Hämärtyvien iltojen juhlat / Autumn parties

Nyt on taas se aika, kun havahdun että on herättävä aikaisemmin aamulla, jos aion ehtiä tehdä jotain päivänvalossa. On lähdettävä ulkoilemaan, vaikka sataa, tuulee ja näkyy vain harmaata massaa ja sumussa kiiltäviä valoja. Siksi, että muuten tulee pöhnä olo, turhautunut ja jotenkin vetelä. Kävin äsken Alepassa ja sumutinpullosade sumutti kasvoja, tuntui virkistävältä.

Katselen näitä kuukauden takaisia kuvia syksyisistä nimijuhlista ystävien saaressa, joka on kaunis ja vehreä kuin paratiisi. Kuvia päivistä, kun vielä tarkeni hengailla ulkona vähän vähemmissäkin vaatteissa.

Ja rapujuhlista ystävien ihanassa kodissa. Tunnelmallisia, tunteikkaita, iloisia ja onnellisia hetkiä.

Tämä on sitä aikaa, kun yhteistuumin päätämme nähdä enemmän ystäviä, järjestää juhlia, illanistujaisia, brunsseja ja treffejä. Syksy ja talvi on sellaista kotihiirusteluaikaa. Että luetaan kirjoja ja poltetaan kynttilöitä. Mikäs siinä, leppoisaa hommaa sekin, mutta huomaan kaipaavani enemmän kaikkea muuta. Leffa-ja teatteri-iltoja, ulkona syömistä, ystävien näkemistä ja kaikenlaista tapahtumaa.

Ehkä vain pelkään marraskuuta, jolloin usein vajoan vähän syviin vesiin.

Tein kaksi päivää töitä kotona, maalasin aamusta iltaan. Silti illalla oli sellainen olo, kuin en olisi saanut mitään aikaan. Ihan kuin olisin vain laiskotellut. Luulen, että se johtuu siitä etten ollut käynyt ulkona. Juuri se tyhmä pöhnäinen olo, happivaje ja vetämätön pönötys. Siispä ulos on mentävä, edes kortteli kiertämään.

Näitä kuvia katsellessa haaveilen taas mökkielämästä. Tänään yllätin itseni haaveilemasta mökkielämästä myös talviaikaan. Näen mielessäni valtavat kinokset, hirsimökin, lämpenevän saunan, takkatulen, punaviinin, kaakaota, kirjan, musiikkia, pataruokaa, höyryävän hengityksen. Se olisi tietysti niin romanttista. Miksikäs ei.

Ostin aikuisen elämäni ensimmäisen sadetakin. Luultavasti viisas ostos. Ajattelin, että se saisi minut lähtemään ulos ja metsäretkille myös ankeampina päivinä. Tarvitsisin vielä sen koiran, joka veisi minut lenkille.

Luultavasti olisi myös aika aloittaa taas jooga. Yleensä aloitan sen aina viimeistään syntymäpäivänäni syyskuun lopussa, koska ajattelen antavani itselleni parhaan mahdollisen lahjan. Ja koska jostain syystä olen eniten jumissa aina syyskuussa. Tähän on saattanut johtaa se, että lopetan joogan yleensä keväällä, kun ensimmäisen kerran sairastun kunnon flunssaan. Siihen se jämähtää, tulee kesä ja kaikkea muuta ja sen semmoista selittelyä.

Tässä tajunnanvirrassa kirjoitellessani huomaan kaipaavani siis kaikenlaisia tapahtumia, juhlia, koiran, mökin, joogatunteja ja aikaisia herätyksiä. Kuulostaa siltä, että ainakin muutama niistä on ihan mahdollinen toteuttaa.

Ja kirjoitanpa tähän ylös muistiin myös, että muista aloittaa syömään d-vitamiineja. 

Muitakin konkreettisia kaamosahdistuksen torjumisvinkkejä otetaan kiitollisena vastaan.

I wanted to return to these photos I took month ago at my friends’ summer cottage and at our traditional cray fish party. I realized that it’s the time again when I really need to get up earlier in the morning if I want to do something during daylight. I love autumn and lounging at home in candle light reading books but even more I want to do everything else. To host parties and brunches, to go to the movies and to theater and to see friends! I think I’m a bit of afraid of winter depression so I want to keep myself busy. 

Advertisements

Tarpeelliset kotipäivät / Days at home

Viimeinen kuukausi on ollut sellaista väsymystä joka tuntuu kaikkialla kehossa ja lopulta kasvaa liian isoksi möykyksi ja räjähtää. Tiedän, että olisi pitänyt levätä välillä, mutta aina se ei tunnu olevan mahdollista. Joskus kaikki vain kasaantuu ja hommat täyttävät päivän jokaisen tunnin.

Pari viikkoa sitten vietin kaksi päivää metsässä. Lähdin aamupäivällä, tulin alkuillasta takaisin. Ja sama uudestaan.

Puiden alla hartiat laskeutuivat. Ne laskeutuivat niin, että yhtäkkiä purskahdin äänekkääseen itkuun siitä onnesta, että tuntui vihdoinkin kevyeltä. Siellä metsässä, havisevien puiden ympäröimänä kun oli niin hyvä olla. Rauhallista, kaunista, hiljaista, raikasta. Metsä on paras stressilääke, ihanin, hellin ja toimivin.

 

Sen jälkeen tietysti sairastuin ja nyt olen kotihengaillut useamman päivän. Flunssa tuli tavallaan ihan hyvään aikaan, on ollut hyvä olla kotona ja kerätä voimia. Nyt olo on jo parempi, olen saanut järkevämmästä päivärytmistä kiinni. On hyvä olla, inspiraatiota ja energiaa tehdä asioita.

The last month has been so busy with everything that I’ve been really looking forward to spending more time at home doing nothing and just charging my batteries. Well, then I got a flue that forced me to slow down. It doesn’t feel that bad because it’s so grey and rainy outside.

Luckily I feel better already and I have more energy to do things and slowly arrange my weekdays to be less stressful. 

Juhlia, arkea ja uusia alkuja / Parties, weekdays and new beginnings

Kuukausi sitten kirjoitin viimeksi. Sen aikana on tapahtunut paljon kaikkea.

Sain uuden, ihanan kummipojan, jonka nimiäisiä vietimme ystävien saaressa. Lempisaaressani. Olin töissä Habitaressa huiman intensiivisissa tunnelmissa, Mujin Pop up-kaupassa. Pääsin työhaastatteluun. Kävin katsomassa Q-teatterissa upeasti lavastetun ja puvustetun Tavallisuuden aave-näytelmän. Istuin iltaa ystävien uudessa kodissa, syötiin vietnamilaista ruokaa, juotiin viiniä ja kuunneltiin huonoa musiikkia. Ja vähän hyvääkin.

Vietimme perinteisiä rapujuhlia Käpylässä ystävien kanssa ties kuinka monennetta vuotta. Aloitin uuden työn haaveilemassani ihanassa, vastuullisessa ekologisten tuotteiden liikkeessä. Vietin syntymäpäivääni harjoittelemalla uudessa työpaikassa ja joustin ikuisesta periaatteestani olla tekemättä töitä syntymäpäivänä. Irtisanouduin haikeana vanhasta työpaikastani ja koitin tehdä miljoona latteartia  ja juoda espressoa varastoon. Juhlin ystävän syntymäpäiviä heidän uudessa, kodikkaassa puutalossa ja söin elämäni övereintä sateenkaarikakkua.

Sellaista kaikkea. Paljon juhlia, vielä enemmän töitä.

Nyt juon kotona kauramaitoon tehtyä kurkumajuomaa inkiväärillä, hunajalla, tähtianiksella, neilikalla ja chilillä. Ja niistän. Ja aivastelen.

A month has gone since I last wrote. A lot has happened during that time. I started a new job and I’m excited about it! I have been celebrating a lot too. I got a new lovely godson, had my birthday, and celebrated friends’ birthdays and so on. I also worked a lot! So much that I got a flue. So now I’m just sitting at home drinking turmeric latte made of oat milk and flavored with honey, chili, ginger, carnation and star anise.

On ihan helppoa / It’s easy

On ihan helppoa tuijottaa tyhjyyteen, unohtua lauseeseen, pysähtyä ilman että siinä hetkessä tajuaa pysähtyneensä. Herätä kuin unesta ja muistaa yhtäkkiä missä on. Sitä voi ajatella keskittymisvaikeutena, kun teet jotain, sinulle puhutaan, sinä kuuntelet, kaikki puhuvat, kaikki odottavat ja yhtäkkiä jokin räjähtää. Kuppi/ kirja/ puhelin/  tippuu kädestä, törmäät oveen tai ihmiseen. Toisaalta se on keskittymistä, ei ollenkaan vaikeaa. Usein vain tilanteeseen sopimatonta keskittymistä, väärä asia, väärä hetki.

Siksi on kivaa, että on lauantai. Sellainen, ettei mihinkään kiire, ei mitään sovittua koko päiväksi. Toinen kuppi kahvia pressopannulla. Hän lukee, minä kirjoitan. Ikkuna on auki, lapsi huutaa, koira haukkuu, auto tyhjäkäynnillä, ovet käy. Silti hiljaista, ikään kuin.

Haluaisin muuttaa blogin nimen joksikin, joka liittyisi vähemmän kotiin. Vaikka koti onkin se paikka, jossa tunnen olevani turvassa, rauhassa herkkä, rauhassa heikko, kaikkea mitä kenenkään ei tarvitse tietää. Cosy home on vähän äklö nykyiselle minulle, mutta oli kovin sopiva silloin vuonna 2008 kun blogin perustin. En kyllä keksi mitään muutakaan nimeä. Ainoa joka tulee mieleeni on sana Sunnuntai. Koska sunnuntai on ihana, lempipäivä, pehmeä, kotipäivä, kaikki ihanat asiat-päivä. Siksi leikinkin sunnuntaita usein.

It’s easy to get lost in thought, to forget where you are and what you were doing. It’s easy to stare at a point and suddenly wake up from the dream and realize where you are. Somewhere doing something else than you remembered. I like to get lost even though some might call it a problem of concentration. Then, at least, I’m focused on something and that something is usually much more interesting to me.

Rakkautta vain / Love only

Niinä hetkinä, kun tekee mieli kirjoittaa, ajattelen aina samoja asioita. Jokin rauha/ haikeus/ rauhattomuus/ kaipaus saa miettimään elämää, kaikkea. Toistan itseäni, rakkaita kliseitäni, tehtyjä ja tekemättömiä ja pyörin kehässä. Laitan verhot kiinni, ettei naapurit näe kun katson Maajussille morsianta. Kyynelsilmin, niin kuin kaikkea aina. Koiranpentuja, pappoja, tv-sarjoja, lapsia, uutisia, mainoksia, rakkautta ja rakkaudettomuutta. Aika vähän on mikä ei liikuttais.

Olen jotenkin ihan hirmuisen onnellinen ja samaan aikaan ihan pihalla. Enkä vieläkään tiedä ovatko nuo tunteet osa luonnettani vai vain ulkopuolelta sykkivää levottomuutta ja jatkuvaa liikehdintää. Yhtä kaikki, jotain tiedän.

Syyskuu, minun kuu. Tänä vuonna tunnuit tulevan kiirehtien. Niin, että linnut pitivät hätäkokouksen pellolla ja minä hyppäsin viimeiseen bussiin. Olisin kai halunnut viipyillä ystävien elokuisissa häissä, juhlia rakkautta, rakkautta vain.

Mutta mennään sitten sienimetsiin, puolukoihin ja kynttilöihin, hyvä on. Suora siirtymä, mutta koukkaan kyllä vielä kallioiden kautta.

 It’s September, my month. I could have just stayed in the love-filled August. Friends’ wedding, kisses under a rainbow, grain fields, the sea and the waves and the last summer flowers. But September, I will like you too, I always have.

Joutilaan sunnuntai / Peaceful Sunday

Viimeksi kirjoitin, kun olin vielä keskellä kesän tuoksinaa. Oli Pori jazz ja Rauman puutalot, lapset kylässä, ystävien vauvan syntymä myrskyisenä päivänä, tunnelmalliset kesähäät saaressa, grillausta, pizzailtoja ja Ilmiö-festari Turussa. Nyt tunnen jo lähestyvän syksyn, vaikka ilma on vielä seisova ja päättämätön. Sataa ja paistaa, vaihtelen sandaalien ja kumisaapaiden, peiton ja pussilakanan välillä.

Tiedän, ei pitäisi mainita syksyä, sillä on vielä kaikkea kesään kuuluvaa suunnitteilla. Vielä sitä grillausta, hääjuhlat, kesävaatteita ja ulkoilmaleffoja. Mietin silti myös kaikkea muuta, koska olen minä. Rauhaton suunnittelija, lennokas haaveilija.

Olen ollut paljon työhuoneella ja se on tällä hetkellä kivointa mitä tiedän. En malttaisi lopettaa maalaamista ja kymmenen tuntia tuntuu neljältä. Ajattelen värejä, sekoitan mielessäni, maalaan mielessäni, suunnittelen, inspiroidun ja odotan kuumeisesti seuraavaa työhuonepäivää. Ihanaa, että on niin.

Kotona haahuilen, juon kahvia ja käyn nukkumassa. Mies käy metsässä monta kertaa viikossa ja kantaa sienisaaliita kotiin. Tehdään mustikkapiirakoita ja sienirisottoa.

Pidän joutilaisuudesta kotona. Siitä että molemmat puuhailevat omiaan ja aina joku kone hurisee. Tiskit, pesukone tai sienikuivuri. Välillä höpistään ja sitten taas uppoudutaan omillemme.

Hello! It’s been a while since the last time I wrote. It was full summer then, even though it feels more like summer now. Just chilling at home in a peaceful Sunday mood.   

Salainen puutarha Kiotossa / A Secret Garden in Kyoto

Palaan ajatuksissani Kiotoon, vihreydestä hehkuvaan puutarhaan nimeltä Murin-an. Olimme matkalla hopeiseen Ginkaku-ji-temppeliin, mutta uteliaisuudesta kurkkasimme matkan varrella tuulessa lepattavien verhojen taakse.

Löysimme paikan, joka jäi ensimmäisenä vahvimmin mieleen uskomattoman kauniina ja rauhoittavana levähdyspaikkana ja jotenkin juuri sellaisena näkynä, jota Japanista eniten odotin. Tai jollaista kuvittelin Japanissa olevan. Tälläkin hetkellä saan kyyneleen silmään miettiessäni tunnetta, jonka koin astuttuamme sisälle puutarhaan.

Oli maagista ja rauhoittavaa käyskennellä kauniissa puutarhassa vain parin muun ihmisen kanssa ja kuulla vain linnut, soliseva puro ja tuulessa hiljaa huojuvat puut. Istahdimme tatamille (aluksi tietenkin ihan väärälle matolle) ja painoimme kelloa. Saimme isossa kulhossa matchaa ja teemakeisen. Se oli yksi parhaista teehetkistäni koskaan, kuvankauniissa maisemassa.

Lähdettyämme meiltä kysyttiin kuinka löysimme paikan. Sattumalta, vastasimme. Onneksi, lisäsimme.

In Kyoto we were lucky to find this beautiful, peaceful, almost hidden garden called Murin-an. I still remember how happy I felt in the beautiful and magical place with no tourists or any kind of noise. It was one of the most memorable places on our trip because we found it by accident and it matched the mental images of Japan I had in my head before seeing the country in person.

Pics by me and Erno