Äiteen kaa

Sain äitini viikonlopuksi kyläilemään luokseni. Ihana tunne, kun voi tehdä ruokaa ja istua ja höpöttää pöydän ääressä. Kierreltiin myös koko päivä kivoissa liikkeissä, lähinnä silmänruokaa ja ideoita hakien. Kuolailtiin muun muassa Nudgessa, Design Forumissa ja Fasaani Antikissa.

Koitan olla toistelematta tätä tunnetta, mutta oikeasti olen vain niin hämmentynyt että kodissani voi asua normaalisti ja joka kerta kun astun sisälle, hämmästyn että näen lattian, enkä sanomalehteä tai muovisuojia.

Kaikki asiat hakevat vielä paikkaansa ja kunhan keittiö on valmis ( eli hyllyt paikoillaan ) pääsen kunnolla järjestelemään. En malta odottaa.

Ostin muutaman yrtin, koska tuoksu oli niin huumaava, että ne juurtuivat mun käsiin. Minttu ja piparminttu! 🙂 Oon ihaillut Heidin ihanaa yrttimaata ja haaveilen että itsekin pääsisin kasvattelemaan kaikkea. Toivotaan että nämä yrtit selviävät ja alkavat myös tuottamaan uutta kun saan laitettua ne multaan.

Herkullinen pikasalaatti aineksilla mitä kaapista löytyy: Pinaattia, parsaa, tomaattia, kurkkua, avokadoa ja päärynää. Oliiviöljyä ja sitruunaa.


6 thoughts on “Äiteen kaa

  1. Mun äiti kuoli pari vuotta sitten syöpään… voi, et uskokaan, että tekisin mitä tahansa saadakseni toteutumaan tollasen äitivierailun!Aivan ihana postaus, ja ihanaa, että vietät aikaa äidin kanssa, kun se on mahdollista :)t. juska

  2. Äidit on kyllä ihan parhaita.Ja miksei meidän kaapeista koskaan löydy mitään sellasia jämiä, mistä sais aikaan jotain yhtä herkullisen kuuloista? 😀

  3. kuulostaa ihanalle päivälle 🙂 ja on upeaa että remontti tuli niin äkkiä valmiiksi. tuntuu, että se tuli ihan huiskista vaan valmiiksi 🙂 upeaa tehokkuutta. mukavaa päivää sulle!

  4. Juska: … ❤ Koitin kirjoittaa tähän vaikka mitä, mutten osannut.Mä aina välillä kaihoisasti kuuntelen kun muut viettää perheidensä kanssa sunnuntaipäivällisiä ja mun äiti asuu kauempana, joten ei voi tuosta noin vaan mennä äiskän luo syömään. Mutta ihanaa tosiaan aina silloin kun tavataan, joten siitä pitää olla kiitollinen. Mä taas olen menettänyt isäni, joten äiti on mulle tavallaan ne molemmat vanhemmat.Tiia: Niin on. Voi mun kaapista löytyy harvoin mitään mistä saa jotain aikaan, mutta nyt olin edes hieman varautunut… :)A kiss from the past: Hihih, musta ei kyllä tunnu, että tuli ihan huiskista vaan…! 😀 Viikonloppu on ollut kyllä kiva, vaikka täällä on vain satanut. Mutta kivaa puuhastelua!

  5. Ihanat kuvat!! Herkullisen näköinen kattaus :PMeillä on äitini kanssa erittäin hyvät välit, asutaan muutamn kilometrin päässä toisistamme, nähdään monta kertaa viikossa. Vietämme usein naisteniltoja ,missä on sitten äidin siskokin ja siskon tyttäret. Musta ne on jotain niin kivaa, sukupolvet kokoontuu, höpötetään niin että naapuriinkin kuuluu, kikatetaan, viinitellään ja syädään niin että napa paukkuu! :)Olen myös niin otettu maininnasta ja linkistä…kiitos, olet ihana!!! Vaikka tuntuu että olen ihan aloittelija yrttieni ja rehujeni kanssa.Hyvää viikonalkua!!ps. kirppislöytösi uusimmassa postissa oli mageita!!

  6. Heidi: Voi vitsi, tuollainen kuulostaa just ihanalta!Mahtavaa että asutte niin lähekkäin. Silloin on tuki ja turvakin vieressä ja helposti voi auttaa toinen toisiaan. Mun tulee kyllä kanssa nykyisin soiteltua äidin kanssa monta kertaa viikossa, välillä monta kertaa päivässä, kun aina tulee jotain mieleen.:)Ja sun blogiin on ilo vinkkailla, koska se on ihan lempparini. Mä taidankin mennä tänään ostamaan multaa ja laittaa kanssa kukat ja yrtit kuntoon! 🙂

Leave a reply to akissfromthepast Cancel reply