Inspiroivinta tällä hetkellä / The most inspiring things right now

japani-haaveita-1

Ajatukseni harhailevat niin monessa innostavassa asiassa yhtäaikaa, että on välillä mahdotonta saada mistään kiinni. Täytyisi ehkä pitää itsekseen teemapäiviä. Tänään keskityn kirjoittamiseen, huomenna maalaamiseen, ylihuomenna retkeilen ja viikonloppuna rauhoitun lukemaan kirjoja ja juomaan teetä. Hmm, ei hullumpi ajatus! Ehkä se auttaisi asioiden loppuun saattamisessa (tai edes aloittamisessa). Hei, nerokas ajatus, nyt innostuin tästä!

matcha-tee

Asioita, jotka inspiroivat ja ilahduttavat tällä hetkellä.:

Vihreät teet ja erityisesti matcha.  Himoitsen vihreää teetä. Pelkästään vihreä väri energisoi ja maku on ihanan intensiivinen ja vahva. Kauhistelin Ruohonjuuressa bambuvispilän viidentoista euron hintaa. Sitten päädyin katsomaan tämän bambuvispilän valmistusvideon ja mykistyin huokailemaan ihastuksesta (vispilän teko alkaa kohdasta 6:09)! Niin hypnoottista katseltavaa! Miten voikaan olla niin tarkkaa ja hienoa piperrystä YHDEN vispilän valmistus. Ei enää viisitoista euroa tuntunut pahalta. Tosin videon lopussa kerrotaan, että vispilää voi käyttää kymmenen kertaa. Öh, no aion käyttää sitä niin kauan kuin siinä on yksikään bambusiiru jäljellä.

matcha-tee-1

Japani Kaksi ikuista haavemaatani ovat Islanti ja Japani. Islannissa en ole koskaan ollut, mutta jonain päivänä se vielä koittaa. Keväällä toteutan toisen haaveistani ja matkustamme Japaniin! Siitä tulee minun kesälomani. En ole koskaan jännittänyt mitään matkaa näin paljon. Olen niin innoissani, että tekee mieli alkaa hyppimään aina kun ajattelen asiaa. Lainasin kirjastosta kasan Japaniin liittyviä kirjoja, katsoin juuri Lost in Translationin pitkästä aikaa ja kaivoin kaikki mahdolliset Japaniin liittyvät ruokaohjelmat mitä netistä löytyi. Kuulen mielelläni kaikenlaisia vinkkejä, jos teillä sattuu olemaan?

melkein-geisha

Taidenäyttelyt  Olen käynyt paljon enemmän museoissa museokortin hankkimisen jälkeen. Gallerioissa tulee käytyä muutenkin, mutta museokortilla on kivaa ja helppoa mennä lyhyeksikin aikaa museoon hengailemaan, katsoa ehkä jokin näyttelyn osio ja palata uudelleen.  Kävin pitkästä aikaa Kansallismuseossa, jossa oli muuten hauska julistenäyttely vanhoista matkailumainoksista, suosittelen! Forsblomilla on vielä pari päivää Jenni Hiltusen hieno näyttely, josta kuvat alla. Kirjoitan kuukausittain kalenteriin kiinnostavimmat näyttelyt, jotka haluan nähdä. Odotan kovasti seuraavaa Turku-reissua ja Elina Brotheruksen näyttelyä Turun taidemuseossa.

jenni-hiltunen-forsblom

jenni-hiltunen-forsblom-1

Uusien asioiden kokeileminen   Liikuimme, tanssimme, maalasimme, antauduimme sattumuksille ja teimme erilaisia harjoituksia ystäväni kanssa yhtenä päivänä työhuoneellani. Olen melko mukavuudenhaluinen / mukavuusalueella viihtyvä yksintekijä, joten tuntui ihanalta onnistua vapautumaan harjoituksien kuljettamaksi tanssijan kanssa ja tehdä jotain abstraktia sattumien ohjaamana.

tanssien-1

tanssien

Keväinen valo ja uusi koti  Uusi koti tuntuu omalta, kivalta, tunnelmalliselta ja kodikkaalta kasoineen ja väreineen ja tekee minut onnelliseksi päivittäin.

valoisa-koti

varikas-maalaus

Mekko Ystävilläni on maailman hyväntuulisin ja iloisimmaksi tekevä vaatemerkki nimeltä Haldin. Ostin itselleni joululahjaksi Haldinin aniliininpunaisen silkkimekon, jossa on kukkakaalikorvia (luitte oikein). Tiedän, että siitä tulee kesän ja ehkä kaikkien aikojen ihanin lempivaate.

haldin-silkkimekko

haldin-silkkimekko-1

Pilkut, ruusut ja kukat Pitkän mustan kauden jälkeen kaikenlaiset pilkut ja kukat tuntuvat kivoilta ja hypistelen vanhoja ruusuhuivejani innostuneena. Mies pälyilee oudoksuen.

pilkut-ja-kukat

Tavallaan ymmärrän.

ruusuhuivi

Vesivärit Tekee mieli maalata vesiväreillä pitkästä aikaa, joten kaivoin vanhat värinapit ja lehtiöt esille….

vesivarit

Ulkoilu, kävelyretket, metsä, luonto Aivan kamala luontokaipuu!  Talvi on mennyt vähän liiaksi sisätiloissa, töissä ja kotona. Tuntuu, että on suuri ulkoiluvaje. Haluan metsään, merenrantaan, kallioille, raikkaseen ilmaan.

metsaretki-9

Viherkasvit Tietty. Ne on perheenjäseniä ja jotenkin perhe kasvaa vähitellen suurperheeksi. Vähän hävettää, että vahingossa imuroin peikonlehdeltä yhden ison lehden.

cosy-home-viherkasvit-2

Ja lopuksi sarjasuositus kaikille, jotka koukuttuivat Skamiin ja kaipaavat lisää samaistumisia, muistoja ja kömpelön tuskaista teiniaikaa, Ovikoodi, ruotsalainen nuortensarja oli minusta jopa parempi, tai ainakin kosketti henkilökohtaisella tasolla lopulta enemmän kuin Skam, josta pidin kyllä myös.

Mitä teille kuuluu? Ihanaa viikonloppua!

Things that inspire me at the moment: Green tea, especially Matcha, my dream land Japan where I’m finally travelling this spring, art exhibitions, trying new things like exploring painting through the movement, my new silk dress by Haldin, colorful clothes after a long black period, our new home, trips to the nature, aquarelle painting and of course plants that are taking over our apartment. What inspires you? Have a lovely weekend!

11 thoughts on “Inspiroivinta tällä hetkellä / The most inspiring things right now

  1. Japani-aiheisista ruokaohjelmista lempparini on Jiro Dreams of Sushi. Dokkarissa kovan luokan sushimestari Jiro valmistaa sushia ja kertoo ajatuksistaan siihen liittyen. Jos et vielä oo nähnyt niin vahva suositus!

    • Kiitos Elsa, joo tuon dokkarin oon nähnyt parikin kertaa ja tykkäsin kyllä! Mieletöntä asialle omistautuneisuutta ja taidetta tuo sushin vääntäminen…

  2. Mukava postaus, täällä toinen Japanifani.
    Kiitos ruokaohjelmavinkeistä.
    Olet tietysti lukenut kaikki Sujata Masseyn Rei Shimura dekkarit.

  3. Hengästyttävän ihania asioita elämä pullollaan! Islanti ja Japani ovat minunkin unelmalistalla.
    Aurinkoista kevättä 🌿

  4. Oi, kaikkea ihanaa täällä ❤ SKAM tuli katsottu viikonlopun aikana, hurahdin totaalisesti. Rakastin etenkin kolmatta kautta! Vähän epäilen voiko tuo "Ovikoodi" olla muka parempi.. 😀 Kiitos kuitenkin suosituksesta, nyt on siis selvillä mitä katson seuraavaksi 😀

    • Ravenwaves, ❤ Tykkäsin kans kolmannesta kaudesta kovasti! Hei, kerro sit kun oot kattonut ton Ovikoodin, että mitä olit mieltä, ihastuitko vai tyrmäätkö ihan? 😀 Ovikoodi alkoi koukuttaa vähän hitaammin kuin Skam, mutta huomasin, että sen tunnelma ja henkilöt jäi kaivelemaan mieleen ja koskettivat tosi paljon, kun taas Skam jotenkin unohtui multa nopeammin…

  5. Ravenwaves, JES! Arvasin! 🙂 Sama mulla, se on ihana! 😀 Jatkoa odotellessa….molempiin sarjoihin! Nyt täytyis keksiä joku uus koukutus….

Leave a comment