Kuinka selvitä talvesta / How to survive the winter

Kuinka selvitä talvesta?

-tee kotiin kevät

-muuta ulkomaille

-lopeta työt ja pysy talvi kotona

-aloita joku uusi harrastus, joka vie niin mukanaan ettet huomaa talvea (mikä?)

-hanki kylpyamme ja täytä se kosteusvoiteella / jollain paksulla rasvalla / kookosöljyllä ja kylve kosteusvoiteessa joka päivä

-jos käyt vielä töissä, kuuntele black metalia työmatkoilla

-älä käy suihkussa tai kastele itseäsi muutoinkaan

-hanki pilkkihaalari

-sähkösukat?

-kirkasvalolamppu ja d-vitamiinia

-etsi lunta

-vuokraa palju / sano kaikkiin paljukutsuihin kyllä! (ei toimi tuon kohdan kanssa, jossa neuvottiin olemaan kastumatta)

-keitä teetä ja katsele lomakuvia

Hetki sitten sain ihan naurettavan lapsellisen raivokohtauksen talvelle, kylmälle, säryille, pimeydelle ja arjelle. Huusin kuinka vihaan sitä ja vihaan tätä. Mutta sitten seuraavana päivänä paistoikin aurinko, sain olla aamun rauhassa kotona ja huomasin hokevani kuinka paljon rakastan aurinkoa, aamuja ja valoisaa kotia. Vihaan tai rakastan, kuinka teiniä.

Mutta sen raivoilun jälkeen hengitin hetken, kaivoin esille kutimet ja pastellilangat. Istahdin nojatuoliin, etsin Areenasta dokumentin Tove Janssonista ja aloin kutoa. Inspiroiduin Tovesta.

“Voisin oksentaa muumipeikkojen päälle.” Sanoi Tove, kun olisi halunnut vain maalata.

Kaipasin vielä lisää ja katsoin dokumentin J. Karjalaisesta, Amy Winehousista ja vielä Janis Joplinista. Sen jälkeen päätin (koittaa) raivota vähemmän ja katsoa enemmän dokumentteja ja elokuvia. Ja kutoa.

Oikeastaan parasta talvella on kerätä inspiraatiota varastoon näkemällä ystäviä mahdollisimman usein ja paljon, koska ystävissä on taika saada olo aina ihanaksi. Ja ihan sellaisenkin väläyksen sain päähän, että tämähän on parasta aikaa hengailla museoissa, kirjastoissa, taidenäyttelyissä ja käydä leffoissa. Joten koitan nyt keskittyä enemmän kivoihin asioihin ja lakata ruikuttamasta. Ja kaivan lomakuvat esille ja kirjoitan rannoista ja simpukoista.

Ja katselen näitä ihania valkeita talvikuvia ja valohetkiä.

Ja uusi joululahjakirjakin odottaa lukemista! Odotan!

I’m not a big fan of winter time, especially because it’s not snowy nowadays. I suffer from darkness and cold and always dream about living somewhere warm for half of the year. But now I’m trying to change my attitude because I kind of just realized that IT IS OK to just relax and collect some inspiration for lighter days. I don’t need to do something all the time and feel bad if I just watch good documentaries and movies every evening (from 4pm when it already looks like midnight). I also plan to start visiting all the beautiful museums, art galleries, botanical gardens, libraries and other inspiring places in cold, grey days. And meet friends. (So not just dig in to home for the rest of the winter).

These wintery photos were taken in my childhood town at Christmas. It was so beautiful and magical!

Vuosi, ja seuraava / This year and the next one

Juttelin tutun kanssa innostuneesti uudesta vuodesta. Siitä kuinka kivaa on, että vuosi vaihtuu ja kuinka paljon molemmilla on jo suunnitelmia. Puhuimme myös uusista kalentereista, jotka on tietenkin jo hankittu ja siitä kuinka ne ovat jo käytössä.

Ai mikä hetkessä eläminen?

Nyt kun sattuu vain olemaan sellainen olo, että tämä hetki on yhtä höttöä ja epämääräistä mönjää, eikä yhtään kiinnosta mikään muu kuin tästä nuhjuisesta mössöstä eroon pääseminen. (Ja voisin paeta oloa vaikka katsomalla loppuvuoden Netflixiä. )

Mutta epämääräisestä höttöolosta eroon pääseminen onnistuu tietenkin taas niin, että vain päätän uuden vuoden alun alkavan ilman kaikkea “vanhaa” ja ankeaa. Niin kuin päätän joka vuosi. Rakastan sitä “katkosta” ja käännettä, sivun vaihtamista. Tarpeellista pysähdystä/ irtipäästämistä /kliseistä uuden alkua. Tajusin, että kirjoitin lähes samoin viime vuonna ja allekirjoitan edelleen joka sanan. Ja myös sitä edellisen vuoden ajatukset. Aivan kuin toistaisin itseäni?

Vuosi on ollut henkilökohtaisesti kökkö. En edes jaksa sanoa raskas, koska olen väsynyt siihen raskaaseen sanaan. Enkä jaksa kieriskellä kökköyksissä ja raskauksissa. Haluan vain kevään, valon, inspiraation, maalaushetkiä, ulkoilua, hengittämistä, pysähtymistä ja kaikkea kivaa ja hyvää.

Haluan jättää taakse sen mitä pelkäsin tässä vuodessa eniten, aivan turhaan.

MUTTA, on tässä vuodessa ollut vaikka kuinka paljon hyvääkin! Paljon taidetta, työhuonetta, näyttelyt, ystävät, mökkeily, Vietnamin matka, KESÄ jne.

(Miksiköhän aina ajattelen vuoden kokonaisuutena ja siitä jää joko hyvä tai huono kuva?)

Oikeastaan tässä vuodessa on ollut ihan tosi paljon kivoja juttuja, mutta tyhmät terveysongelmat ovat varjostaneet koko vuotta niin, että on ollut vaikea olla täysin onnellinen. Ja pelkkä ajatuskin siitä on ollut niin ärsyttävä, että olen vain tsemppaillut menemään koko vuoden ja sen takia olo on uupunut, mutta kuitenkin ihan jees. Ja sitten toisaalta olen aika ylpeä siitä että olen jaksanut niin hyvin. Mutta se siitä.

Joten, UUSI VUOSI, TERVETULOA!

Ihanaa uutta vuotta teille, iloa, terveyttä ja rakkautta!

I already really look forward to the start of the new year. At the end of every year I feel the same, tired and thirsty for something new. Even though it’s just psychological that I feel things are somehow changing and the new year will always be better, I feel it important. It works for me. This year has been a bit tough for me because I’ve been fighting with stupid health problems but if I don’t think about them, all is good. The summer was lovely and hot, I painted a lot and had two exhibitions, I enjoyed all the summer cabin trips with friends and my dream of escaping Finnish November came true when we traveled to Vietnam. 

I wish you a happy, healthy and lovable New Year! 

Asioita, joita haluaisin tehdä

Ikkunat paiskautuvat agressiivisesti kiinni ja ikkunalaudalla ollut korttipino leviää lattialle.  Alkaa vaakasuora sade, joka pisaroi ikkunat täyteen viiruja. Laitan soimaan Cat Powerin uusimman levyn Wandered, jota en ole kuunnellut vielä ollenkaan.

Mietin asioita, joita pitäisi tehdä ja asioita, joita haluaisin tehdä. Haluaisin maalata olohuoneen yhden seinän haalean roosan väriseksi, hän vihreäksi. Haluaisin istuttaa avokadon jo ruukkuun, vaikka se saattaa olla liian aikaista. Haluaisin mennä varastoon tutkimaan vanhoja levypinojani ja valita sieltä työhuoneelle kuunneltavaa. Samalla kantaisin kotiin vanhat valokuvapinot, joita tekee mieli katsella näin vuosien jälkeen.

Haluaisin viettää päiväkausia kotona pehmeissä vaatteissa, kuunnella levyjä ja lukea Mia Kankimäen uutta kirjaa Naiset joita ajattelen öisin, josta tykkään jo nyt ihan hulluna vaikka olen vasta sivulla 50. Samalla haluaisin säästellä kirjaa ja lukea sitä hitaasti.

Haluaisin järjestellä kaikkea. Juuri nyt se tuntuu kivalta ja puhdistavalta. Vaatekaapin, kylppärin kaapin, korit joissa on pipoja, hanskoja ja huiveja, jääkaapin, maustekaapin, kaiken.

Haluaisin hakea residenssiin jonnekin, jotta olisi aikaa ja rauhaa tehdä. Maalata ja kirjoittaa, piirtää ja luonnostella, kuvata ja ajatella.

Haluaisin ommella ja korjata vaatteita. Muokata joitakin sellaisiksi että käyttäisin niitä. Ommella vihdoin valmiiksi sen ohuen, värikkään, silkkisen kietaisumekon jota olen vähitellen tehnyt kesästä asti. Ompelen sitä hitaasti, koska sen kanssa on mennyt hermot niin moneen kertaan. Minulla ei ole kaavoja, enkä oikeastaan osaa ommella kietaisumekkoa. Mutta opettelen. Haluaisin pitää keittiökirpparin ja haahuilla itse kirppareilla.

Haluaisin istua kirjastossa päiviä lukemassa kaikki lehdet ja lainata pinon kirjoja kotiin. Haluaisin yin-joogata kotona. Tein niin kerran ja se oli ihanaa. En ole tehnyt sen koommin, vaikka ajattelen sitä päivittäin. En osaa joogata kotona, kuin yksin. Haluan että on ihan hiljaista, eikä mikään keskeytä.

Haluaisin oppia kärsivälliseksi ja malttavaiseksi ja oppia keskittymään yhteen asiaan kerrallaan, elämään hetkessä useammin.

Nyt ajattelin aloittaa siitä varastosta, levyistä ja valokuvista. Ei, vaan sittenkin ensin joogasta.

Mitä te haluaisitte tehdä?

Hetken kevyt

Hetken kaikki on ollut hyvin. Melkein koko viikonlopun olen ollut läsnä, kevyt. Herännyt poikkeuksellisen aikaisin, hiipinyt keittiöön kirjan kanssa. Sytyttänyt kynttilät, koska on ollut vielä hämärää. Olen lukenut, kuunnellut sadetta ja katsellut pisaroita ikkunassa. Itkenyt kirjan lopussa (ja alussa ja keskellä). Sitten kuullut hänen heräävän ja kömpinyt takaisin peiton alle, lämpöön. Teen niin liian harvoin, sillä se on tuntunut ylellisyydeltä.

Puuroa, kahvia, hedelmiä, leipää. Radio päälle ja pois päältä. Levy soimaan. Päivä on valjennut ja valjennut.

Haluaisin säilyttää tämän olotilan, jossa en mieti liikaa. Otan torkut välillä, kun tuntuu siltä. Luen ja juon teetä, annan ajan vain olla ja mennä, määrittelemättä. Olen ollut melankolinen ja voinut huonosti pitkään. Siitä on vaikea kirjoittaa ja puhua. Silti välillä tekee mieli avata nämä sivut, laittaa kuvia ja lauseita, ilman että mietin minkä kuvan se minusta antaa. Sillä tiedän että kaikki muuttuu ja on erilaisia päiviä, huonoja ja hyviä. Joskus niiden välinen raja on vain huimaavan jyrkkä, mutta tulee loivempiakin mäkiä.

Tämä viikonloppu on kuitenkin taas todistanut, että paras olo tulee siitä, kun en yritä väkisin mitään ja lähden aina metsään kun siihen on mahdollisuus. Ja nukun ilman herätyskelloa.

Tämän hetken kivoimmat asiat ovatkin metsä, uni, sauna, taide, tee ja vapaapäivät kotona.

Ja se kun avaa kotioven ja astuu julkisivuremontin vuoksi hämärästä käytävästä eteiseen ja vastassa on niin kirkas valo, että se meinaa sokaista ja olen niin onnellinen, että hoen ääneen ihana, ihana koti, kiitos ihana valo!

 

Sunnuntaiterkut!

Haluaisin avata tätä kevättä, sitä miksi blogissa on ollut niin hiljaista ja mitä kaikkea on tullut mietiskeltyä hektisen kevään aikana, mutta oikeastaan paljon kivempaa on vain keskittyä kevyeen ja jakaa leppoisia sunnuntaikuvia, kun niitä tuli pitkästä aikaa napattua.

Ja iloita siitä, että on valoa, vapaapäiviä, kevätkukkia, linnunlaulua, ystäviä, kakkua ja sunnuntai, jolloin ei tarvitse tehdä mitään. Paitsi ehkä laittaa housut jalkaan, kun on tulossa kavereita kylään.

Pitkästä aikaa tuli laitettua herkkuja pöytään nyyttärihengessä ja istuttua koko päivä höpisemässä kaikkea, kevyttä ja vakavaa. Mukana oli myös maailman pehmein ja leppoisin koirakaveri, joka sai rapsutteluterapiaa hetkeksi varastoon. Tai siis minä sain. En tiedä kummalle se oli mukavampaa, koiralle vai rapsuttelijoille. Ehkä meille, sillä koira olisi ottanut mieluummin herkkuja pöydästä, jos olisi saanut valita niiden tai rapsutusten väliltä.

Hedelmät ja suklaamössökakku.

Kaverikuva!

Brunssivieras ottaa rennosti.

Pehmeitä päiviä, rooibosta ja ankeita kirjoja

Viikonlopuissa on mukavaa pehmeyttä. Nukun pitkään ja koska toinen nukkuu vielä pidempään, kömmin viereen. Puen kesävaatteiden päälle talvivaatteet, koska kesävaatteet ovat pehmeät ja talvivaatteet lämpimät. Päätän etten lähde ulos, koska on harmaata ja harmaina päivinä saa olla sisällä. Ehdotan rooibosteetä, laitan teen hautumaan ja tunnin kuluttua kuulen keittiöstä, että on varsin vahvat teet hautumassa. Muistutan itseäni, että teehetkeä olisi syytä kunnioittaa ja suoda keskittymistä sen muutaman minuutin verran.

On ollut keskittymisvaikeuksia muutoinkin. Maalaaminen tekee sitä, sillä se saa aina niin pauloihinsa, että kaikki muu meinaa peittyä alle ja huomaan, että ajatukset ovat työhuoneella. Unohtelen ja sekoilen, pyytelen anteeksi.

Luin Muumipappa ja meri-kirjan iltalukemisena. Luen joskus uudelleenkin, sillä se oli niin ihana, eikä minun ole ollenkaan mahdotonta lukea lempikirjoja useaan kertaan. Ja kirjoihin olen taas uppoutunut, sillä nyt on kirjahylly kaivettu varastosta ja koottu parin uuden lisäosan kanssa! Sitä järjestäessä löytyi paljon luettavaa ja syttyi taas suuri inspiraatio kirjoihin. Tosin tällä hetkellä luen niin kylmän oloista kirjaa, että mietin koko ajan sen keskenjättämistä ( Don DeLillon Nolla Kelviniä). Ennen en koskaan lopettanut teosta kesken, sillä ajattelin että on annettava mahdollisuus ja etten voi nähdä kokonaisuutta, jos en tiedä kaikkea. Sittemmin peruin päätökseni ja ajattelin että elämä on liian lyhyt ankeisiin kirjoihin ja muihinkin ankeisiin asioihin. Tällä hetkellä en tiedä kummin ajatella, mutta aion silti lukea DeLillon kirjan loppuun, sillä haluan sittenkin tietää miten siinä käy.

Hetki sitten istuin vielä nojatuolissa lukemassa, kunnes valo alkoi asteittain hiipumaan ja jäljellä oli hämärää ja siristelyä. Ehkä vielä kuppi rooibosta ja keittiöön vahtimaan hautumista.

Ja kävinpäs sittenkin ulkona, sillä halusin käydä syömässä Döner Harjun salaatin, jossa on hummusta, sydänsalaattia, sikurisalaattia, munakoisoa ja kaikkea ja joka oli muuten niin hyvää, että KÄYKÄÄ, jos kohdille osutte. Niin ja sitten oli nähtävä myös Rauha Mäkilän näyttely Helsinki Contemporaryssa, sitäkin suosittelen!

Leppoisaa viikonloppua! (Meinasin kirjoittaa sunnuntai-iltaa, koska tuntuu ihan sunnuntailta ja olenhan aina edellä aikaani.)

Kameran edessä ja takana / Tuttuja kulmia uusin silmin

Tammikuun Deko toi iloa, muiston kesästä, valosta ja tästä kodista kansien väliin. Kiehtovaa nähdä oma koti toisin silmin. Näyttää aina ihan uudelta, erilaiselta, jopa hehkeältä. Saattanee johtua siitä, että nurkat on putsplank ja kaikki kivasti järjestyksessä. Vissi ero vaikka tähän hetkeen, kun täällä vällyjen välissä niistelee, pyykit roikkuu oven pielissä ja siellä sun täällä, silityslauta keskellä olohuonetta, keittiön pöytä muutaman aamiaisen, lounaan ja illallisen jäljiltä ja vähän lehtiä, piirroksia ja kyniä siihen päälle.

Oli muuten hauska, villi ja tehokas päivä tuo kuvauspäivä silloin. Tuntui kuin olisin tuntenut kuvaajana toimineen ihanan Suvi Kesäläisen jo pitkään, kuten myös jutun kirjoittaneen Riikka Siusluodon. Varsinaissuomalaiset sielut löytävät ja tunnistavat kyllä toisensa!

Kesä ja valo, kuinka ikävöinkään. Mutta tulossa se on, hitaasti sävy kerrallaan.