On ihan helppoa / It’s easy

On ihan helppoa tuijottaa tyhjyyteen, unohtua lauseeseen, pysähtyä ilman että siinä hetkessä tajuaa pysähtyneensä. Herätä kuin unesta ja muistaa yhtäkkiä missä on. Sitä voi ajatella keskittymisvaikeutena, kun teet jotain, sinulle puhutaan, sinä kuuntelet, kaikki puhuvat, kaikki odottavat ja yhtäkkiä jokin räjähtää. Kuppi/ kirja/ puhelin/  tippuu kädestä, törmäät oveen tai ihmiseen. Toisaalta se on keskittymistä, ei ollenkaan vaikeaa. Usein vain tilanteeseen sopimatonta keskittymistä, väärä asia, väärä hetki.

Siksi on kivaa, että on lauantai. Sellainen, ettei mihinkään kiire, ei mitään sovittua koko päiväksi. Toinen kuppi kahvia pressopannulla. Hän lukee, minä kirjoitan. Ikkuna on auki, lapsi huutaa, koira haukkuu, auto tyhjäkäynnillä, ovet käy. Silti hiljaista, ikään kuin.

Haluaisin muuttaa blogin nimen joksikin, joka liittyisi vähemmän kotiin. Vaikka koti onkin se paikka, jossa tunnen olevani turvassa, rauhassa herkkä, rauhassa heikko, kaikkea mitä kenenkään ei tarvitse tietää. Cosy home on vähän äklö nykyiselle minulle, mutta oli kovin sopiva silloin vuonna 2008 kun blogin perustin. En kyllä keksi mitään muutakaan nimeä. Ainoa joka tulee mieleeni on sana Sunnuntai. Koska sunnuntai on ihana, lempipäivä, pehmeä, kotipäivä, kaikki ihanat asiat-päivä. Siksi leikinkin sunnuntaita usein.

It’s easy to get lost in thought, to forget where you are and what you were doing. It’s easy to stare at a point and suddenly wake up from the dream and realize where you are. Somewhere doing something else than you remembered. I like to get lost even though some might call it a problem of concentration. Then, at least, I’m focused on something and that something is usually much more interesting to me.

Advertisements

Rakkautta vain / Love only

Niinä hetkinä, kun tekee mieli kirjoittaa, ajattelen aina samoja asioita. Jokin rauha/ haikeus/ rauhattomuus/ kaipaus saa miettimään elämää, kaikkea. Toistan itseäni, rakkaita kliseitäni, tehtyjä ja tekemättömiä ja pyörin kehässä. Laitan verhot kiinni, ettei naapurit näe kun katson Maajussille morsianta. Kyynelsilmin, niin kuin kaikkea aina. Koiranpentuja, pappoja, tv-sarjoja, lapsia, uutisia, mainoksia, rakkautta ja rakkaudettomuutta. Aika vähän on mikä ei liikuttais.

Olen jotenkin ihan hirmuisen onnellinen ja samaan aikaan ihan pihalla. Enkä vieläkään tiedä ovatko nuo tunteet osa luonnettani vai vain ulkopuolelta sykkivää levottomuutta ja jatkuvaa liikehdintää. Yhtä kaikki, jotain tiedän.

Syyskuu, minun kuu. Tänä vuonna tunnuit tulevan kiirehtien. Niin, että linnut pitivät hätäkokouksen pellolla ja minä hyppäsin viimeiseen bussiin. Olisin kai halunnut viipyillä ystävien elokuisissa häissä, juhlia rakkautta, rakkautta vain.

Mutta mennään sitten sienimetsiin, puolukoihin ja kynttilöihin, hyvä on. Suora siirtymä, mutta koukkaan kyllä vielä kallioiden kautta.

 It’s September, my month. I could have just stayed in the love-filled August. Friends’ wedding, kisses under a rainbow, grain fields, the sea and the waves and the last summer flowers. But September, I will like you too, I always have.

Joutilaan sunnuntai / Peaceful Sunday

Viimeksi kirjoitin, kun olin vielä keskellä kesän tuoksinaa. Oli Pori jazz ja Rauman puutalot, lapset kylässä, ystävien vauvan syntymä myrskyisenä päivänä, tunnelmalliset kesähäät saaressa, grillausta, pizzailtoja ja Ilmiö-festari Turussa. Nyt tunnen jo lähestyvän syksyn, vaikka ilma on vielä seisova ja päättämätön. Sataa ja paistaa, vaihtelen sandaalien ja kumisaapaiden, peiton ja pussilakanan välillä.

Tiedän, ei pitäisi mainita syksyä, sillä on vielä kaikkea kesään kuuluvaa suunnitteilla. Vielä sitä grillausta, hääjuhlat, kesävaatteita ja ulkoilmaleffoja. Mietin silti myös kaikkea muuta, koska olen minä. Rauhaton suunnittelija, lennokas haaveilija.

Olen ollut paljon työhuoneella ja se on tällä hetkellä kivointa mitä tiedän. En malttaisi lopettaa maalaamista ja kymmenen tuntia tuntuu neljältä. Ajattelen värejä, sekoitan mielessäni, maalaan mielessäni, suunnittelen, inspiroidun ja odotan kuumeisesti seuraavaa työhuonepäivää. Ihanaa, että on niin.

Kotona haahuilen, juon kahvia ja käyn nukkumassa. Mies käy metsässä monta kertaa viikossa ja kantaa sienisaaliita kotiin. Tehdään mustikkapiirakoita ja sienirisottoa.

Pidän joutilaisuudesta kotona. Siitä että molemmat puuhailevat omiaan ja aina joku kone hurisee. Tiskit, pesukone tai sienikuivuri. Välillä höpistään ja sitten taas uppoudutaan omillemme.

Hello! It’s been a while since the last time I wrote. It was full summer then, even though it feels more like summer now. Just chilling at home in a peaceful Sunday mood.   

Hei Japanista ja kotoa / Hello from Japan and from home

Terveiset Japanista! Siellä oli ihanaa, lämmintä, kaoottista, äänekästä, kaunista, rauhallista, harrasta, sekopäistä, hikistä, värikästä, harmonista ja inspiroivaa. En ole koskaan ollut näin hämilläni matkan jälkeen, ihan hyvällä tavalla. Tuntuu, että kaikessa nähdyssä ja tapahtuneessa on niin paljon käsiteltävää, että menee tovi ajatuksia ja tuntemuksia purkaessa.

Tokio oli täynnä ärsykkeitä, jatkuvia erilaisia ääniä ja loputonta liikettä, mutta silti myös puistoja ja joenvarsia täynnä rauhallisia istuskelupaikkoja ja kaupunginosiin kätkettyjä salaisia puutarhoja ja pyhättöjä.

Kioto tuntui Tokion jälkeen pittoreskiltä pikkukaupungilta. Matalia, perinteisiä vanhoja taloja, kukkien ja puiden reunustama joenvarsi kahviloineen, temppeleitä ja kimonoasuisia aasialaisia kaikkialla. Kioto avautui hiljalleen, kun taas Tokio räjähti naamalle. Pidin molempien sydämestä ja sykkeestä.

Terveisiä myös kotoa! Täällä on valoisaa, niin rauhallista, laajaa ja jotenkin yltäkylläisen oloista kolmen viikon hikisen ja ahtaan Airbnb-asumisen jälkeen. Lähtisin silti heti takaisin, mihin vain.

Matkoilla on aina niin totaalisen vapaa olo, unohdan hetkessä että minulla on työ ja jonkinlaisia velvotteita kotona. Matkustaminen myös vain lisää matkakuumetta.

Parasta Japanin matkalla oli päästä kurkistamaan hetkeksi aasialaiseen kulttuuriin, oppia siitä jotain pientä.

Hello from Japan and from home!

Japan was everything, noisy, colorful, chaotic, breathtaking, warm, sweaty, peaceful, heartfelt, beautiful, and inspiring. I have never felt as baffled after any journey as this. In a good way, I mean. Everything we saw and experienced will take a while to process. Tokyo was full of stimuli with all the different noises, colors, lights and the masses of people, but also all the green parks with peaceful places to sit down and beautiful hidden gardens in the middle of the neighborhoods. Kyoto felt like a little town after Tokyo. Trees and flowers bordering the river side full of cafés, traditional old and low Japanese houses, temples and Asian tourists dressed in kimonos everywhere.

Kyoto opened up slowly while Tokyo exploded in your face. I liked the heart and the beat of both cities.

Jos sielu on väsynyt, ei unikaan riitä / Not even sleep helps when your soul is tired

Jos sielu on väsynyt, ei unikaan riitä, tokaisi ystäväni, kun kerroin olleeni pääsiäisloman jälkeen entistä väsyneempi. Meinasin nukahtaa kesken lounaskahvittelun ja tuntui kuin askeleita painaisi rautakengät. Mikään unimäärä ei ole tuntunut olleen tarpeeksi viime kuukausien aikana. Olen siis antanut olla, raahautunut töihin samassa paidassa, heittäytynyt päivän jälkeen sohvalle kirjan kanssa ja nukahtanut, tilannut ruokaa suoraan kotiin, unohdellut nimiä ja numeroita ja sekoittanut ihmiset toisiinsa.

Nyt alkaa kuitenkin olla valoa tunnelin päässä, sillä loma (ja Japani!) lähestyy vauhdilla ja hoitamattomien asioiden lista on lyhentynyt puolella. Tekee jo mieli tehdä viikonloppuisin muutakin kuin nukkua ja olla. Kohta on vappu ja haaveilen ystävien seurasta, skumpasta ja ilmapalloista. Heti vapun jälkeen koittaa myös näyttelyni lapsuuden maisemissa, Uudessakaupungissa. Jos liikutte siellä päin, olette enemmän kuin tervetulleita!

Ja maalauksista tulikin mieleeni, että olipa ilahduttavaa nähdä Koti ja keittiö-lehden kannessa maalaukseni ystävien ihanassa kodissa!

En keksi mitään aasinsiltaa maalauksista ulkoiluun, mutta senpä kerron, että on kivaa kun ystävillä on lemmikkejä (ja lapsia). Niitä voi aina välillä lainata. Olen haaveillut koirasta oikeastaan vain siksi, että koira veisi minut lenkille, ei toisin päin. Kuvassa ystäväni lempeistä lempein koirakaveri, jolle mies antoi pallon juuri kun oli poistumassa kotoa treeneihin. Koira jäi hölmistyeen näköisenä pallo suussa tuijottamaan ulos ikkunasta: mihin hemmettiin se nyt lähti?

Käykää muuten katsomassa Anu Pentikin näyttely Taidehallissa, jos ehditte. Niin inspiroiva ja hieno! Ja katsokaa se video, huh, lumoava!

Not even sleep helps when your soul is tired, said my friend to me when I told her that I’ve been even more tired after day offs. I guess it’s some kind of a spring tiredness with too much work. Luckily I have friends with dogs to borrow to take me on long walks in fresh air. AND our vacation in Japan is almost here! Before our trip I have an exhibition to hang up in my childhood town, really happy about it! 

Sitten kun mikään ei tule väliimme / When nothing comes between us

Lauseita saa etsiä ja miettiä, sanoja sovitella, sillä kaikki on tuntunut jo hetken aikaa katkonaiselta. Aika menee nopeasti, ajatukset hidastuvat, kompuroivat ja jäävät lopulta jalkoihin. Etsin vaihtoehtoja kiireelle, työlle, juoksemiselle. Ehkä aikaa, lomaa ja kävelyä.  Hetken vielä antaudun pyöritykselle, teen mitä olen luvannut ja uskotellut että täytyy. Joinain aikoina ei muuta voi. Kunhan tiedän, että luvassa on myös aika, jolloin mikään ei tule minun ja maalauksen/ metsän/ kirjan/ teehetken/ aamu-unien/ yksinolon/ hiljaisuuden/ rauhan väliin.

Vuoden alussa päätin, etten vaadi tältä vuodelta mitään.  En toivo, lupaa. Annan mennä vain, omalla painollaan. Ei väkinäistä yritystä tehdä jotain paremmin, enemmän.

On syntynyt asioita pelkästä halusta, ei pakosta. Paljon parempi.

Vielä kun ajatuksen saisi sovellettua velvollisuuksiin.

Välillä olen ajatellut blogin tulleen tiensä päähän lähes yhdeksän vuoden turinoinnin jälkeen. Mutta tämähän on paikka, jossa ei ole velvollisuuksia ja rajoituksia. Voin kertoa tarinoita, jakaa kauniin hetken ja ilakoida kirpparilta löytyneistä värikkäistä karvamatoista. Tai olla monta viikkoa hiljaa. Se on kivaa se, ja siksi jatkan samaan tapaan, omalla painolla, hyvillä mielin.

Time seems to fly so fast and it’s slowing my thoughts at the same time. I have been working a lot because there’s so much to do before my early summer holiday in Japan. Sometimes I just need to comply with my schedule and breathe deeply. As long as I know there will be easier days when nothing comes between me and painting/ reading a book/ sleeping long/ walking in a forest/ drinking tea/ being alone/ in silence.

Sunnuntaiautuus / Sunday Bliss

Vuosia sitten koin herätyksen kesken junamatkan. Havahduin siihen, etten odottanut mitään. En kesää, juhlia, lomaa, viikonloppua, jotain tulevaa. Olin vain, siinä hetkessä, tyytyväisenä. Se oli yksi sen hetkisen elämäni hienoimpia hetkiä, koska en ollut koskaan kokenut sellaista ennen. Muistan soittaneeni äidilleni ja itkeneeni onnellisena puhelimeen, että voitko kuvitella kuinka ihanaa on tällainen hetki, kun ei odota mitään. Vuosia myöhemmmin äitini kysyi minulta, että mikä olikaan se herätys, jonka koit silloin kerran?

Tällä hetkellä huomaan suistuvani taas odotuksen tielle. Tämä sunnuntai siinsi mielessäni jo pari viikkoa sitten. Sunnuntai, jolloin saan nukkua niin pitkään kuin huvittaa, kuunnella jazzia ja syödä aamiaista ilman hoppua, ilman suunnitelmia, pakkoja ja toiveita. Pitkät työviikot ovat suistaneet väsymyksen kautta ärtymykseen. Tällä viikolla olen sanonut muun muassa lauseen “heitän tän kananmunan seinään, jos et tuu halaamaan mua”. Kertoo väsymyksen asteesta.

Nyt on kuitenkin tämä odotettu sunnuntai. Olo on rauhallinen, villasukat jalassa, kahvia kupissa, jazzia radiossa, valoisa koti, hiljaisuus ympärillä. Vaikka ajattelen aina, että yksi vapaapäivä ei riitä rauhoittamaan kehoa ja hengitystä, annan mahdollisuuden. Tuntuu jo siltä, että pelkästään tämä hidas aamupäivä on tehnyt tehtävänsä ja hellinyt.

Ihanaa sunnuntaita! ❤