Pehmeitä päiviä, rooibosta ja ankeita kirjoja

Viikonlopuissa on mukavaa pehmeyttä. Nukun pitkään ja koska toinen nukkuu vielä pidempään, kömmin viereen. Puen kesävaatteiden päälle talvivaatteet, koska kesävaatteet ovat pehmeät ja talvivaatteet lämpimät. Päätän etten lähde ulos, koska on harmaata ja harmaina päivinä saa olla sisällä. Ehdotan rooibosteetä, laitan teen hautumaan ja tunnin kuluttua kuulen keittiöstä, että on varsin vahvat teet hautumassa. Muistutan itseäni, että teehetkeä olisi syytä kunnioittaa ja suoda keskittymistä sen muutaman minuutin verran.

On ollut keskittymisvaikeuksia muutoinkin. Maalaaminen tekee sitä, sillä se saa aina niin pauloihinsa, että kaikki muu meinaa peittyä alle ja huomaan, että ajatukset ovat työhuoneella. Unohtelen ja sekoilen, pyytelen anteeksi.

Luin Muumipappa ja meri-kirjan iltalukemisena. Luen joskus uudelleenkin, sillä se oli niin ihana, eikä minun ole ollenkaan mahdotonta lukea lempikirjoja useaan kertaan. Ja kirjoihin olen taas uppoutunut, sillä nyt on kirjahylly kaivettu varastosta ja koottu parin uuden lisäosan kanssa! Sitä järjestäessä löytyi paljon luettavaa ja syttyi taas suuri inspiraatio kirjoihin. Tosin tällä hetkellä luen niin kylmän oloista kirjaa, että mietin koko ajan sen keskenjättämistä ( Don DeLillon Nolla Kelviniä). Ennen en koskaan lopettanut teosta kesken, sillä ajattelin että on annettava mahdollisuus ja etten voi nähdä kokonaisuutta, jos en tiedä kaikkea. Sittemmin peruin päätökseni ja ajattelin että elämä on liian lyhyt ankeisiin kirjoihin ja muihinkin ankeisiin asioihin. Tällä hetkellä en tiedä kummin ajatella, mutta aion silti lukea DeLillon kirjan loppuun, sillä haluan sittenkin tietää miten siinä käy.

Hetki sitten istuin vielä nojatuolissa lukemassa, kunnes valo alkoi asteittain hiipumaan ja jäljellä oli hämärää ja siristelyä. Ehkä vielä kuppi rooibosta ja keittiöön vahtimaan hautumista.

Ja kävinpäs sittenkin ulkona, sillä halusin käydä syömässä Döner Harjun salaatin, jossa on hummusta, sydänsalaattia, sikurisalaattia, munakoisoa ja kaikkea ja joka oli muuten niin hyvää, että KÄYKÄÄ, jos kohdille osutte. Niin ja sitten oli nähtävä myös Rauha Mäkilän näyttely Helsinki Contemporaryssa, sitäkin suosittelen!

Leppoisaa viikonloppua! (Meinasin kirjoittaa sunnuntai-iltaa, koska tuntuu ihan sunnuntailta ja olenhan aina edellä aikaani.)

Advertisements

Kameran edessä ja takana / Tuttuja kulmia uusin silmin

Tammikuun Deko toi iloa, muiston kesästä, valosta ja tästä kodista kansien väliin. Kiehtovaa nähdä oma koti toisin silmin. Näyttää aina ihan uudelta, erilaiselta, jopa hehkeältä. Saattanee johtua siitä, että nurkat on putsplank ja kaikki kivasti järjestyksessä. Vissi ero vaikka tähän hetkeen, kun täällä vällyjen välissä niistelee, pyykit roikkuu oven pielissä ja siellä sun täällä, silityslauta keskellä olohuonetta, keittiön pöytä muutaman aamiaisen, lounaan ja illallisen jäljiltä ja vähän lehtiä, piirroksia ja kyniä siihen päälle.

Oli muuten hauska, villi ja tehokas päivä tuo kuvauspäivä silloin. Tuntui kuin olisin tuntenut kuvaajana toimineen ihanan Suvi Kesäläisen jo pitkään, kuten myös jutun kirjoittaneen Riikka Siusluodon. Varsinaissuomalaiset sielut löytävät ja tunnistavat kyllä toisensa!

Kesä ja valo, kuinka ikävöinkään. Mutta tulossa se on, hitaasti sävy kerrallaan.

Lupa paeta, villapaidan alle tai etelään

Hei te siellä sunnuntaipuuhissanne, mitä kuuluu?

Olen muutaman päivän hissutellut menemään. Hautautunut jättimäisen sammalenvihreän muhkuvillapaidan alle. Villasukat jalassa, teekuppi kädessä. Korkeintaan keksinyt tekosyyksi kauppareissun vähän kauempana sijaitsevaan ruokakauppaan, jotta en viettäisi ihan koko päivää sisällä.  Lempityyppi lähti matkoille lämpimään ja jätti minut tänne kastelemaan kukkia, pitämään taloa ja kertomaan kiinnostavia kuulumisia Helsingin harmaasta säästä, jännittävistä työpäivistä ja elämän suurista koettelemuksista.

Lähettelee kuvia ja videoita vihreydestä, auringosta ja parvekkeesta täynnä kukkia. Minä lähetän kuvan Stokkan joulukuusista ja jouluvaloista.

Tämän päivän agendani on ollut:

-kofeiinittoman vihreän teen osto, jotta teetä voi ryystää vielä myöhään illallakin.  Ostin sen vihreän teen lisäksi myös laventelisuklaata, sappisaippuaa ja hohtavaa silmänympärysvoidetta (ymmärrätte varmaan).

-tahranpoisto lempineuleesta (Miksi jokaIKISEEN lempivaatteeseen tulee aina joku kamala tahra, reikä tai muu katastrofi, mutta kaikki muut vaatteet säästyvät iloisen tyytyväisenä kaikelta pahalta?)

Jaah, no siinä ne sitten olikin. Sunnuntai, katsos. Ei sunnuntaisin tarvitse tehdä mitään, jos ei halua. Eikä myöskään pyhäinpäivisin. Vapaapäivisin. Kökköpäivisin.

Kello 15.20 koti pimeni. Napsautin kaikki pikkuvalot päälle ja keitin jasmiiniteetä.

Mietin äitiäni, joka aina kehuskelee, kuinka pimeys ei tunnu hänestä missään. Että on vain mukavaa, kun on pimeää. Ei ahdista sitten yhtään.

Vaikea ymmärtää.

Haluaisin vain pukeutua kaikkeen vaaleanpunaiseen, lämpöhattaraan, maalata pelkästään pastellivärejä, istua kylvyssä, tuoksua kukilta ja ostaa kukkia, häikäistyä auringosta. Sen sijaan hankin jättimäisen, lämpimän ananasviltin, johon voi kääriytyä turvaan marraskuulta.

Seuraavaksi päivän kolmas kupillinen teetä, kirjan viimeistely ja uuden aloittaminen…

Tarpeelliset kotipäivät / Days at home

Viimeinen kuukausi on ollut sellaista väsymystä joka tuntuu kaikkialla kehossa ja lopulta kasvaa liian isoksi möykyksi ja räjähtää. Tiedän, että olisi pitänyt levätä välillä, mutta aina se ei tunnu olevan mahdollista. Joskus kaikki vain kasaantuu ja hommat täyttävät päivän jokaisen tunnin.

Pari viikkoa sitten vietin kaksi päivää metsässä. Lähdin aamupäivällä, tulin alkuillasta takaisin. Ja sama uudestaan.

Puiden alla hartiat laskeutuivat. Ne laskeutuivat niin, että yhtäkkiä purskahdin äänekkääseen itkuun siitä onnesta, että tuntui vihdoinkin kevyeltä. Siellä metsässä, havisevien puiden ympäröimänä kun oli niin hyvä olla. Rauhallista, kaunista, hiljaista, raikasta. Metsä on paras stressilääke, ihanin, hellin ja toimivin.

 

Sen jälkeen tietysti sairastuin ja nyt olen kotihengaillut useamman päivän. Flunssa tuli tavallaan ihan hyvään aikaan, on ollut hyvä olla kotona ja kerätä voimia. Nyt olo on jo parempi, olen saanut järkevämmästä päivärytmistä kiinni. On hyvä olla, inspiraatiota ja energiaa tehdä asioita.

The last month has been so busy with everything that I’ve been really looking forward to spending more time at home doing nothing and just charging my batteries. Well, then I got a flue that forced me to slow down. It doesn’t feel that bad because it’s so grey and rainy outside.

Luckily I feel better already and I have more energy to do things and slowly arrange my weekdays to be less stressful. 

Juhlia, arkea ja uusia alkuja / Parties, weekdays and new beginnings

Kuukausi sitten kirjoitin viimeksi. Sen aikana on tapahtunut paljon kaikkea.

Sain uuden, ihanan kummipojan, jonka nimiäisiä vietimme ystävien saaressa. Lempisaaressani. Olin töissä Habitaressa huiman intensiivisissa tunnelmissa, Mujin Pop up-kaupassa. Pääsin työhaastatteluun. Kävin katsomassa Q-teatterissa upeasti lavastetun ja puvustetun Tavallisuuden aave-näytelmän. Istuin iltaa ystävien uudessa kodissa, syötiin vietnamilaista ruokaa, juotiin viiniä ja kuunneltiin huonoa musiikkia. Ja vähän hyvääkin.

Vietimme perinteisiä rapujuhlia Käpylässä ystävien kanssa ties kuinka monennetta vuotta. Aloitin uuden työn haaveilemassani ihanassa, vastuullisessa ekologisten tuotteiden liikkeessä. Vietin syntymäpäivääni harjoittelemalla uudessa työpaikassa ja joustin ikuisesta periaatteestani olla tekemättä töitä syntymäpäivänä. Irtisanouduin haikeana vanhasta työpaikastani ja koitin tehdä miljoona latteartia  ja juoda espressoa varastoon. Juhlin ystävän syntymäpäiviä heidän uudessa, kodikkaassa puutalossa ja söin elämäni övereintä sateenkaarikakkua.

Sellaista kaikkea. Paljon juhlia, vielä enemmän töitä.

Nyt juon kotona kauramaitoon tehtyä kurkumajuomaa inkiväärillä, hunajalla, tähtianiksella, neilikalla ja chilillä. Ja niistän. Ja aivastelen.

A month has gone since I last wrote. A lot has happened during that time. I started a new job and I’m excited about it! I have been celebrating a lot too. I got a new lovely godson, had my birthday, and celebrated friends’ birthdays and so on. I also worked a lot! So much that I got a flue. So now I’m just sitting at home drinking turmeric latte made of oat milk and flavored with honey, chili, ginger, carnation and star anise.

On ihan helppoa / It’s easy

On ihan helppoa tuijottaa tyhjyyteen, unohtua lauseeseen, pysähtyä ilman että siinä hetkessä tajuaa pysähtyneensä. Herätä kuin unesta ja muistaa yhtäkkiä missä on. Sitä voi ajatella keskittymisvaikeutena, kun teet jotain, sinulle puhutaan, sinä kuuntelet, kaikki puhuvat, kaikki odottavat ja yhtäkkiä jokin räjähtää. Kuppi/ kirja/ puhelin/  tippuu kädestä, törmäät oveen tai ihmiseen. Toisaalta se on keskittymistä, ei ollenkaan vaikeaa. Usein vain tilanteeseen sopimatonta keskittymistä, väärä asia, väärä hetki.

Siksi on kivaa, että on lauantai. Sellainen, ettei mihinkään kiire, ei mitään sovittua koko päiväksi. Toinen kuppi kahvia pressopannulla. Hän lukee, minä kirjoitan. Ikkuna on auki, lapsi huutaa, koira haukkuu, auto tyhjäkäynnillä, ovet käy. Silti hiljaista, ikään kuin.

Haluaisin muuttaa blogin nimen joksikin, joka liittyisi vähemmän kotiin. Vaikka koti onkin se paikka, jossa tunnen olevani turvassa, rauhassa herkkä, rauhassa heikko, kaikkea mitä kenenkään ei tarvitse tietää. Cosy home on vähän äklö nykyiselle minulle, mutta oli kovin sopiva silloin vuonna 2008 kun blogin perustin. En kyllä keksi mitään muutakaan nimeä. Ainoa joka tulee mieleeni on sana Sunnuntai. Koska sunnuntai on ihana, lempipäivä, pehmeä, kotipäivä, kaikki ihanat asiat-päivä. Siksi leikinkin sunnuntaita usein.

It’s easy to get lost in thought, to forget where you are and what you were doing. It’s easy to stare at a point and suddenly wake up from the dream and realize where you are. Somewhere doing something else than you remembered. I like to get lost even though some might call it a problem of concentration. Then, at least, I’m focused on something and that something is usually much more interesting to me.

Joutilaan sunnuntai / Peaceful Sunday

Viimeksi kirjoitin, kun olin vielä keskellä kesän tuoksinaa. Oli Pori jazz ja Rauman puutalot, lapset kylässä, ystävien vauvan syntymä myrskyisenä päivänä, tunnelmalliset kesähäät saaressa, grillausta, pizzailtoja ja Ilmiö-festari Turussa. Nyt tunnen jo lähestyvän syksyn, vaikka ilma on vielä seisova ja päättämätön. Sataa ja paistaa, vaihtelen sandaalien ja kumisaapaiden, peiton ja pussilakanan välillä.

Tiedän, ei pitäisi mainita syksyä, sillä on vielä kaikkea kesään kuuluvaa suunnitteilla. Vielä sitä grillausta, hääjuhlat, kesävaatteita ja ulkoilmaleffoja. Mietin silti myös kaikkea muuta, koska olen minä. Rauhaton suunnittelija, lennokas haaveilija.

Olen ollut paljon työhuoneella ja se on tällä hetkellä kivointa mitä tiedän. En malttaisi lopettaa maalaamista ja kymmenen tuntia tuntuu neljältä. Ajattelen värejä, sekoitan mielessäni, maalaan mielessäni, suunnittelen, inspiroidun ja odotan kuumeisesti seuraavaa työhuonepäivää. Ihanaa, että on niin.

Kotona haahuilen, juon kahvia ja käyn nukkumassa. Mies käy metsässä monta kertaa viikossa ja kantaa sienisaaliita kotiin. Tehdään mustikkapiirakoita ja sienirisottoa.

Pidän joutilaisuudesta kotona. Siitä että molemmat puuhailevat omiaan ja aina joku kone hurisee. Tiskit, pesukone tai sienikuivuri. Välillä höpistään ja sitten taas uppoudutaan omillemme.

Hello! It’s been a while since the last time I wrote. It was full summer then, even though it feels more like summer now. Just chilling at home in a peaceful Sunday mood.