Pellavaa petiin

Siitä tietää, että kesä on täällä, kun uskallan vihdoinkin nukkua ilman villasukkia (välillä) ja luopua jopa peitoista ja vaihtaa pelkkiin pussilakanoihin. Olen yleensä ihan uskomaton vilukissa ja mistään ei saa yhtään vetää tai tärisen kylmyydestä. Talvisin nukun pahimmillaan kolmella peitolla. Yhtenä yönä kuumuus oli kuitenkin tuskallista, eikä avoimista ikkunoista käynyt pientäkään tuulenvirettä. Aamulla kaivoin pellavalakanat esiin ja ah, miten ihanan vilpoisilta, pehmeiltä ja hengittäviltä ne tuntuukaan! Sain Vihreän talon kesäkemuista lahjaksi Finlaysonin lahjoittaman kauniin, valkoisen pussilakana- ja tyynyliinasetin. Onneksi meiltä löytyi myös ennestään pellavalakanat, joten molemmille saatiin kevyemmät kesäpeitteet.

Löysin varastosta myös vanhan tuulettimen, joka onneksi toimii vielä. Harmi vain, etten saa sen hurinalta unta. Saanee jäädä siis vain hellepäivien varalle.

Tuohireppu ja kellumista

Voisi ajatella, että nyt on tullut mökkeiltyä varastoon, mutta ei, en saanut vieläkään kylliksi. Tekisi mieli pakata (tuohi)reppu ja lähteä miehen seuraksi mökille. Se peijakas kun sai jäädä vielä nautiskelemaan järven rannalle. Itse viivyttelin ystäväni mökillä mahdollisimman pitkälle iltaan, ennen kuin raaskin palata taas kotiin ja arkeen.

Jäi taas ihanat muistot juhannuksesta ja hyvä mieli rakkaasta seurasta, tyttöjen jutuista, laiturilla makailusta, uimisesta ja kellumisen opettelusta (en oppinut vieläkään, vajoan kuin kivi pohjaan!), nauramisesta, valvomisesta, kissojen ja koirien silittelystä, kortin peluusta, Mastermindista, aamupaloista auringossa ja saunomisesta.

Vihreä talo sai haaveilemaan

Tulevan keskikesän juhlan kunniaksi vielä muutamat, värikkäät otokset Vihreän talon kesäkarkeloista! Tai no lähinnä kuolauskuvia ihanista väreistä, tapeteista ja huonekaluista. Tällä vierailulla iski kyllä aivan valtava kesämökkikuume, enkä oikein tiedä millä tämä taltutetaan. Olisi pitänyt piiloutua kaappiin ja jäädä Annikan ja miehensä riesaksi. Taisin laittaakin Ernolle viestin, että “täältä voi tulla hakemaan”. Katsokaa nyt vaikka näitä kuvia….huokaus.

Ah, kiitos inspiraatiosta Annika ja siitä, että sain tallettaa nämä värit muistojen lisäksi myös kameralle.

Nyt pakkaan vielä viimeiset kimpsut ja kampsut ja lähden kohti lapsuusmaisemia, juu, mökille taasen tuoksuttelemaan meri-ilmaa ja saunavihtoja.

Näiden kuvien myötä toivotan teille aurinkoista ja tunnelmallista juhannusta! Palataan taas ensi viikolla!

Illan hämärtyessä Vihreässä talossa

Illan hämärtyessä Vihreässä talossa saunottiin pitkään ja istuttiin ulkona nauttimassa kesäyöstä niin kauan, kuin vain hyttysiltä kyettiin.

Tunnelmavalaistusta…

Ilta huipentui ihanaan, tunteelliseen musiikinkuuntelusessioon, kun Annika kaivoi esille talosta aikoinaan löytyneen levysoittimen ja vinyylikokoelman, josta läytyi monta suosikkia.

 

Unohtumaton vierailu Vihreässä talossa

Olen aloittanut bloggaamisen vuonna 2007 ja seurasin (ja fanittelin) silloin muutamia blogeja, jotka lopulta saivat myös minut rohkaistumaan tälle bloggaamisen ilotielle. Yksi suosikeistani jo silloin oli Vihreä talo, enkä kyllä olisi vuosia sitten uskonut, että jonain päivänä pääsisin vierailemaan tähän unelmaiseen taloon, saati sitten tutustumaan riemastuttavaan neitoseen talon takana. Kun tähän vielä lisää sen, että blogin kirjoittaminen on tuonut elämääni myös ison kourallisen muita siskoja, jotka myös jakavat saman innostuksen ja ovat varsin sydämellisiä ja ihania tapauksia, niin täytyy sanoa, että on tämä vaan aika hauskaa touhua! Voitte varmaan siis uskoa, kuinka innoissani olin, kun Annikalta putkahti kutsu viettämään kesäistä päivää Vihreään taloon. Saatoin hypähtää vähän tasajalkaa.

Vierailu oli kyllä ratkiriemukas ja jo automatka määränpäähän enteili semmoista hölötyspälätystä, että jännitys kaikkosi kaakkoon. Onnistuin jo ensikilometreillä häviämään vedonlyönnissä Mairelle viinipullon. Opin tästä, että minun on turha alkaa väittelemään maantieteellisissä kysymyksissä, sillä olen lähes poikkeuksetta aina väärässä. Onneksi en pistänyt enempää pantille. 🙂

Päivän aikana kahviteltiin, herkuteltiin, pelattiin bingoa, välillä vähän tiskattiin, pilkottiin vihanneksia, tehtiin yhdessä ruokaa, kiiteltiin grillimestaria, syötiin, kilisteltiin, siliteltiin koiria ja ihasteltiin taloa kamerat kainalossa. Tuntui jotenkin hassulta kuvata Vihreää taloa, kun yhtäkkiä Annikan kuvat muuttuivat edessäni todeksi. Oikeastaan tuli vähän rikollinen olo, että saanko mä nyt ihan oikeasti kuvata täällä. Onneksi Annikan vakuuttelut siitä, kuinka virkistävää on nähdä omat nurkat muiden silmin sai minutkin räpsimään, krhm, muutamansataa kuvaa. Täytyy kyllä sanoa, että on ollut ihana katsella muiden kuvia samasta paikasta, sillä jokaisella on kuitekin se oma tyyli kuvata.

Ajattelin jakaa tämän kesäjuhlan kuvat kolmeen postaukseen, sillä kuten huomaatte, kuvia on runsain mitoin. Kerrankos sitä saa makeaa mahan täydeltä, kun ihmiset ovat kesäisen viehkeitä, aurinko paistaa ja miljöön kauneuteen voisi unohtua haaveilemaan päiväkausiksi.

Hei, sillä aikaa kun minä käyn loputkin kuvat läpi, niin kurkatkaapa itse pääpaikkaan eli Annikan Vihreään taloon, sekä muun muassa näiden neitosten, eli Johannan, Kaisan, Tiinan, Hanna-Riikan, Tiinakaisan, Riikan, Pinjan, Marian ja Sukin taltiointeihin.

Valkoiset yrttihyllyt keittiöön

Vanhat, valkoiset hyllyt ovat palvelleet monessa, esimerkiksi olohuoneessa kirjahyllyinä ja makuuhuoneessa yöpöytinä. Kokeilin niitä vaihteeksi keittiöön yrttihyllyiksi, kun koko talven ahkerasti yrttejä kasvattanut AeroGarden sai siirtyä sivuun seuraavaa talvea odottelemaan. Mainiosti se kyllä palveli ja tuotti koko talven hyviä luomuyrttejä, niin ettei tarvinnut kaupasta ostella. Mutta ihanaa, että nyt saa jo toriltakin vihdoin tuoksuvia, herkullisia yrttejä!

Täytyy vielä istuttaa nuo kunnon ruukkuihin ja hakea torilta lisäksi ainakin sitruunamelissaa ja lisää minttua. Yrtit olivat aiemmin ikkunalaudalla ja sen kyllä huomaa, että ovat vähän kärsineet auringosta…

Nikolain puutarhassa

Viime viikonloppuna sain nauttia Hietalahden rannassa auringosta, meren tuoksusta ja mahtavasta tunnelmasta, kun risteilyalus Nikolailla vietettiin Nikolain puutarhan avajaisia. Kukkamekot vain viuhui, kuhina kävi ja auringonlaskua katsellessa oli helppo unohtaa laivan olevan tiukasti kiinni satamassa. Värikkään ja vehreän sisustuksen ja ilmeen takana ovat Design Forum Finlandin Sisusta suomeksi-konseptissa mukana olevat suunnittelijat ja yritykset, muun muassa ikuinen suosikkimuotoilijaduoni MottoWasabi.

En nyt ihan heti keksi mitään kivempaa, kuin viettää ystävien kanssa iltaa laivassa, joka on lastattu täyteen yrttejä, kukkia ja koivuja ja jonka sisällä näyttää tältä…

Kaikki yllä olevat kuvat: Mark Sabogal / Design Forum Finland

Nikolai toimii vuokrattavana risteilyaluksena, mutta on muina aikoina auki kahvilana ja näyttelynä, sään mukaan. Vierailla ehtii ainakin kesäkuun loppuun asti. Jos siis liikutte Hietalahden rannan liepeillä, niin suosittelen kurkkaamaan onko Nikolai auki. Harmi etten omista laivaa saati venettä, sillä laivan hento keinuminen sai aikaan aikamoisen merikuumeen!

Oma ranskalainen parveke

Oi mikä ihana tunnelma syntyikään, kun vihdoin uskalsin avata ikkunat kadulle! Tämä saa nyt olla meidän ranskalainen parveke tämän kesän. Oli muuten aika työ saada nuo auki, sillä talven jäljiltä tiivisteet olivat paisuneet, vai liekö tarkoituksellakin olleet niin paksut, ettei varmasti vedä mistään nurkasta. Siinä sitten aikani revin ja riuhdoin ja vihdoin harmaa pöly pöllähti päälle ja ikkunat aukesi. Ahkeroin ne puhtaiksi ja jännitin lentääkö linnut sisään.

Ensimmäisen kerran, kun kurkin avoimesta ikkunasta tuli sama tunne kuin ulkomailla, kun aamulla avaa ikkunat, hengittää raikasta ilmaa ja katselee alhaalla näkyvää katua ja miettii mitä päivä tuo tullessaan.

Iittalan lasimestarit

Pääsin torstaina kokeilemaan jotain ainutlaatuista, nimittäin puhaltamaan lasia! Sain kutsun tutustumaan Iittalan lasitehtaaseen ja päivä kuulosti sen verran mielenkiintoiselta (näin astiafriikille), että olin aivan innoissani lähdössä mukaan! Harvoin tulee ajatelleeksi miten monta uskomattoman tarkkaa työvaihetta tarvitaan ennen valmista tuotetta. Pääsimme yhdessä kivojen kanssabloggajien kanssa näkemään kuinka Iittalan lasitehtaalla puhalletaan vielä suupuhallusmenetelmällä muun muassa kuuluisa Aalto-maljakko.

Tehtaassa oli kuuma ja hiki virtasi, ainakin lasimestareilla. Minullakin viimeistään siinä vaiheessa kun pääsin puhaltamaan omaa maljakkoa. Saas nähdä millainen lasitötterö minulle lähetetään myöhemmin kotiin. Puhalsin nimittäin aluksi liian kovaa ja pyöritin väärään suuntaan. Se on sitten taidelasia, sano. Näytti helpolta, mutta eipä ollutkaan. Paitsi jos on seppä syntyessään, kuten vaikkapa Jenni, joka taisi puhaltaa niin priiman maljakon, että toivon, että posti sekoittaa osoitteet. 😉 No ei kai.

 Sieltä ne Aallot soljuu kohti leikkausta ja hiontaa…

Emme suinkaan hihkuneet kiiltävän perään, kun huomasimme ikkunan takana mielettömät lasivuoret! Ja siellä sitä on kastehelmeä ja tuikkua lavakaupalla.

Jos seikkailette Hämeenlinnan suunnilla, niin käykää tutustumassa idyllisessä miljöössä sijaitsevaan lasitehtaaseen- ja museoon. Siellä on mahdollista nähdä myös lasinpuhallusesityksiä nyt kesällä.

Kiitos mainiosta matkaseurasta, tytöt! Olen taas yhtä kokemusta rikkaampi.

Päivät työhuoneella / My studio

 

Hieman viileämmät ja pilvisemmät päivät ovat välillä ihan toivottuja, sillä arvatkaa onko hankalaa saada itsensä työhuoneelle, kun mittari näyttää lähes kolmeakymmentä ja mielessä siintää vain jäiset juomat ja puistot. Maalaaminen on myös helpompaa, kun aurinko ei muodosta ikkunaruudukon kuvia porottaen suoraan kankaaseen. Olen tyytyväinen, että ahkerasti olen saanut silti aloitettua uutta sarjaa ja monta näyttelyhakemustakin on postitettu. Nyt vain odotellaan jännittyneinä tuloksia. Harmi, etten voi vielä vilautella uusia teoksia, lähinnä syystä, että jännittää ja tuntuu aina, että näyttely on se töiden neitsytmatka.  Nämä kuvat ovat siis vanhemmista töistä ja yleisesti työhuoneen tunnelmasta.

Pari ponia löytyi joskus kirpparilta ja niistä oli aikeena tehdä kaulakorut, ihan vain kun tuohon niin kätevästi saa pujotettua nauhan.

Aloin kokoamaan inspiraatioseinää työhuoneen oveen ja samalla sain käytyä läpi vähän vanhoja lehtiä. Sen verran voin kertoa uusista töistä, että  maisemat ovat jääneet hetkeksi taakse. Ehkä inspiraatiokuvat antavatkin osviittaa, että olen pitkästä aikaa kokenut kiinnostavaksi kuvata ihmistä.