Hiljaisuus ja huhtikuu

Hei,

On tasan kolme kuukautta siitä, kun olen viimeksi kirjoittanut tänne. Tuntuu että siitä on vain pieni tovi, joka johtunee siitä että kirjoitan usein päässäni, luonnostelen ajatuksia, hahmottelen, kirjoitan muistiin. Tätäkin olen aloittanut kirjoittamaan lukuisia kertoja, aina sen muutaman lauseen, jotka typistyvät luonnoksiksi luonnoksien perään. Mieleni on ollut yhtä hiljainen, kuin kaupungin pitkät kauppakadut. On ollut vaikea sanoittaa.

Niin kuin varmasti meistä jokaisella, on minullakin ollut poukkoileva mielialakaari tämän tilanteen alusta päivään jossa nyt elämme. Ahdistuksen, epämääräisyyden ja huolen kautta olen siirtynyt rauhallisempaan hyväksyntään ja odottavaan päivä kerrallaan- elämään.

Ironista kyllä, juuri sellaiseen tapaan, jota olen aina elämässä opetellut.

Päivät ovat olleet hiljaisia, samanlaisia, hyvällä tavalla hitaita ja rauhallisia ja samaan aikaan uudenlaisia, erilaisia, outoja.

On huoli, ihmetys ja odotus. On kysymyksiä, valintoja ja hyväksymistä. On myös onni, rakkaus ja onnekkuus, syvä kiitollisuus. On syyllisyys jälkimmäisistä, koska on huoli monista, ja samaan aikaan se pakahduttava kiitollisuus.

Ennen kuin tämä kaikki alkoi, olin kirjoittanut tänne näin:

“Oikeastaan tällaista elämää olen toivonut, tällaista olen sen toivonut olevan, päivä kerrallaan, rauhassa, ehtoja asettamatta. En enää pakota itseäni kävelemään rappusia, jos en jaksa (paitsi niinä päivinä kun on vähänkin energiaa, kävelen koska on ihanaa pystyä), en mene joogaan vaikka joogakortti kertoineen odottaa, koska tiedän että stressaan heräämistä ja vatsakipuja ja sitten en nuku. Menen sinä päivänä kun ihan sattumalta vaan siltä tuntuu.”

Enpä olisi uskonut silloin, että maailmassa jonkin ajan päästä olisikin tilanne, jolloin olen pakotettu elämään päivä kerrallaan, eikä joogaankaan ole pääsyä. Koko alkuvuosi alkoi jo rauhassa, kun päätin etten hötkyile, koska en yksinkertaisesti jaksa.

Nyt olen kuitenkin jaksanut, vähän enemmän. Ja joogannutkin. Ehkä olen päässyt raudanpuuteanamiastakin eroon, normaalimpaan tilaan, toivoakseni, sillä kaikki oli pitkään niin hidasta, vaikeaa ja kipeää. Olen saanut ja voinut levätä. Olen hoitanut itseäni uudella ruokavaliolla (fodmap) ja löytänyt ratkaisuja vatsaongelmiin (ibs), jotka masensivat liikaa. Olen ollut tästä niin onnellinen, että tekisi mieli toimia siitä ilosta auttavana konsulttina, nyt kun voin vihdoin paremmin ja ymmärrän edes vähän syitä ja seurauksia.

Elämässäni uusia asioita ovat videopuhelut.

Äidin hymy viuhtoo ylös ja alas ja sivuille, katon ja varpaiden kautta. ❤ Lämmittää niin, että tämä tulee varmasti jäämään meidän tavaksi, sillä näemme normaalistikin liian harvoin.

Ystävien kanssa aamukahvit, päivälliset ja perjantaiskumpat. Ystäviä on ikävä ja videopuhelut kasvattavat ikävää.

Uutena rutiinina on myös aamiaiset metsässä, kahvia termariin, eväät reppuun, pitkät kävelyretket luontoon aikaisin aamulla kun on vielä hiljaista eikä montaa ihmistä liikkeellä. Jostain syystä olemme molemmat alkaneet herätä hämmentävän aikaisin ja käyttäneet sitä hyödyksi aamuretkiin. Päivät myös tuntuvat hassun pitkiltä, kun on viettänyt monta tuntia ulkona merellä ja metsässä ja kotiin tullessa voi viettää uuden aamun ja keittää toiset kahvit.

Rakastan kävellä, jaksaisin kävellä maailman ääriin, mutta juoksuun jalka ei vielä taivu.

Olen ollut onnekas siinä, että elämässäni lähes kaikki asiat ovat pysyneet muuttumattomana, työhuone ja siellä yksin maalaaminen, muut työt pienillä vähennyksillä entisellään tai etänä, koti ja puoliso rakkaana turvapaikkana. Nautin yksinolosta, rauhasta ja kotielämästä. En nauti kauppareissuista sen enempää kuin koskaan ennenkään.

Silti tuntuu kummalliselta, erilaiselta, siltä kuin kaiken päällä leijuisi jokin painostava peitto, vaikka aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta.

Ja se on paistanut. Niin, että säteet osuvat joka nurkkaan. Lämmittävät selkää ruokapöydässä, asettavat kunkin esineen vuorollaan valokeilaan. Valo saa kukat puhkeamaan kukkaan minuuteissa ja kasvit kärvistelemään janoa ikkunalaudoilla.

Kevät avaa kaikki aistit.

Pääsin alkuun, tavataan täällä pian.

 

Toivottavasti teillä on kaikki hyvin. ❤

Syksyn sekalaisia lempiasioita

Vaikka tuntuukin, että syksy hölkkää ohi ja pudottaa joka hetki lisää värikkäitä lehtiä alas puista ja talloo maan mustaksi, olen silti ehtinyt nauttia väriloistosta ja ollut epätavallisen rauhallisin mielin talven tulosta. Viime vuonna karkasin marraskuuksi Vietnamiin, mutta tämän vuoden olen päättänyt olla täällä ja se tuntuu ihan hyvältä ajatukselta. Sen ja syksyn kunniaksi lempeitä, kivoja asioita jotka ovat tuottaneet iloa viime päivinä.

Tee. Lopetin kahvin juonnin puolitoista kuukautta sitten. Ja kyllä, entisenä baristana ja kahvinautiskelijana se ei todellakaan ollut helppo päätös. Mutta uskokaa tai älkää, päätös oli vaikeampi kuin itse kahvittomuus. Itseasiassa en ole edes kaivannut kahvia. Minulle on riittänyt pelkkä tuoksu ja satunnainen hörppäys poikaystävän kahvikupista. Mutta tee! Teestä on tullut ihan superkiva asia päiviin ja iltoihin. Nauroin, kun talouden nykyinen kahvinjuoja on juonut kanssani nyt useammin teetä aamuisin (koska ei ole osannut valmistaa yhtään vähempää kahvia itselleen, vaan nauttinut minunkin osuuteni ja ollut melkoisissa kahvipörinöissä) ja neljännen teekupin jälkeen todennut innoissaan, että “mahtavaa kun tätä teetä voi dokata niin paljon kuin haluaa, eikä tunnu missään!” Viides kuppi toden sanoo.

Ja teehen siirryin vatsavaivojen takia (ja muutoinkin uuteen ruokavalioon, mutta siitä joskus toiste).

Aamuisin piristävää vihreää teetä, kaksi kuppia. Töissä lisää piristystä, matéta, valkoista tai vihreää teetä. Iltaisin yrttiteetä.

Teehetki Japanissa

Yin- jooga kotona

Asia, jonka olen vihdoin saanut, eli ottanut osaksi elämääni (antanut itselleni aikaa) on yin-jooga. Ja nimenomaan kotona. Meillä on joogamatto jäänyt pysyväksi osaksi sisustusta ja koristaa kauniisti olohuoneen mattoa kaikenmaailman muiden urheiluvempaimien kanssa (miehen kotisali). Sinänsä hyvä, sillä siinä se nyt muistuttaa, että matolle saa käydä, ken haluaa.

Olen ihan rapakunnossa ja vaikka ihan oikeista joogatunneista aina haaveilen, niin olen hyväksynyt sen, että niille en nyt hetkeen mene. Jostain on hyvä aloittaa.

Viherkasvit Vihervillitys ei ole laantunut, eikä tarvitsekaan. Hyvä trendi ompi se, tai mikä hyvänsä. Vihreys on hyvästä, kasvit ovat ihania ja niillä on sielu, ajattelen. Ja siksi haluan niitä hoitaa ja jutella ja kuopsuttaa. Ja hauskaa on, että kasveilla on myös luonne, ainakin minun viherkasveilla. Tulkaa vaikka tarkistamaan.

Ostin juuri pussin multaa, koska kidutan peikonlehden puolikasta hienossa vanhassa ruukussa, joka vuotaa ja jota en siitä syystä ole voinut kastella ikuisuuksiin. Mutta tiedän että se tokenee, tarvitsen vain sen ruukun. En haluaisi ostaa uutta, joten toivon löytäväni ruukun jostain kirpparilta ja odotan inspiraatiota etsimiseen.

Tuoksupelargonia, ihana sitruksisen tuoksuinen tyyppi

Tätä kaktusta sanon pupunkorvaksi, kun sillä oli ostettaessa pehmoiset pupun korvat, mutta nyt on jo tuplat. Ja kasvaa hassusti pituutta ja on pehmoinen latvasta edelleen.

Lukeminen Kirjat! Ai että, kun olen niin onnellinen että löysin lukemisen kesällä uudestaan. Jaksan hehkuttaa tätä asiaa, koska se ei ole itsestäänselvyys ja voisin edelleen räplätä puhelinta kaikki illat ja päivät (räpläänkin) , mutta silti ehdin ja jaksan ja HALUAN myös lukea. Kiitos. Jollekin, joka ehkä sattui inspiroimaan oikealla hetkellä. Ja itselleni.

Tällä hetkellä luen viimeisiä sivuja Ääriviivoista, edennyt hitaasti (koska oon tainnut räplätä puhelinta) ja koska on ollut liian vähän vapaa-aikaa. Mutta pidän. Ja tänään luen sen loppuun. Ja sitten aloitan Onnenkissan.

Oletteko lukeneet Pienen elämän? Se kiinnostaa kovasti, koska ostin sen kesälomalukemiseksi, mutta sitten anoppi sanoi etten saa lukea sitä, koska se on liian rankka. En sitten lukenut, koska ajattelin etten voi kesälomalla itkeä, koska kesälomalla kuuluu olla kivaa. Päätin lukea sen talvella. Mutta eihän sitä talvella voi lukea, koska talvella ei kannata lukea masentavia kirjoja, vaan iloisia. Niin että koska minä sen sitten luen? Ja liioitteliko anoppi, voitteko kertoa? (Anoppikin saa vastata.)

Ihon kosteuttaminen Voiteilla läträäminen on kiva harrastus. Tosin jos kärsii talvisin infernaalisesta ihon kuivumisesta ja kutinasta, joka saa harkitsemaan itsemurhaa, se ei ole niin kivaa. Varsinkin kun kutina jostain oudosta syystä yltyy öisin ja kaikki yöt menee hillittömässä syyhyssä. (Onneksi vielä ei ole talvi!) Koska silloin mikään ei auta.

MUTTA muutama vuosi sitten keksin niinkin innovatiivisen avun, kuin kasvoöljyn lisäämisen kasvovoiteen joukkoon. Tadaa! Ihme! Ja siihen lisäksi öljyputsaus ja kuiva, hilseilevän halkeileva iho on ikävä muisto vain. Nyt siis koitan tänä talvena jotenkin soveltaa tätä kasvojen ihon hoitoa jotenkin muuhun kehoon ja toivoa elämän mullistavaa parannusta tulevien talvien varalle.

Tää Luonkos-merkin puhdistuspala on tosi hyvä, suosittelen!

Lemppareita tällä hetkellä ja jo pitkään ovat olleet Mia Höydön-kasvovesi (nykyään Globe Hope), Murumurun c-vitamiiniseerumi (mun mielestä tuoksuu ihan toffeelta ja on ihanaa, mutta mun työkaverin mielestä ihan kamalan tuoksuista, kokeile itse), Patykan kasvovoide (Pure matte mun pintakuivalle rasvanaamalle, joku muu jollekin ei rasvanaamalle) ja sen joukkoon jotain kasvoöljyä talvisin ja jo nyt kun on viileää, Frantsilan/Uhana Designin kasvoöljy (seuraavaksi aion kokeilla Frantsilan kehäkukka-porkkanaöljyä, kun tuo loppuu) ja sitten tuo Luonkosin öljykakku ja Whamisan putsari puhdistukseen. Lisäksi aina pitää olla Frantsilan kehäkukkavoidetta, koska se käy ihan kaikkeen ja kaikille ja kuulin, että sillä hoidetaan kaikkea korvatulehduksista hiivaan. Omalla vastuulla, kaikkea ei kannata uskoa, mutta minullapa herää kiinnostus heti kaikista ihmevoiteista.

Neuleet Erityistä iloa on tuottanut se, että olen löytänyt kirpparilta muutaman neuleen, jotka ovat olleet niin kovassa käytössä, että yhdellä niistä olen nukkunutkin, koska se on niin pehmeä ja haluaisin olla vaan alasti sen neuleen kanssa. Se on tuo luonnonvalkoinen. En yhtään muista mistä sen löysin, ehkä Relovesta, vihreän ekalta Japanin matkalta jostain vintagekaupasta ja oranssin Turusta Maanantaimarketista.

Lämmin ja pehmeä, kivoja sanoja. Kivoja asioita. Ei akryyliä, ei.

Metsä, luonto Kun asuinkumppanini viettää melkein viikon jokaisen päivän metsässä, se into ei ole voinut olla tarttumatta minuunkin. Ja täytyyhän meidän joskus nähdä. Miksei sitten metsässä. Lähden usein vähän väsyneenä ja kiukkuisena, palaan aina onnellisena. Odotan hyvin mielenkiinnolla tämän talven tutkimustulostani siitä, kuinka usein lähden metsään/ulos huonolla säällä. Merinovillakalsarit hankittu (mulesing-vapaat tietty!) ja muutoinkin varusteeni ovat nykyään jokseenkin ulkoiluun sopivat, vaikka tästä perheessämme edelleen kinastellaan. Kengät ovat edelleen se hankala, koska jalkani palelevat aina säässä kuin säässä, kengillä kuin kengillä, villasukilla, millä vaan. Että mikä siihen auttaa, kertokaa? Ne sähkösukat??

Kuivakukat Tekee mieli vielä kertoa vähän kuivakukista. Nimittäin kun on nykyisin muodikasta sellaiset kimput, joissa on kuivakukkia ja kaikenlaisia heiniä mukana. Se on vain hyvä asia. Katsokaa vaikka.

Wild Things-kukkakaupan kimpuissa on lähes aina säästöön jääviä kuivakukkia

Ja sokerina pohjalla:

Vastamelukuulokkeet Minulla on melkein vastamelukuulokkeet. Sain sellaiset syntymäpäivälahjaksi. Aivan ihana juttu, sillä olen haaveillut niistä ääneen pitkään. Niissä oli tosin jokin vika, joten ne lähtivät takaisin ja nyt odotan uusia tilalle. Eli ihan kohta kävelen ulkona ihanassa omassa umpiossa, jota mikään ääni ei häiritse. Kaisaniemen kamalat metallisesti kirkuvat portaat eivät saa enää hiuksia pystyyn ja ihoa kananlihalle, eikä enää tee mieli huutaa kun bussi jarruttaa vinkuvalla äänellä tai pysäyttää viereen ja pihauttaa ilmat pihalle.

Olen tosin ehkä katsonut aikoinaan liikaa Black mirroria, sillä vähän ahdisti ensimmäisenä vastamelukuulokepäivänä töihin kävellessä, kun vastaan käveli pari muuta kuulokkeet korvilla ja tuli sellainen outo kylmä olo, vähän epämiellyttävä. Siis siitä että kohta kaikki kävelevät omissa maailmoissaan, kuuntelevat omia juttujaan, kukaan ei katso ketään, kukaan ei hymyile, kaikki elävät omassa kuplassa. Mutta eihän maailmasta sellaista tule, eihän?

Ei, vain selistä, jaloista, käsistä ja tateista.

Aina kannattaa lähteä metsään tai mökille, kun siihen on mahdollisuus, muistutan itseäni. Vaikka puntarissa olisi kaikkea muuta kivaa tai vaikka olisin liian väsynyt lähtemään mihinkään. Silti metsä ja mökki on parasta mitä voin itselleni suoda. Lähiaikoina olen ollut niin lepäilyn, rauhoittumisen ja hengittelyn tarpeessa, että ihan lyhyetkin metsäretket ovat laskeneet hartioita ja saaneet mielen kevyemmäksi.

Haluaisin vain tallustella metsässä ja opetella tunnistamaan sieniä. Joka vuosi olen opetellut muutaman uuden ja nyt tuntuu että voin poimia sieniä jo itse kysymättä koko ajan Ernolta tunnistusta jokaisen sienen kohdalla.

Näin viikonloppuna mökkimetsässä neljä kyytä, joita pelästyin, mutta en niin paljon kuin olisin ajatellut. En edes tärissyt, vähän vain jännitin. Hyttysiä ei ollut ollenkaan kiusaamassa ja metsä oli tyhjä marjoista. Keskityttiin siis sieniin. Ja minä laiturilla makaamiseen. Mökkiseuralaiseni ei ymmärrä viehätystäni laitureihin. Ei ollenkaan. Koitin selittää, että puulla on kiva maata, pilviä kiva katsella ja hypnoottista merta, kuunnella aaltoja. Ei ymmärtänyt, vaan puhui jotain nurmikon mukavuudesta.

Aloitin myös kirjoittamaan päiväkirjan tapaista siellä laiturilla, koska muistin että ystävä oli kehoittanut kirjoittamaan, jos ei osaa puhua, tiedä miten sanoa. Jos on liian vaikeita asioita kerrottavaksi. Ja niin kävi että ikävien asioiden jälkeen tuli hyviä, aina lopuksi hyviä. Miten ihanaa ja kevyempää. Jos alleviivaisin lopulta kirjasta vain ne hyvät asiat, voisin lukea sen joskus tuntematta ikävää.

Ajattelin myös opetella nauttimaan ruoanlaitosta ilman, että suhtautuisin siihen ajanhukkana ja hankalana operaationa. Toki syynä on myös se, että jääkaappimme ja kaikki muutkin kaapit täyttyvät sienistä näin syksyn alla ja jos en ole osaltani auttamassa niiden häviämisessä, ne eivät häviä. Luojan kiitos tykkään sienistä. Muussa tapauksessa taloudessamme olisi ongelma.

Olen siis tehnyt sienileipiä ja melkein sienipastaa. Alkaa lupaavasti.

Nämä kuvat ovat ystäviemme mökiltä, jossa nautimme saarielämästä tovi sitten. Olisin voinut jäädä. ❤

P.S. Höntti otsikko on vastaus äsken kuulemaani kysymykseen, tuleeko kuvia ihmisistä.

Salainen puutarha Kiotossa / A Secret Garden in Kyoto

Palaan ajatuksissani Kiotoon, vihreydestä hehkuvaan puutarhaan nimeltä Murin-an. Olimme matkalla hopeiseen Ginkaku-ji-temppeliin, mutta uteliaisuudesta kurkkasimme matkan varrella tuulessa lepattavien verhojen taakse.

Löysimme paikan, joka jäi ensimmäisenä vahvimmin mieleen uskomattoman kauniina ja rauhoittavana levähdyspaikkana ja jotenkin juuri sellaisena näkynä, jota Japanista eniten odotin. Tai jollaista kuvittelin Japanissa olevan. Tälläkin hetkellä saan kyyneleen silmään miettiessäni tunnetta, jonka koin astuttuamme sisälle puutarhaan.

Oli maagista ja rauhoittavaa käyskennellä kauniissa puutarhassa vain parin muun ihmisen kanssa ja kuulla vain linnut, soliseva puro ja tuulessa hiljaa huojuvat puut. Istahdimme tatamille (aluksi tietenkin ihan väärälle matolle) ja painoimme kelloa. Saimme isossa kulhossa matchaa ja teemakeisen. Se oli yksi parhaista teehetkistäni koskaan, kuvankauniissa maisemassa.

Lähdettyämme meiltä kysyttiin kuinka löysimme paikan. Sattumalta, vastasimme. Onneksi, lisäsimme.

In Kyoto we were lucky to find this beautiful, peaceful, almost hidden garden called Murin-an. I still remember how happy I felt in the beautiful and magical place with no tourists or any kind of noise. It was one of the most memorable places on our trip because we found it by accident and it matched the mental images of Japan I had in my head before seeing the country in person.

Pics by me and Erno. 

Bambumetsässä / In the Bamboo Forest

Jos voisin palata ajassa taaksepäin, makaisin nyt hiljaisessa tuulessa huojuvien bambujen alla. Korkeat puut kolisevat toisiaan vasten ja siitä kuuluu hauska ääni. Bambumetsän kolina ja kahina rauhoittaa. Linnut laulavat, kuivuneet bambulehdet rahisevat jalkojen alla. Ihana äänimaisema.

Tämä ihana rauhallinen paikka löytyi Kiotosta aivan Fushimi Inari Taishan pyhäkköalueen vierestä.

If I could step back in time I would lay down in the bamboo forest. I loved the sound  of the tall bamboo stalks clattering against to each other and swaying in the wind. 

Vaaleanpunaisen taivaan alla / Under the pink sky

Tekee hyvää välillä pakata laukku ja viettää hetki muualla. Katsella tähtiä ja vaaleanpunaiseksi värjäytyvää taivasta, kuunnella kun lokit kirkuvat kattojen yllä.

Herätä vieraasta vuoteesta kirkonkellojen kilinään, lauluun ja juoksuaskeliin.

Kiivetä loputtomia portaita ylös ja alas, auringossa, tuulessa ja sateessa. Kiertää kapeita, kaktuksien reunustamia kujia, tähyillä kukkien valtaamia parvekkeita ja ihailla pastellin värisiä seiniä.

Kiivetä vuorelle, josta näkee koko kaupungin. Ajaa hissillä kaupungin korkeimpaan rakennukseen drinkille ja syödä liikaa tapaksia ja mereneläviä.

Lumoutua kauniista puistoista ja puista, jotka saavat tuntemaan pieneksi.

Muutama päivä eläväisessä Alicantessa tuntui, kuin olisi ollut pidempäänkin poissa.

It’s good to pack your bags sometimes and enjoy being somewhere else for a while. Really liked the lively and colorful Alicante with our friends. It always feel that time goes slower when you’re travelling. 

Ajattelin ottaa rennosti / Taking it easy

Ajattelen päässeeni tilaan, jossa vähänkin stressaavat asiat tuupataan kevyesti ohi. Tuosta noin vain, antaa mennä, en jää pohtimaan, en tartu. Luen mieluummin kirjaa, keitän teetä, lähden kävelylle.

Alkoi uusi vuosi, senkin otan kevyesti. Ei pidä mitään, teen sitten kuin siltä tuntuu.

Kalenterin kuitenkin ajattelin ostaa, sillä täytyyhän elämää vähän suunnitella.

En saa tarpeekseni luonnosta, pilvistä, metsistä, rannoista. On selvästi vaje. Huomaan olevani onnellisimmillani kävelyillä.

Alkuvuosi on pitkä, muistan sen nyt. Otan siitä kaiken irti, niistä koleista, huurteisista päivistä, hiljaisuudesta ja hämäryydestä. Aloitan uudet joululahjakirjat Akvarelleja Engelin kaupungista, Puiden salattu elämä ja Tyttö bändissä. Saitteko te kirjoja?

Taking the beginning of the year very easy and slow. I don’t want to think that I should hurry anything up.  

Vuoden lopussa, lopussa / At the end of the year

Olen yrittänyt mielessäni kiteyttää tätä vuotta, mutta en oikein tiedä mitä siitä ajattelisin. Päällimmäisenä tulee mieleen vain se, että kaikki on vilahtanut ohi niin nopeasti, jokainen vuodenaika, kuin käväissyt vain. Ystäväni kertoi kirjoittaneensa tiivistelmän tästä vuodesta, koska lähivuosia on ollut vaikea muistaa. Ajattelin aloittaa saman, päiväkirjan hetkistä, muistoista, tapahtumista.  Onneksi on valokuvat ja videot. Niistä muistaa, kuinka paljon ihania asioita on saanut kokea ystävien kanssa. Haluan muistaa ne päällimmäisenä ja haudata ikävät niiden alle.

Olen ollut niin väsynyt loppuvuoden. Muutto, näyttely, työt ja pimeys. Kaikki niihin mennyt energia tiivistyi isoksi möykyksi ja se möykky purkaantui päivää ennen jouluaattoa, kun olin rientämässä bussiasemalle. Yhtäkkiä lyhistyin itkemään, enkä olisi jaksanutkaan lähteä minnekään. Lähdin koska oli pakko, mutta unohdin avaimet, henkkarit ja kukkaron. Puolimatkassa sen tajuttuani, käännyin takaisin ja ajattelin, että ei minulla ole kiire mihinkään, ei tarvitse olla. Palasin kotiin hengittämään. Istuin hetken paikallani, kokosin itseni ja ostin uuden bussimatkan. Bussissa istuessa tuli rauha, kuuntelin musiikkia monta tuntia ja vain katselin maisemia. Kaikki oli taas ihan hyvin.

Elän vahvasti vuosissa ja tarvitsen vuoden vaihtumista rytmittämään elämääni. Minulla on seuraavalle toiveita. Ei tällä hetkellä edes haaveita, ihan vain hiljaisia toiveita.

Odotan, että ehdin viettämään aikaa uudessa kodissa valoisaan aikaan. Tutustua. Tällä hetkellä priorisoin vapaahetkinä kuitenkin vain ulkoiluun. Paras lääke väsymykseen  ja ankeaan oloon on metsässä kävely.

I have been so tired these last couple of months. The moving, the exhibition, work and the darkness have taken their toll. I’m looking forward to the new year. I need the change of the year to set the rhythm of my life. I plan to start keeping a journal, sort of a backup memory. Hopefully you are all fine! 

Mökillä tunnelmoimassa / Friends’ beautiful summer cottage

Ystävät pyysivät tovi sitten lyhyellä varoitusajalla vuorokauden mökkiretkelle. Pakkasimme onnellisena pyyhkeet ja lämmintä vaatetta reppuun ja kävelimme laiturille odottamaan venekyytiä. Tuo saari, jossa mökki sijaitsee on yksi kauneimmista paikoista, jonka tiedän.

Rentoutumiseen ei vuorokautta enempää tarvita, sillä kaunis syksyinen luonto, takkatuli, punaviini, sauna ja illallinen nuotiolla saivat täysin unohtamaan arjen ja työn. Ja oikeastaan kaiken muunkin. Oli vain se hetki siinä, rätisevän takkatulen ääressä, teekuppi kädessä.

One of the prettiest places I know is the small island that houses our friend’s summer cottage. We took a little trip there to relax and enjoy the autumn nature. 

 

Elokuun ensimmäinen / The first of August

Elokuun ensimmäisessä on jotain koskettavaa. Maistelin sanoja ‘elokuun ensimmäinen’ aamiaispöydässä ja koin vähän haikeutta siitä, että kesä uhkaa karata. Toisaalta myös rauhaa siitä, että lomaa on vielä jäljellä. Elokuu on usein lämmin ja jotenkin kaikkensa antava.

Juttelimme kesälomasuunnitelmistani ja totesin, että en halua suunnitella mitään. Ihaninta on, että voi aamulla päättää lähteäkö torikahville vai taidemuseoon tai tehdä pienen retken johonkin lähikaupunkiin.

Aina kun käymme mökillä, haluan kävellä ihailemaan peltoja. Rakastan aukeita paikkoja, laajoja maisemia joissa värit vaihtuvat. Kaupunkilaisena pääsen harvoin näkemään auringonlaskua peltojen yllä. Ihailen tilkkutäkkimaita ja harmaaksi kauhtuneita latoja vain bussin tai junan ikkunasta. Ne vilahtavat nopeasti ohi ja mietin aina, että tämä on minun maisemani.

Olen tehnyt syksyn juttuja, kerännyt sieniä, ihmetellyt punaisia pihlajanmarjoja, kerännyt mustikoita ja laskenut päiviä puolukoiden kypsymiseen. Silti olen vielä ihan kesässä. Tulee vielä helteisiä jäätelöpäiviä, uintiretkiä, puistopiknik, jääkahveja, kesämekkoja ja hikoilua. Tuleehan.

It’s already the first of August. At the same time I feel melancholic about the coming fall, but still really happy that I have two weeks of summer holiday left. And I’ve always liked August. It’s so atmospheric and full of feelings. I believe there’s still many hot summer days to come, so no need to worry!