Jokaisena sunnuntaina ajattelen että tähän haluaisin jäädä

Jokaisena sunnuntaina herään ilman kellon soittoa. Yhdeksältä tai jälkeen. Avaan Radio Helsingin. Rakkaudesta-ohjelma, lempparini. Siinä soitetaan aina joku vinyyli alusta loppuun, a-ja b-puoli. Tänään Tom Waitsia. Sen jälkeen tulee Jazz kiinnostaa. Ohjelmien jälkeen siirryn omiin levyihin. Koko sunnuntai hyvää musiikkia.

Jokaisena sunnuntaina syömme yhdessä aamiaista ja siirrymme vähitellen omiin puuhiin, lukemaan, kirjoittamaan. Aurinkoisina päivinä teemme kävelyn, sateisina jäämme tyytyväisinä kotiin.

Tänään paistoimme pipareita, tein hehkuviiniä.

Neilikoita, tähtianista, appelsiinia ja appelsiininkuorta, hunajaa, punaviiniä.

Hän paistoi leivän. Tuntuu ihan joululta. Ja tuoksuu.

On vasta iltapäivä ja olen jo viettänyt kokonaiselta tuntuvan, onnellisen päivän.

Katsoimme Modern Love-sarjan viidennen jakson, joka oli mielestäni täydellinen kaikin tavoin.

Tirautin itkut. Ja sen jälkeen googlasin Sofia Boutellan. Ihana.

Heti aamusta, kun aurinko paistoi, kävelin keittiöön, katsoin ulos ja avasin ikkunan, mietin että tähän haluaisin jäädä. Tähän sunnuntaihin, ikuiseen sunnuntaihin.

Mietin kuinka saisin tämän olon, tunteen, rauhan, tunnelman jotenkin purkitettua varastoon, niihin päiviin jolloin kaikki asiat ovat vinossa ja vinksallaan.

Aamulla löysin uudelleen blogin nimeltä Piilomaja, jota muistin lukeneeni joskus aikoja sitten.

Pidin siitä edelleen kovasti, joten luin ja luin vaan. Harmi ettei blogi enää päivity. Löysin blogin kommenteista mielenkiintoisen ajatuksen, jossa joku Hemingwayn jostain novellista inspiroituneena kirjoitti elämäntarinansa kuudella sanalla.

Aloin heti miettimään omaani.

Miten kirjoittaisin elämäntarinani kuudella sanalla? Miten sinä?

Ehkä näin:

Paljon pieneen elämään, valtavan paljon onnea.

Oliko se tosiaan näin helppoa?

Tämä on ensimmäinen luonnos. Entä jos kirjoitankin joka päivä erilaisen ja niistä muodostuu jotain. Taide on ehkä saatava mukaan. Vai oliko se tuossa jo?

Tajuan ettei lause ehkä kerro kenellekään muulle mitään, vain itselleni. Onko silläkään väliä?

Tai kertoohan se, että olen onnellinen ja kiitollinen. Ja ettei se ole itsestäänselvyys.

Pidän sanoista ja niiden oikeiden etsimisestä. Hyvin usein tuntuu etten löydä juuri sitä mitä haen ja siksi tekee mieli kirjoittaa näin:

Paljon / liikaa / pienen / pieneen elämään, niin paljon unohdettavaa / pyyhittävää / käsiteltävää, valtavan paljon onnea.

Siitä olen onnellinen, että tuo loppu ei kaivannut muuta.
Olen onnellinen.

Kaikesta huolimatta Onnellinen.

Talviset luontokuvat hänen, @forage.fi

Kuinka selvitä talvesta / How to survive the winter

Kuinka selvitä talvesta?

-tee kotiin kevät

-muuta ulkomaille

-lopeta työt ja pysy talvi kotona

-aloita joku uusi harrastus, joka vie niin mukanaan ettet huomaa talvea (mikä?)

-hanki kylpyamme ja täytä se kosteusvoiteella / jollain paksulla rasvalla / kookosöljyllä ja kylve kosteusvoiteessa joka päivä

-jos käyt vielä töissä, kuuntele black metalia työmatkoilla

-älä käy suihkussa tai kastele itseäsi muutoinkaan

-hanki pilkkihaalari

-sähkösukat?

-kirkasvalolamppu ja d-vitamiinia

-etsi lunta

-vuokraa palju / sano kaikkiin paljukutsuihin kyllä! (ei toimi tuon kohdan kanssa, jossa neuvottiin olemaan kastumatta)

-keitä teetä ja katsele lomakuvia

Hetki sitten sain ihan naurettavan lapsellisen raivokohtauksen talvelle, kylmälle, säryille, pimeydelle ja arjelle. Huusin kuinka vihaan sitä ja vihaan tätä. Mutta sitten seuraavana päivänä paistoikin aurinko, sain olla aamun rauhassa kotona ja huomasin hokevani kuinka paljon rakastan aurinkoa, aamuja ja valoisaa kotia. Vihaan tai rakastan, kuinka teiniä.

Mutta sen raivoilun jälkeen hengitin hetken, kaivoin esille kutimet ja pastellilangat. Istahdin nojatuoliin, etsin Areenasta dokumentin Tove Janssonista ja aloin kutoa. Inspiroiduin Tovesta.

“Voisin oksentaa muumipeikkojen päälle.” Sanoi Tove, kun olisi halunnut vain maalata.

Kaipasin vielä lisää ja katsoin dokumentin J. Karjalaisesta, Amy Winehousista ja vielä Janis Joplinista. Sen jälkeen päätin (koittaa) raivota vähemmän ja katsoa enemmän dokumentteja ja elokuvia. Ja kutoa.

Oikeastaan parasta talvella on kerätä inspiraatiota varastoon näkemällä ystäviä mahdollisimman usein ja paljon, koska ystävissä on taika saada olo aina ihanaksi. Ja ihan sellaisenkin väläyksen sain päähän, että tämähän on parasta aikaa hengailla museoissa, kirjastoissa, taidenäyttelyissä ja käydä leffoissa. Joten koitan nyt keskittyä enemmän kivoihin asioihin ja lakata ruikuttamasta. Ja kaivan lomakuvat esille ja kirjoitan rannoista ja simpukoista.

Ja katselen näitä ihania valkeita talvikuvia ja valohetkiä.

Ja uusi joululahjakirjakin odottaa lukemista! Odotan!

I’m not a big fan of winter time, especially because it’s not snowy nowadays. I suffer from darkness and cold and always dream about living somewhere warm for half of the year. But now I’m trying to change my attitude because I kind of just realized that IT IS OK to just relax and collect some inspiration for lighter days. I don’t need to do something all the time and feel bad if I just watch good documentaries and movies every evening (from 4pm when it already looks like midnight). I also plan to start visiting all the beautiful museums, art galleries, botanical gardens, libraries and other inspiring places in cold, grey days. And meet friends. (So not just dig in to home for the rest of the winter).

These wintery photos were taken in my childhood town at Christmas. It was so beautiful and magical!

Vuosi, ja seuraava / This year and the next one

Juttelin tutun kanssa innostuneesti uudesta vuodesta. Siitä kuinka kivaa on, että vuosi vaihtuu ja kuinka paljon molemmilla on jo suunnitelmia. Puhuimme myös uusista kalentereista, jotka on tietenkin jo hankittu ja siitä kuinka ne ovat jo käytössä.

Ai mikä hetkessä eläminen?

Nyt kun sattuu vain olemaan sellainen olo, että tämä hetki on yhtä höttöä ja epämääräistä mönjää, eikä yhtään kiinnosta mikään muu kuin tästä nuhjuisesta mössöstä eroon pääseminen. (Ja voisin paeta oloa vaikka katsomalla loppuvuoden Netflixiä. )

Mutta epämääräisestä höttöolosta eroon pääseminen onnistuu tietenkin taas niin, että vain päätän uuden vuoden alun alkavan ilman kaikkea “vanhaa” ja ankeaa. Niin kuin päätän joka vuosi. Rakastan sitä “katkosta” ja käännettä, sivun vaihtamista. Tarpeellista pysähdystä/ irtipäästämistä /kliseistä uuden alkua. Tajusin, että kirjoitin lähes samoin viime vuonna ja allekirjoitan edelleen joka sanan. Ja myös sitä edellisen vuoden ajatukset. Aivan kuin toistaisin itseäni?

Vuosi on ollut henkilökohtaisesti kökkö. En edes jaksa sanoa raskas, koska olen väsynyt siihen raskaaseen sanaan. Enkä jaksa kieriskellä kökköyksissä ja raskauksissa. Haluan vain kevään, valon, inspiraation, maalaushetkiä, ulkoilua, hengittämistä, pysähtymistä ja kaikkea kivaa ja hyvää.

Haluan jättää taakse sen mitä pelkäsin tässä vuodessa eniten, aivan turhaan.

MUTTA, on tässä vuodessa ollut vaikka kuinka paljon hyvääkin! Paljon taidetta, työhuonetta, näyttelyt, ystävät, mökkeily, Vietnamin matka, KESÄ jne.

(Miksiköhän aina ajattelen vuoden kokonaisuutena ja siitä jää joko hyvä tai huono kuva?)

Oikeastaan tässä vuodessa on ollut ihan tosi paljon kivoja juttuja, mutta tyhmät terveysongelmat ovat varjostaneet koko vuotta niin, että on ollut vaikea olla täysin onnellinen. Ja pelkkä ajatuskin siitä on ollut niin ärsyttävä, että olen vain tsemppaillut menemään koko vuoden ja sen takia olo on uupunut, mutta kuitenkin ihan jees. Ja sitten toisaalta olen aika ylpeä siitä että olen jaksanut niin hyvin. Mutta se siitä.

Joten, UUSI VUOSI, TERVETULOA!

Ihanaa uutta vuotta teille, iloa, terveyttä ja rakkautta!

I already really look forward to the start of the new year. At the end of every year I feel the same, tired and thirsty for something new. Even though it’s just psychological that I feel things are somehow changing and the new year will always be better, I feel it important. It works for me. This year has been a bit tough for me because I’ve been fighting with stupid health problems but if I don’t think about them, all is good. The summer was lovely and hot, I painted a lot and had two exhibitions, I enjoyed all the summer cabin trips with friends and my dream of escaping Finnish November came true when we traveled to Vietnam. 

I wish you a happy, healthy and lovable New Year! 

Vuoden vaihtuminen on hyvästä

Pidän siitä että vuosi vaihtuu. Ja nimenomaan juuri tähän pimeimpään vuodenaikaan. Se antaa voimaa. Luo rajan vanhan ja uuden välille. Katkaisee/ kääntää lehden / puhdistaa / erottaa.

Uusi vuosi, erilainen, parempi. Paljon parempi.

Päivästä, tunneista, minuuteista ja sekunneista se on kiinni, uskokaa tai älkää.

Ja kas,

niin on uusi mieli ja kirkkaammat ajatukset.

Minusta on kivaa välillä kellua kuplassa, samean pehmeässä harhassa, sillä pidän siitä, että osaan huijata itseni paremmalle tuulelle, elämän valoisammaksi ja rajat pehmeämmäksi. Siihen riittää vain vuoden vaihtuminen.

Muistan kirjoittaneeni joskus siitä, millaisena näen ajan. Ja kysyneeni kuinka teidän aika kulkee? Ympyränä, vuoristorataa, sekavana metrokarttana, suorana viivana tai jollain muulla tavalla? Minun aika on viiva. Luotisuora. Kaikkea on sen ympärillä. Sattuu, tapahtuu, mutta aika on suora kuin rypytön paperi. Välillä hitaasti etenevä viiva, mutta lähes aina liian nopea. Hirveä tahti. Tekisi mieli vetää köydestä, hidastaa, jarruttaa.

Yleensä haluan olla ajattelematta aikaa.

Jostakin syystä joka toinen vuosi elämässä tuntuu välivuodelta, koen rauhattomuutta, tahmeutta ja jähmeyttä.  Sitten tulee (onneksi) taas vuosi joka pistää tuulemaan. Näyttää kuinka tehdään niitä asioita, joissa se onni asui. Tulevasta vuodesta tulee sellainen.

Kuinka mukavaa on kirjoittaa ajasta, niin kuin en ollenkaan olisi osallisena siihen, sen kulkuun ja tuntuun,

siihen miten rakennan.

Olen hidas muutoksissa. Pohdin, kääntelen, vääntelen, pelkään. Etsin uskoa itseeni ja toiveisiin. Mutta aina tulee se päivä, jolloin syntyy päätös. Ja se on aina juhlallista. Yhtäkkiä mieli onkin keveämpi, varmuudesta keveä. Tai ainakin siitä taakasta, jonka asioiden jatkuva pohtiminen on aiheuttanut.

Tänä vuonna haluan tehdä arkiset asiat itselleni helpommaksi. Elää niiden kanssa paremmassa sopusoinnussa. Teemme ystäväni kanssa joka vuosi toivelistan uudelle vuodelle. Siinä on aina samoja asioita, yhä abstraktimmassa muodossa. Ei päätöksiä, ei lupauksia, vaan toiveita ja kivoja juttuja. Ihan vain muistutuksena kuinka käyttää aikaa, niin että sen kulumisen unohtaa.

Ihanaa, valoisaa ja onnellista uutta vuotta!

Ajatuksia joulusta ja pimeydestä.

Tämä aika vuodesta on tuttu. Niin herkkä, hauras ja hiuksenhieno. Siitä on jälki. Jälkiä.

Olen kyseenalaistanut loppuvuoden menoa. On vaikea käsittää miksi vuoden pimein aika on vuoden kiireisintä aikaa. Kehon ja mielen kuuluisi rauhoittua asteittain synkkenevän taivaan kanssa. Pimeydessä pitäisi lillua, olla vain, rauhoittua, lepäillä. Sen sijaan kaikki ympärillä tuntuu vain nopeutuvan ja itse hyppään kelkkaan, teen töitä nopealla sykkeellä, pitkänä putkena.

Olen kokenut saman niin monena vuonna. Että jouluvalmistelut jää, piparit leipomatta, joulukortit lähettämättä. Mutta iloinnut, että töistä palattua pöydällä odottaa minikokoinen joulukuusi. Ja ne piparit. Joulukortti ja valmis ruoka.

Ja sitten samalla todennut, että ehkä tämä mielettömän herkkä olo raskaan ajan jälkeen on se lahja. Se, että kun kerran pari vuodessa raataa yli omien voimien ja sitten pysähtyy.

Silloin se tapahtuu. Jonkinlainen suuri onni joka valtaa, kun taas tajuaa oman pienuutensa, omat rajat, halut ja toiveet. Sillä hetkellä ne kaikki pienet asiat, jotka ilahduttavat, ilahduttavat moninkertaisesti.

 

Samaan aikaan tekisi mieli juoda vähän liikaa viiniä ja lähteä tanssimaan, kääriytyä peittoon ja nukahtaa. Kompromissina juon lasin viiniä ja kääriydyn vilttiin. Hengittelen, huokailen ja hymyilen ajatukselle, että edessä on vapaapäiviä. Vapaita päiviä.

Jään sanoihin kiinni. Eivätkö kaikki päivät ole vapaita? Olen taas tainnut ajautua kauas siitä ajatuksesta, toteutuksesta.

Että itse valitsen, päätän, toimin, ajattelen. Vapaa on tämä elämä, sinun elämä ja ajatukset.

Pidän tästä ajasta. Tässä vaiheessa kun on loma. Ja pimein päivä, joka minuutti kerrallaan pitenee mustasta harmaaseen. Yhtäkkiä niin hitaan tuntuisesti, vaikka aika kuluu aina nopeasti.

Ja muistan samassa myös kuinka olin unohtanut kuinka aikaa hidastetaan. Oppimalla uutta, näkemällä ja kokemalla jotain uutta. Siitä tulee mieleen matkustelu ja parin viikon takainen pikaloma Tanskassa. Kuinka satoi vettä ja räntää, viimasi ylitse, mutta mieli oli keveä ja onnellinen tivolin räiskyvissä ja säihkyvissä valoissa. Sydänpuut, lemmenjoet, karusellit, glögi, tekolumi, temppelit ja miljoonat valot saivat kyyneleet silmiin ja lapsellisen onnelliseksi kaikessa räikeydessään. Talvi kaivannee överiyttä. Paratiisivaloja sysimustaan.

Mutta on tulossa valoa, on tulossa säteitä, häikäisyä, kirkautta ja pitkiä varjoja. Ehkä välissä myös narskuvaa lunta, kimaltavaa, kylmää, kirpeää, terävää jäätä, kuulautta ja kiristäviä poskia.

Odotan, mutta sitä ennen pysähdyn.

Ihanaa joulua, lempeää, pehmeää.

Tammikuu, teetä ja kirjoja / January, tea and books

Tammikuu on tuntunut leppoisalta kaverilta, joka välillä vähän räyhää, mutta pääosin ottaa aika rennosti. Tai ehkä tarkoitankin itseäni. Olen pitänyt kiinni halustani rauhoittaa sinne tänne harhailevat ajatukset. Harhailevat edelleen, mutta tartun vain osaan. Niihin, joissa on eniten ilmaa. Olen lukenut, kuunnellut musiikkia, inspiroitunut molemmista niin paljon, että öisin on välillä vaikea nukahtaa.

Ystäväni toivoi, että talven voisi viettää niin, että päivät nukkuisi ja öisin voisi puuhailla kaikkea. Minusta tuntuu vähän samalta. Aamuisin on vaikea nousta ja päivän kääntyessä iltaan alan vasta herätä ja innostun tekemään kaikkea ja voisin vain valvoa.

Tammikuun tärkeimpiin asioihin kuuluu kirjat, vihreä tee, käsirasva, suklaa, lämpimimmät neuleet ja villasukat.

Päätinpä muuten viettää nyt myöhäistä kesälomaa. Fiksusti viime vuonna ajattelin, että tammikuu saattaisi olla sellainen aika, jolloin kaipaisin ylimääräistä lepolomaa ja näinhän se on.

Kesälomaterveisin, siis.

Having a very late summer vacation now. Much more exotic to have it in January, don’t you think?

Yhtenä aamuna heräsin / One morning I woke up

Yhtenä aamuna heräsin ja oli pilkkopimeää. Oli vaikea saada silmiä auki, kehoa nousemaan. Avasin verhot, oli yhä synkän harmaata. Vaelsin kotona sytyttämässä valoja, keitin teetä, avasin radion ja ajattelin: nyt on varmaan talvi.

Poikaystävä oli matkalla, sain aurinkoisia kuvia ja videoita puhelimeen. Tekstasin, pysy siellä.

Tämä on otettava tunnelmoinnin kannalta, lisäsin. Tuli vastaus: Ei, vaan punaviinin kannalta. 

Kaivoin esiin mustat “marilynmanson” maiharit (voimakengät!) ja lähdin ostamaan punaviiniä. Ja glögiä. Ja mandariineja ja tyrnimehua.

Vielä tarvitaan kynttilöitä, kasa kiinnostavia kirjoja, hyvä soittolista, vihreää teetä ja joku uusi hyvä sarja. Muita ehdotuksia?

Aika ihana ja rauhallinen olo, vähemmän hötkyilyä.

One morning I woke up and it was pitch-dark even after I opened the curtains. I guess winter has arrived, was my thought. I need to take it as a chance to slow down and feel the beautiful blue atmosphere. And just buy more red wine, tea and candles. 

Piipahdus Turussa / Visiting Turku

Piipahdin pikaisella muutaman tunnin päiväreissulla Turussa. Kävin katsomassa galleriaa, jossa minulla on näyttely ihan pian. Tuli huojentunut olo, sillä työskentelyä on nyt helpompi jatkaa, kun tiedän minkälainen pieni tila on konkreettisesti. Turussa pyrytti ja pastelliset talot näyttivät ihanilta valkeudessa. Ehdin juoda perinteideni mukaan kahvit Café Artissa, lounastaa Mamissa, juoda teet ystävän kanssa kauppahallissa ja kierrellä parit putiikitkin. Tehokasta toimintaa. Aina kun käyn Turussa, ajattelen, että olisipa kiva jäädä pidemmäksi aikaa. Tunnelmassa on jotain kotoisaa.

I made a quick day trip to Turku. I have an exhibition coming there soon, so I needed to see the gallery live. Now I feel lightened. I also had a time to have a coffee at my favorite Café Art, had a lunch in Mami, had a tea with my friend in Kauppahalli and visited a few boutiques too. I like Turku. 

 

Elämäni kaunein maisema / Winter wonderland

Piipahdin marraskuun lopulla perheeni luona Uudessakaupungissa ja samaan aikaan kanssani sinne saapui maailman kaunein talvi. En olisi osannut kuvitella, kuinka onnelliseksi lumi minut tekisi. Kävelin, kahlasin, pyörin ja pyörittelin päätäni, tuijotin, kuvasin, nuuhkin ilmaa, hengitin raikkautta ja hoin taukoamatta “ihanaa, ihanaa, niin kaunista”.  Pyrytti oikein toden teolla, mutta en malttanut lähteä sisälle, vaan tallustelin lumen narskeessa ja imin itseeni kaiken sen valkeuden sillä ajatuksella, että se mahdollisesti jää Helsingissä kokonaan väliin. Lopulta koitti vielä vaaleanpunainen auringonlasku meren yllä ja ajattelin, että se on elämäni kaunein maisema. Niin se tähän mennessä onkin. Rakastin lapsena Narnia-sarjaa ja muistan kuinka talvisin koulumatkat kestivät pitkään, kun kiersimme ystäväni kanssa “Narnia-metsän” kautta. Edelleen lumisessa maisemassa on samaa taikaa.

I experienced the most beautiful winter days in Uusikaupunki in the end of November. I stayed there couple of days to visit my family. I will remember those  days in a winter wonderland forever. 

Tunnelmavalot / Decorative lights

Oli aika kaivaa valosarja esille ja kirjoittaa kynttilät ostoslistaan. Punaviiniä hain jo ja vähän glögiaineksia, kuten kanelitankoa ja tähtianiksia. Ensimmäiset piparit on syöty ja olen valmis ottamaan talviajan vastaan. Sopivasti sitä varten alkoi odotettu kesälomakin.

It is a time to hang the decorative lights and stock up on candles.