkin päivää hitaasti niin, että lopulta se muuttui jääkahviksi jääpalojen avulla. Siivoilin, pesin neljä koneellista pyykkiä. Kuuntelin uusia vinyylilevyjä, joita löysin kirpparilta. Etsin viherkasveille parempia paikkoja, sillä kärsivät raasut kuumuudesta, kun minä en malta pitää verhoja kiinni. Naulasin pari uutta taulua seinälle. Otin paljon valokuvia kukista ja tauluista, ja puhelinkuvia instagramiin. Lakkasin kynnet pinkiksi ja järjestelin vaatekaappia. Haahuilin ja nautin, ihan vaan.

 Sain ystävältä hehkuvan vaaleanpunaisen orkidean ja toiselta ystävältä neuleen, jossa on lempivärejäni vaaleanpunaista, mintunvihreää ja mustaa.

Päätin, että alan puhumaan niistä asioista joista haaveilen, niin kuin ne olisivat jo toteutumassa. Eli sitten kun, eikä sitten jos.

I have had a lovely weekend alone at home. My boyfriend was at summer cottage with friends, so I had a chance to just relax at home for a long time. 

Maalaus, valonsäteitä ja pastellitaivas / Painting, rays of light and a pastel sky

Nautin jokaisesta seinälle heijastuvasta auringon säteestä, selkää lämmittävästä porotuksesta, sisälle puhaltavasta viilentävästä tuulesta iltaisin, kun ikkuna on auki. Tekee mieli avata kaikki verhot ja ikkunat heti aamusta, vaikka naapurin kattoremontti hyökkää meluisena sisälle. Juon aamukahvia valoisassa keittiössä, jääteetä iltaisin, kun aurinko laskee. On kesä vaikkei aina tunnu siltä.

Katselen työhuoneelta vierailevaa maalaustani kotona. Se tuntuu uudelta, erilaiselta. Oranssit hiukset hehkuvat.

Tähän vuodenaikaan taivas on akvarellimaalaus. Tekee mieli harhailla Helsingin kaduilla aamuun.

Loving this time of the year when the sky is so beautiful and sunsets are like watercolor paintings.  I feel summery even when the weather is not so summery. I’m trying to catch every ray of light. I brought one of my paintings home from the work space and it’s interesting to see it in a different space. The colors are glowing. 

Photos by me and Erno.

Hei Japanista ja kotoa / Hello from Japan and from home

Terveiset Japanista! Siellä oli ihanaa, lämmintä, kaoottista, äänekästä, kaunista, rauhallista, harrasta, sekopäistä, hikistä, värikästä, harmonista ja inspiroivaa. En ole koskaan ollut näin hämilläni matkan jälkeen, ihan hyvällä tavalla. Tuntuu, että kaikessa nähdyssä ja tapahtuneessa on niin paljon käsiteltävää, että menee tovi ajatuksia ja tuntemuksia purkaessa.

Tokio oli täynnä ärsykkeitä, jatkuvia erilaisia ääniä ja loputonta liikettä, mutta silti myös puistoja ja joenvarsia täynnä rauhallisia istuskelupaikkoja ja kaupunginosiin kätkettyjä salaisia puutarhoja ja pyhättöjä.

Kioto tuntui Tokion jälkeen pittoreskiltä pikkukaupungilta. Matalia, perinteisiä vanhoja taloja, kukkien ja puiden reunustama joenvarsi kahviloineen, temppeleitä ja kimonoasuisia aasialaisia kaikkialla. Kioto avautui hiljalleen, kun taas Tokio räjähti naamalle. Pidin molempien sydämestä ja sykkeestä.

Terveisiä myös kotoa! Täällä on valoisaa, niin rauhallista, laajaa ja jotenkin yltäkylläisen oloista kolmen viikon hikisen ja ahtaan Airbnb-asumisen jälkeen. Lähtisin silti heti takaisin, mihin vain.

Matkoilla on aina niin totaalisen vapaa olo, unohdan hetkessä että minulla on työ ja jonkinlaisia velvotteita kotona. Matkustaminen myös vain lisää matkakuumetta.

Parasta Japanin matkalla oli päästä kurkistamaan hetkeksi aasialaiseen kulttuuriin, oppia siitä jotain pientä.

Hello from Japan and from home!

Japan was everything, noisy, colorful, chaotic, breathtaking, warm, sweaty, peaceful, heartfelt, beautiful, and inspiring. I have never felt as baffled after any journey as this. In a good way, I mean. Everything we saw and experienced will take a while to process. Tokyo was full of stimuli with all the different noises, colors, lights and the masses of people, but also all the green parks with peaceful places to sit down and beautiful hidden gardens in the middle of the neighborhoods. Kyoto felt like a little town after Tokyo. Trees and flowers bordering the river side full of cafés, traditional old and low Japanese houses, temples and Asian tourists dressed in kimonos everywhere.

Kyoto opened up slowly while Tokyo exploded in your face. I liked the heart and the beat of both cities.