Tämä rauhallinen olo, ja kesä

Olen löytänyt taas tavan olla, lukemalla, kirjoittamalla, maalaamalla. Rauhoittumalla vain hetkeen, ilman että ajattelisin että minun pitäisi samaan aikaan olla jossain muualla, tehdä jotain tärkeämpää tai muka-hyödyllisempää. Varsinkin kesällä olen usein levoton. Haluaisin olla mökillä, luonnossa, jossain kaukana kaupungin hälystä, mutta samaan aikaan mietin että mitähän kaikkea kaupungissa tapahtuu. Usein olen myös huono tekemään päätöksiä minkään asian tai tekemisen suhteen ja vielä kun asuinkumppani on samanlainen jahkailija, kaikki jää meillä aina viime tinkaan.

Juhannuksena pysähdyimme tien varteen keräämään lupiineja.

Nyt olen kuitenkin löytänyt sellaisen leppoisan suhtautumistavan kesään, enkä hötkyile mihinkään. Jos tekee mieli istua sisällä lukemassa kirjaa, en pode huonoa omaatuntoa siitä, että ulkona paistaa aurinko, vaan nautin että ylipäänsä on sellaista onnea kuin aikaa lukea. Sekään ei ole itsestäänselvyys.

Luulen että tämä rauhallinen olo jäi elämään poikkeuksellisen kevään jäljiltä. Kun oli pakosti enemmän aikaa olla kotona ja opetella hieman uudenlainen arki. Ja kun kaikki on yhtäkkiä erilaista ja ymmärtää, että sellaista elämä on. Että mitä tahansa voi tapahtua koska vain ja yhtäkkiä mikään ei ole niin kuin ennen.

…eikä se ole uusi tieto, mutta hetki on uusi, ja ihminen vanha. Kaavoihin kangistunut, nopeasti mukautuva ja äkkiä unohtava.

Mökkimuistoja, eri mökeiltä.

Ja kaikki se aika minkä ehtii taas ajatella, saa taas ajatella, aina vain uudestaan.

Aikaiset aamukahvit laiturilla ystävän kanssa. Kiitos kuvasta, Hanna.

Ajattelen että aina tulee kunkin asian aika. Että (nämä) mietteet mitä jokainen kantaa mukanaan elämänsä ajan, kukin omia kysymyksiään, haavoja tai heikkouksia. Niiden aika tulee jossain kohtaa elämässä. Pääsevät käsittelyyn. Toki on mahdollista, ettei niin koskaan käy, mutta sitä pidän surullisena.

Mutta sen siis opin tänä keväänä, että sitä voi vain uppoutua kirjaan, kirjoittamiseen, maalaamiseen, kukkien kasteluun, pilvien tuijotteluun, ruoanlaittoon, musiikin kuunteluun, mihin tahansa. Niin, ettei mikään muu häiritse, eikä kuiski korvaan että muualla olisi jotain muuta, jotain kivempaa, parempaa ja kiinnostavampaa. Mikään ei ole kiinnostavampaa kuin hyvä kirja, taideteos, teksti, viherkasvit, luonto, pannukakkuresepti ja uusi kesälista lempparibiiseistä. Näin nyt nopeasti kirjaten.

Viihdyn laitureilla, suuntaan aina lähimmälle. Asia, jota hän aina hämmästelee, ihmistä joka rakastaa laitureita.

On vain opittava pysähtymään ja arvostamaan.

Vartiosaaren lampaat. ❤

Tämä kesä on ollut hyvä ja jo niin monia ihania hetkiä täynnä, tärkeitä kohtaamisia, rakkaita ihmisiä, sanoja, jotka tulen muistamaan.

Jos ajatukseni uhkaavat harhailla tulevaisuuteen, kerron itselleni ääneen missä olen.

Olen tässä kesässä.

En halua ajatella mitä tapahtuu syksyllä ja mitä, missä ja miten olen silloin. Kuinka voisinkaan?

Arkisella tavalla onnellinen

Sisällä on ampiainen, ulkoa kuuluu moottoripyörän pörinä. On ollut lämmin kesä. Pitkä, kuuma, hyvä. On viimeinen lomapäiväni ja huomaan että ajatus rauhoittaa. On ihana mennä työhuoneelle ja töihin, keskittää ajatukset niiden liideltyä ja leijailtua kevyesti sinne tänne koko kesän. Olen varastoinut lämpöä, värejä, kesähetkien rakkautta ja olen valmis jo siihen syksyynkin, kunhan osaan vain jatkaa samalla tiellä jolla olen. Se kuulostaa helpolta ja on tällainen:

Kirjoja, kirjoja, kirjoja. Lukeminen on parasta mielentasausta.

Ulkoilu, metsä. Olen ollut tänä kesänä enemmän poissa kaupungista kuin aikaisemmin ja se on tehnyt niin hyvää. Lähden aina luontoon kun se on mahdollista ja jätän havupuiden havinaan kaiken kireyden ja levottomuuden.

Kirjoittaminen. Ostin uuden (tai siis käytetyn) kannettavan ja jos kirjoitan läpi talven, en ehkä huomaa pimeyttä ja kylmyyttä. Ei, vaan palaan kohtaan “ulkoilu, metsä” ja jatkan ulkoilua myös talvella, vaikka tuiskuaa.

Venyttely. Yin-jooga kotona. Joka päivä tai aina kun kiristää (eli se voi olla melko usein). Taukojumppaa, venyttelyä joka väliin. Töissä, metsässä, kotona.

Kaikkea tätä. Niin kuin parhaalta tuntuu.

Elokuun muistiinpanot

Olen kaivannut kirjoittamista niin paljon, että ajattelen sitä päivittäin. Pääni on ollut liian pitkään ajatushautomo, josta sinkoilee lauseita puhelimen muistiin tai paperin kulmiin yleensä öisin ja yhtäkkiä muistiot ovat täynnä epämääräisiä havaintoja kaikenlaisista oudoista tilanteista, jotka eivät liity mitenkään toisiinsa. Haluaisin kirjoittaa tarinoita tai edes jollain tavalla liittää asioita yhteen. Ehkä otsikoida ne hämärät muistiinpanot edes päivämäärillä.

Olen nyt kesälomalla. Olo on epämääräinen, kuin olisin ollut kesälomalla monta kuukautta. Se on varmaan oikein hyvä asia sen kannalta, että loma joskus loppuu.

Tämä nerokas keksintöni lomailla vasta elokuussa saa kesän tuntumaan aina pidemmältä.

Olen varautunut lomaani kirjapinolla. Lukeminen on tehnyt minut viime aikoina onnelliseksi. Että saatoinkin jättää sen niin pitkäksi aikaa ja harhaluuloisesti väittää ettei siihen ole ollut aikaa. Aikaa löytyy sitä enemmän mitä enemmän lukee. Ja paikkoja. Sohvalta puistoon, puistosta kahvilaan, sieltä metroon ja takaisin kotiin. Pasta kattilaan ja pöydän ääreen lukemaan, illaksi kirja kainaloon.

Tuntuu, että kaikki muut ovat palanneet töihin ja puhuvat syksystä. Tosin kyllähän minäkin sen aistin, en vain halua vielä ajatella. Ikävöin myös helteitä ja kesäpöhnää, sillä olen tajunnut sen olevan parasta ja ihaninta hoitoa keholle (helteiden aikaan tuntui siltä, kuin olisin leijunut, ihmeellinen onni koko vartalossa).

Vuosi vuodelta aika menee nopeammin. Se ahdistaa ja aiheuttaa levottomuutta. Samaan aikaan tuntuu siltä, että johonkin olisi kiinnityttävä ja lujaa ja toisaalta ei missään tapauksessa. En tiedä mitä tällä haluan sanoa, kai sen, että välillä pelottaa. Samaan aikaan tunnen olevani onnellinen, enkä haluaisi minkään olevan toisin.

Olen lomalla, nyt on kesä, kaikki on hyvin, minulla on rauha, hoen itselleni jos mieli lähtee vaeltamaan kohti talvea, pimeyttä ja outoa kumisevaa tyhjyyttä.

Haaveilen toistuvasti matkoista. Kävelystä paikassa, jota en entuudestaan tunne. Uusista kulmista, yllätyksistä, seikkailuista ja retkistä.

Uppoan haaveisiini ja olen hetken jossain muualla. Sitten taas juttelen itselleni ääneen: täällä on hyvä. Selaan valokuvia, luen netistä matkakertomuksia, uppoudun kirjaan, katson elokuvan ja suunnittelen retkiä lähelle. Jos tänä vuonna en lähtisikään minnekään, vaan eläisin kirjoilla, maalaamisella ja musiikilla.

Elokuu, loma

Heräsin aamulla sateen ropinaan. Ihanaa, ajattelin. Voin viettää koko päivän sisällä, nauttia sunnuntaista, kahvista ja lempiradio-ohjelmista, ommella keskeneräisen mekon valmiiksi, pestä pyykkivuoren ja lukea sohvalla viltin alla.

Avasin ikkunat ja hengittelin raikasta ilmaa. Muistin että olen nyt lomalla. Pidän myöhäisistä lomista, siitä että kesähurmos on taantumaan päin ja on jo vähän rauhallisempaa. Kesähurmos on ihanaa sinne tänne menoa, festareita, piknikejä, terasseja, puistoilua, merta, retkiä, saaria, mökkeilyä, uimista ja juhlia. Se on myös vaipumista kesäpilveen. Kesäpilvessä kaikki hidastuu ja helpottuu. Mikään ei ole niin justiinsa. Voi tallustaa samoissa vaatteissa viikon, kunhan muistaa vesipullon ja aurinkorasvan. Minusta tulee leppoisampi, spontaanimpi, huolettomampi. Olen nopeammin valmis lähtemään mihin tahansa.

Haluaisin jäädä kesäpilveen. Olen muuttunut viime vuosien aikana kesäihmiseksi, vaikka ennen olin syksy. Ihana sekin. Lempivuodenajat. Talvea pelkään. Haluaisin että joku opettaisi minua nauttimaan siitä ajasta. Rakastan lunta, valkeutta ja kirpeyttä, mutta talvi on sitä aina vain hetken. Muu on pimeyttä. Edelleenkin ihmettelen äitiäni, joka rakastaa pimeyttä, hämärää, talvea, kynttilöitä, pitkää pimeää kautta. Miten voimmekin olla niin erilaisia. Tosin nyt tuo kuulosti jotenkin tosi tunnelmalliselta, myönnetään.

Tänä vuonna karkaan marraskuuta, satsaan terveyteen ja toivottavasti pidän itseni enemmän kasassa. Jostain syystä se tällä hetkellä vähän karmii, jännittää kai vain.

Tämä kesä on ollut ihana, kuuma, hellivä ja rauhoittava ja pitänyt minut pystyssä lempeydellään muutoin vaikean ja raskaan vuoden rinnalla. Nyt koitan keskittyä vain lomaan ja loppukesän huolettomuuteen. Tosin poikaystävä kysyi yhtenä aamuna minulta, että nukuinko hyvin, kun olin illalla ollut niin huolestunut huolettomuudestani.

Ja tähän väliin kivoja uutisia! Sain juuri näyttelyn valmiiksi ja ripustettua, se on ihanaa, huojentavaa, jännittävää ja tyhjentävää.  Kerron pian lisää ja laitan teille kutsun.

Sunnuntai-ja elokuuterveisin,

Saija

Juhlia ja puutalotunnelmaa

Viime viikonloppu mökillä tuntui ihan juhannukselta. Oli aurinko, ystävät, grilli, uintia, saunaa ja kaikkea sitä perinteistä mitä juhannukselta yleensä toivon. En muista, että olisin koskaan viettänyt juhannusta kaupungissa, mutta rentouttavan ja aurinkoisen mökkiviikonlopun jälkeen tuntui siltä, että mökkihurmos oli saavutettu ja voisin hyvin viettää juhannuksen vaikka vain kotona oleillen. Ystävät kuitenkin ehdottivat kotijuhannusta jo mökillä ja se tuntui hyvältä ajatukselta, varsinkin kun kyseessä on mitä ihanin puutalo vehreällä pihalla.

Tämä nimenomainen koti on yksi niistä, jotka eivät varsinaisesti helpota mökki/puutarha/pihakuumetta ja saavat aina haaveilemaan kodista omenapuilla ja puutarhalla kauempana kaupungin korkeista äänistä.

Puutarhan viileydessä tarkeni tovin, oli jopa juhannustanssit-ja salko.

Näiden kahden viikonlopun aikana mieli on rauhoittunut niin paljon. Mökkihuuma jäi jotenkin päälle ja olen ollut ihan pää pilvissä hyvällä tavalla sen jälkeen. Kaikki on tuntunut helpommalta ja pehmeämmältä.

Sama tunne tulee usein matkan tai retkien jälkeen. Kun on nähnyt ja kokenut kaikkea, ollut ulkona, kävellyt, ihmetellyt, inspiroitunut, levännyt, nauttinut ihmisten seurasta. Tuntuu täydeltä, hyvältä. Usein arki vain huuhtoo sen tunteen niin nopeasti. Opettelen sen säilyttämistä.

Kuinka helposti unohdankaan

Kuinka helposti unohdankaan, että tarvitsen niin vähän ollakseni onnellinen. Haluaisin, että muistaisin aina kuinka luonto parantaa ja rauhoittaa.

Syvissä syövereissä en muista kuinka hengitetään syvään, pysähdytään ja sanotaan ei. Unohdan että on mahdollista vetäytyä joskus omaan rauhaan ilman, että mitään traagista tapahtuu.

Kun kaikki ärsykkeet on karsittu ympäriltä, jää vain hetki ja yhtäkkiä en edes muista, että on olemassa muuta elämää kuin se, joka tapahtuu juuri siinä hetkessä.

Viikonloppuna mökillä huolet huuhtoutuivat kirkkaaseen järveen, joka väreili lämmöstä ja turvasta. Lähellä ihmiset, joiden seurassa asuu onni. Hartiat laskeutuivat, hengitys tasaantui ja pala kurkusta katosi. Löytyi rauha ja muistui mieleen ne unohtuneet viisaudet ja yksinkertaiset oivallukset. Niinhän se oli. Näinhän se on.

Turhaan pakkasin vaihtovaatteita, hoitoainetta, kasvoöljyä ja puhelimen laturia. Edes kenkiä, kun paljain varpain oli kaikkein kivoin.

Nukuin samassa pehmeässä villapaidassa, johon olen käpertyneenä nytkin, koska se tuoksuu vielä mökkielämältä. Samaan aikaan puhtaalta ilmalta, saunalta ja makuupussilta.

Rakastan nukkua makuupussissa. Se on turvallinen, lämmin kotelo.

Olen aina ajatellut että kuulun kaupunkiin, mitä isompaan, sen parempi. Silti tunnen olevani onnellisimmillani mökillä ilman sähköä, veden ja metsän ympäröimänä, ja ystävien. Niiden, jotka tuntuu perheeltä, ihanalta suurperheeltä.

Joutilaana, mutta silti askareissa. Aamiaista, lounasta ja illallista, välissä uintia, nuorallakävelyä, soutelua, suppausta, laiturilla makoilua, lukemista ja saunomista. Ilman että mikään tuntuu varsinaisesti tekemiseltä, yrittämiseltä, ponnistelulta.

Haluaisin jäädä leijumaan siihen olotilaan, jonka saavutin lähes välittömästi pienessä saaressa suuren järven rannalla. Tilaan, jossa en muistanut olleeni juuri äsken väsynyt, vihainen, itkuinen ja jotenkin totaalisen loppu.

Aamulla laiturilla maatessa, tuijotellessa koivun lehvästöjä ja hentoisia pilviä ajattelin pitkästä aikaa rakkaussanoja. Oli hyvä olla. Levätä.

 

Kaupungissa kaikki äänet tuntuvat kimeiltä, teräviltä, korkeammilta.

Ajatuksia tästä ja tulevaisuudesta

Olen suistunut taas tulevaisuuden ajatteluun, suunnitelmiin, haaveisiin ja elämään, jossa jokin odottaa.

Koko alkuvuosi on ollut työntäyteinen ja kiva, mutta myös vähän liian täynnä tekemistä, vaikkakin kivaa sellaista.  Mutta se on vain niin, että pelkkää olemistakin on oltava tasapainon ja terveyden vuoksi. Ja onnellisuuden. Ajattelin pitkään olevani jotenkin heikompi ihminen, koska kuormitun niin pienestä. Liiallisesta hälystä, tekemisestä, sosiaalisuudesta, työstä ja kaikista muutoksista. Sairastun helposti. Enää en ajattele olevani heikko (tai no, ajattelen, mutta en sillä lailla itseäni syyllistävään tapaan), vaan hyväksyn sen että jaksan välillä vain vähän kerralla ja että tarvitsen paljon vapaa-aikaa ja rauhaa.

Vaikka välillä harmittaakin se, että keho ei erota hyvää ja huonoa stressiä, ei tee mitään eroa niiden välille. Rankaisee silloinkin, kun menee ihan hyvällä tavalla lujaa.

Mutta tämä kesä! Kun saa pitää ikkunoita auki aamusta iltaan, eikä ilma vaihdu. Ja jalkapohjat ovat tomusta tummat ja aurinko kutittaa ihoa. Kasvot vähän nihkeät, hikiset ja kuumottavat. Mutta mikään ei haittaa, on niin helppoa. Tuntuu vapaalta. Sitä vain astuu ulos kevyissä vaatteissa, kevyellä mielellä ja palaa lämmöstä riutuneen pöllähtäneenä ja onnellisena levähtämään kotiin, joka ei ole sen viileämpi. Sitä kaikkea minä rakastan. Silloinkin kun saan ensimmäisen rakon sandaaleista, aurinko tekee ihottumaa eikä välitä aurinkorasvasta ja lokki vie jäätelön.

Magnoliapuu kukkii, se on yksi kesän kohokohdista. Yhtä tärkeä kuin kaikki ne muutkin vuodenaikojen merkit. Rytmi ja toisto. Muistot ja paluu. Silloin ja nyt.

Kesä rauhoittaa. Tuntuu, että se ei vaadi mitään. Antaa maata puistossa vain, tuijotella puiden neonvihreitä lehvästöjä, kuunnella lintuja ja lehtien havinaa ja lukea kirjaa viltillä asentoa vaihtaen. Hetkeksi tulevaisuus unohtuu. Odotukset ja jatkuvat suunnitelmat. Tuntuu, ettei tarvitsekaan muuta kuin nauttia, olla vain ja keskittyä siihen että on hyvä olla. Ettei ollutkaan mihinkään kiire, eikä niin päivän päälle. Ja että “sitten kun” ei ollutkaan koskaan varmaa, vaan nyt. Nyt on. Nyt.

Löydän neliapilan. Suljen silmät ja toivon. Koska niin olen aina tehnyt ja uskonut että ne toiveet ovat toteutuneetkin. Tietysti. Löydän toisen, mutta minä en tarvitse kahta.

Elokuun ensimmäinen / The first of August

Elokuun ensimmäisessä on jotain koskettavaa. Maistelin sanoja ‘elokuun ensimmäinen’ aamiaispöydässä ja koin vähän haikeutta siitä, että kesä uhkaa karata. Toisaalta myös rauhaa siitä, että lomaa on vielä jäljellä. Elokuu on usein lämmin ja jotenkin kaikkensa antava.

Juttelimme kesälomasuunnitelmistani ja totesin, että en halua suunnitella mitään. Ihaninta on, että voi aamulla päättää lähteäkö torikahville vai taidemuseoon tai tehdä pienen retken johonkin lähikaupunkiin.

Aina kun käymme mökillä, haluan kävellä ihailemaan peltoja. Rakastan aukeita paikkoja, laajoja maisemia joissa värit vaihtuvat. Kaupunkilaisena pääsen harvoin näkemään auringonlaskua peltojen yllä. Ihailen tilkkutäkkimaita ja harmaaksi kauhtuneita latoja vain bussin tai junan ikkunasta. Ne vilahtavat nopeasti ohi ja mietin aina, että tämä on minun maisemani.

Olen tehnyt syksyn juttuja, kerännyt sieniä, ihmetellyt punaisia pihlajanmarjoja, kerännyt mustikoita ja laskenut päiviä puolukoiden kypsymiseen. Silti olen vielä ihan kesässä. Tulee vielä helteisiä jäätelöpäiviä, uintiretkiä, puistopiknik, jääkahveja, kesämekkoja ja hikoilua. Tuleehan.

It’s already the first of August. At the same time I feel melancholic about the coming fall, but still really happy that I have two weeks of summer holiday left. And I’ve always liked August. It’s so atmospheric and full of feelings. I believe there’s still many hot summer days to come, so no need to worry!

Joskus on hyvä tehdä nopeita päätöksiä / Sometimes it’s good to make quick decisions

Kun taloudessa asuu kaksi samanlaista päätöksentekovaikeudesta kärsivää tyyppiä, on hauskaa, että välillä suunnitelmat tehdään lennossa yhtä aikaa. Heräsimme perjantaiaamuna viisikymmentä minuttia aikaisemmin, kun keksimme, että hyppäämme vanhempien kyydissä mökille.

Pakkasin nopeasti reppuun kameran, puhelinlaturin, kosmetiikkaa (en lähde mökillekään ilman ihania purteloitani), kirjan (jota en ehtinyt taaskaan avata), pyyhkeen (jonka jätin mökille) ja uikkarit (joita en käyttänyt, koska uinkin ekstemporee yöllä alusvaatteilla). Nappasimme vielä aamupalan läheisestä lempikahvilasta ja juoksimme autolle.

Perillä odotti ihana metsän tuoksu, iltakävelyä pelloilla, auringonlasku, yöuinti, puusauna, mustikkadrinkit ja lempilakanat. Vuorokausi onnea.

Sometimes it’s good to make quick moves. We decided to jump in the car and drive to my boyfriend’s parents’ summer cottage on Saturday morning, straight from bed. We picked up coffees from our favorite neighborhood café and packed our bags quickly. What waited us when we arrived was a walk in the fields, sunset, a night swim, wooden sauna, blueberry drinks, the lovely smell of the forest and my favorite sheets. One day of happiness. 

Vauhdikas loman aloitus / Speedy start to the vacation

Wou, miten hikinen, hektinen ja aktiivinen loman aloitus! Saimme veljeni kaksi lasta meille muutamaksi päiväksi yökylään ja tänään talo vasta hiljeni. Olipa hauskaa vaihtelua omaan, suhteellisen päämäärättömään eloon, kun päivää rytmitti kaksi pikkuapinaa. Huh, miten rakkaita ja ihania ovatkaan. Nyt on taas pussailtu varastoon.

Hauskaa, että juuri nämä helteisimmät päivät osuivat lasten vierailun ajaksi. Sisällä meno yltyi aina niin vauhdikkaaksi, että suuntasimme ulos aurinkoon joka päivä heti aamupuuron jälkeen. Piknikoimme lähipuistoissa, syötiin jäätelöä, kiipeiltiin uusi Töölönlahden puiston kiipeilyrata moneen kertaan. Löysimme myös ihan mahtavan asukaspuiston, jonka nimesin “lasten hernesaarenrannaksi”. Puistosta löytyi kiipeilyverkko, jalkapallokenttä ja uima-allas perinteisen leikkipuiston lisäksi, ja paljon nurtsia piknikointiin. Päivisin on vielä ilmainen ruokailukin, joten hengailtiin puistossa kahtena päivänä.

Isompi poika halusi tehdä itse smoothien vesimelonista ja sitruunasta ja lopulta joukkoon heitettiin muitakin hedelmiä ja iso kasa yrttejä.

Yhtenä aamuna suuntasimme Helsingin kaupunginmuseon Lasten kaupunkiin, joka on kyllä suosittelemisen arvoinen. Museo on ilmainen ja kivasti toteutettu. Helsingin historiaan pääsee tutustumaan huoneissa seikkaillen ja lapset viihtyivät museossa hyvin, kun kaikkeen sai koskea.

Palautimme lapset ruhjeilla, mutta onnellisina. Molemmilla oli polvet ja kyynärpäät auki. Isompi kaatui pelatessaan niin innokkaasti jalkapalloa ja pienempi kompastui hiekkatiellä jalkoihinsa. Silti heti kaatumisen ja pienen itkun jälkeen isompi kysyi, että mennäänkö jatkamaan peliä.

Kova ikävä jo nyt.

My nephews visited us for a few days and we had so much fun. The days were really hectic, sweaty and full of activity. I miss them already.